PMMP esiintyy ensi kesänä Helsingin Olympiastadionilla myös lisäkonsertissa.
Lisäkonsertti järjestetään 23. elokuuta.
PMMP oli yksi 2000-luvun alkun suosituimmista bändeistä. Se piti jäähyväiskonsertit syksyllä kymmenen vuotta sitten.
PMMP ilmoitti eilen maanantaina tekevänsä paluukonsertin Olympiastadionilla 24. elokuuta. Ennakkoliput myytin hetkessä loppuun. Varsinainen lipunmyynti alkaa 18. syyskuuta.
Lue lisää: PMMP palaa keikkalavoille ensi kesänä
Idea paluukonserttiin sai alkunsa Vesalan 40-vuotissyntymäpäivillä, jossa PMMP teki yllätyskeikan.
– Tajuttiin, että PMMP:n musiikki merkitsee yhä paljon monelle ihmiselle ja kyllä me myös itse edelleen rakastamme niitä biisejä. Ja meille oli myös tullut ikävä toisiamme, Mira Luoti kertoi paluukonserttia markkinoivassa tiedotteessa.
– Olen nauttinut soolovuosista, mutta PMMP-yhteisölle on riemukasta vetää vielä kerran! Ehkä sinne on tullut mukaan muutamia uusiakin PMMP-faneja, jotka ei koskaan ole nähneet meitä livenä! Paula Vesala totesi samassa tiedotteessa.
Yhtye ei aio julkaista uutta musiikkia.
Korjattu 12.9. kello 12:18: Jutussa luki aiemmin, että paluukonsertin liput on myyty loppuun. Kyse on kuitenkin konsertin ennakkolipuista.