Suomen Punainen Risti (SPR) on varautunut lähettämään apua Marokon maanjäristysalueelle.
Toistaiseksi virallista avunpyyntöä ei kuitenkaan ole tullut, kertoo Tampereen Kalkun logistiikkakeskuksen päällikkö Ritva Lahti. Logistiikkakeskus vastaa avustusten lähettämisestä sekä kotimaahan että maailmalle.
Marokkoon iski lauantain vastaisena yönä voimakkain maanjäristys ainakin 120 vuoteen. Marokon sisäministeriön mukaan maanjäristyksessä kuolleita on nyt tiedossa yli 2 500.
Lahden kokemuksen mukaan valtiot pyytävät apua kansainväliseltä yhteisöltä usein välittömästi, mutta toistaiseksi Marokosta ei ole kutsuttu suomalaisia apuun.
– En tunne Marokon tilannetta suoraan, mutta siellä saattaa olla omia valmiusvarastoja, ja heillä voi olla kahdenkeskeisiä avunpyyntöjä. Kansainvälinen avunpyyntö tulee yleensä vasta siinä vaiheessa, kun todetaan, ettei oma kapasiteetti riitä.
Useat maat ovat tarjonneet apuaan Marokolle. Toistaiseksi maa on ilmoittanut ottavansa apua vastaan Britanniasta, Espanjasta, Qatarista ja Arabiemiraateista.
Myös työntekijöitä voidaan lähettää apuun
Alueelle ei lähetetä mitään summanmutikassa itse. Logistiikkakeskuksen varastosta löytyy Lahden mukaan erikokoisia telttoja, jotka voidaan tarvittaessa lähettää nopeastikin järistysalueelle.
– Meillä on viiden hengen kokoisia perhetelttoja sekä vähän isompia halli- ja varastotelttoja, joita voidaan käyttää esimerkiksi sairaalatelttoina tai muina yleistelttoina.
Suomen Punaisella Ristillä on myös kansainvälinen avustustyöntekijöiden reservi. Alueelle voidaan pyydettäessä lähettää esimerkiksi työntekijöitä koordinointitehtäviin tai lääkinnällistä henkilökuntaa.
Lahden mukaan Marokon maanjäristysalueen tilannetta seurataan tiiviisti.