Pirkanmaan hyvinvointialue pyrkii hillitsemään ikäihmisten hoivan kustannusten kasvua – tarkoituksena keventää asumispalveluja

Pirha haluaa siirtää painopistettä ympärivuorokautisesta hoivasta sitä kevyempään yhteisölliseen asumiseen. Sama pyrkimys keventämiseen on myös muissa asumispalveluissa.

Hoitokodin työntekijä avustaa asukasta.
Ikäihmisten asumispalvelut uudistuvat vähitellen Pirkanmaalla, koska hyvinvointialue haluaa hillitä kustannusten kasvua. Kuvituskuva. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle
  • Antti Palomaa

Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) pyrkii lähivuosina uudistamaan reippaasti ikäihmisten, vammaisten sekä mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden palveluja.

Konsernipalvelujohtaja Juhani Sand kertoi keskiviikkona mediatilaisuudessa, että palveluita uudistetaan muun muassa, koska henkilöstöstä on pulaa ja rahoituksen kanssa tekee tiukkaa.

Aluehallitus käsittelee asiaa maanantaina. Lopulliset päätökset tehdään loppuvuodesta kuulemiskierroksen ja yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen. Aiemmin on uutisoitu, että Suomen suurimmalla hyvinvointialueella alkaa 20 000 ihmistä koskevat yt-neuvottelut.

Ilman toimia kustannukset tuplaantuisivat

Ikäihmisten palveluissa Pirha pyrkii ohjaamaan asiakkaita yhä enenevässä määrin yhteisölliseen asumiseen. Se on ympärivuorokautista hoivaa kevyempi palvelu.

Ikäihmisten ja vammaisten palvelulinjan johtaja Päivi Tryyki kertoi, että ilman kustannusten kasvua hillitseviä toimia kustannusten ennustetaan lähes kaksinkertaistuvan vuoteen 2035 mennessä.

Ikääntyneiden määrä kasvaa ja esimerkiksi muistisairaudet lisääntyvät. Pirkanmaalla vuoteen 2035 mennessä 80 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa arvioiden mukaan noin 70 prosenttia nykyiseen verrattuna.

Ikäihmisten pitkäaikaisesta laitoshoidosta luovutaan vähitellen vuoden 2028 alkuun mennessä, kuten laki määrää.

– Jossakin määrin sitä tapahtuu jo nyt koko ajan. Tyhjentyneelle paikalle ei välttämättä oteta uutta asiakasta, Tryyki sanoo.

Pirkanmaalla on laitoshoidossa ikäihmisiä noin 400. Heistä pääosa on Tampereella mutta yhteensä muutamia kymmeniä myös muissa kunnissa.

Asunnottomille tarvitaan ehkä lisää yksiköitä

Myös vammaisten palveluissa Pirha pyrkii siirtämään painopistettä raskaista palveluista kohti kevyempiä, kodinomaisempia palveluita.

Samoin mielenterveys- ja päihdepalveluissa tavoitteena on lisätä nykyistä kevyempiä asumispalvelujen muotoja, kuten kohdennettuja vuokra-asuntoja ja tukiasuntoja.

Toisaalta sosiaalityön johtaja Elina Anttila kertoo, että asunnottomuus lisääntyy. Tämän vuoksi on paineita lisätä päihteet sallivia yksiköitä ja tukiasumista.

Elokuussa Pirkanmaan hyvinvointialue julkaisi ensimmäiset esitykset siitä, mistä päin maakuntaa tulevaisuudessa vähennettäisiin terveysasemia ja vuodeosastoja. Asumispalveluissa ei ole tulossa vastaavaa listaa siitä, milloin ja mistä yksiköitä lakkautetaan.

– Asumispalveluja tulee olemaan jatkossakin, mutta ne ovat jatkuvassa muutoksessa, Juhani Sand sanoo.