Kuutisenkymmentä kissaa asuttaa purkukuntoista taloa Vaasan Palosaarella. Vaasan kodittomien kissojen ystävät -yhdistys on etsinyt kissoille uusia tiloja vuosikausia – tuloksetta.
Hanke on kaatunut naapureihin jo kahdesti.
Aiemmin talokaupat Vetokannaksen kaupunginosassa jäivät tekemättä naapuruston valituksen takia. Tunnelin päässä näkyi valoa alkuvuodesta 2021, kun yhdistys osti Isolahdesta omakotitalon, johon kissojen oli määrä muuttaa.
Tällä kertaa yhdistys kysyi omasta aloitteestaan naapureiden mielipidettä ennen ostopäätöstä, sillä talo on iso hankinta köyhälle yhdistykselle, sanoo yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Kirsti Koivula.
Talo ja sen remontti on maksanut yhdistykselle parisataa tuhatta euroa talkootyöstä huolimatta. Talosta on myös ylläpitokuluja.
– Ihmiset aika ärhäkästi reagoivat tällaisille asioille, siksi päätettiin pelata varman päälle.
Koivulan mukaan kukaan ei vastustanut hanketta.
Myöhemmin kymmenkunta asukasta naapurustosta kuitenkin valitti kissatalon saamasta poikkeusluvasta hallinto-oikeuteen.
Oikeus päätyi lähinaapureiden kannalle ja näytti kissatalon muutolle punaista valoa.
Hallinto-oikeus perusteli päätöstään sillä, että kissatalon kaltainen toiminta ei sovi tiiviisti rakennetulle omakotitaloalueelle, ja se voisi heikentää lähinaapureiden asumisen viihtyisyyttä.
Nimby- eli not in my backyard (ei minun takapihalleni) -ilmiötä laajasti tutkinut Helsingin yliopiston kaupunkisosiologian apulaisprofessori Veikko Eranti pitää tapausta melko tyypillisenä.
Ilmiössä jotain toimintaa pidetään sinänsä hyvänä – kunhan se ei tule omaan naapuriin.
– Vaikka ihmiset periaatteessa hyväksyisivät tai jopa kannattaisivat esimerkiksi kehitysvammaisten hoitokotien tai eläinsuojien perustamista, vastustus nousee, kun kyse on omasta arjen ympäristöstä, Eranti sanoo.
Kirsti Koivulalle ilmiö on tuttu.
– Yleinen mielipide on meidän puolellamme, ja me saadaan paljon selkääntaputuksia, mutta kaikki eivät meitä hyväksy naapurikseen siitäkään huolimatta, Koivula harmittelee.
Tutkija: Valittamisen mahdollisuuksia on lisätty
Nimby-ilmiö tunnistetaan myös Itä-Suomen, Vaasan ja Helsingin hallinto-oikeuksissa.
Maankäyttö- ja rakennusasioissa on jopa tavallista, että valittajina on myös yksityishenkilöitä. Hallinto-oikeuksien mukaan on kuitenkin vaikea arvioida, kuinka moni valituksista liittyy juuri tähän ilmiöön.
Tutkija Veikko Eranti ei usko, että ihmisten sietokyky on heikentynyt. Enemmänkin kyse on siitä, että kansalaisten on aiempaa helpompaa tehdä valituksia naapureiden kanssa ja viedä niitä jopa oikeuteen.
Suuri muutos oli uuden maankäyttö- ja rakennuslain voimaantulo vuonna 2000. Laki lisäsi kansalaisten osallistamista jo asioiden valmisteluvaiheessa.
Mitä enemmän on osallistamista, sitä enemmän on mahdollisuuksia valittamiseen, sanoo Eranti.
– Niin kauan kuin oikeusprosessit ovat näin hitaita, aina tavallaan tietää, että valittamisella saa lisäaikaa – mikä on toisille ihan puoli voittoa.
Hallinto-oikeudet ovat ilman nimby-ilmiötäkin ylikuormittuneet. Niiden työmäärä on kasvanut tuomioistuinviraston tilastojen mukaan kymmenen viime vuoden aikana ja tapausten keskimääräinen käsittelyaika on pidentynyt neljänneksen.
”Ketään ei pidetä ihmishirviönä, jos on huolissaan katujen ruuhkautumisesta”
Erantin tutkimuksissa vastustajien argumenteissa toistuu lähes aina huoli liikenteen lisääntymisestä ja sen tuomista ongelmista.
– Usein käytetään argumentteja, joiden ajatellaan sopivan julkiseen keskusteluun. Esimerkiksi liikenteeseen vetoaminen on sellainen, että ketään ei pidetä ihmishirviönä sen takia, että hän on huolissaan katujen ruuhkautumisesta.
Yleisiä perusteluja nimby-ilmiössä ovat myös lasten turvallisuuden tai alueen viihtyvyyden heikkeneminen tai asuntojen arvon lasku.
Valituksessa Vaasan kissatalon tuloa Isolahteen vastustettiin monilla argumenteilla hajuhaitoista liikenteen lisääntymiseen ja asuntojen arvon laskuun. Hallinto-oikeuden päätöksessä moni perustelu kaatui.
Eranti ei halua leimata nimby-käyttäytymistä mustavalkoisesti negatiiviseksi.
– Toki helposti argumentit menevät muutosvastarinnan tai vierauden pelon piikkiin, mutta voi se olla mutkikkaampi kysymys. Vaasan kissatalon tapauksessa oikeudessa on punnittu sitä, soveltuuko tällainen toiminta lähtökohtaisesti asuinalueelle.
Kodittomien kissojen toiminnassa yli kaksikymmentä vuotta mukana ollut Kirsti Koivula uskoo, että vastustus kissataloa kohtaan johtuu ennakkoluuloista.
– Ihmiset luulevat, että meistä on hirveästi haittaa, kun he eivät tiedä. Luullaan, että me aiheutetaan hajuhaittaa ja meteliä, kissat juoksevat ja pissailevat siellä täällä, mutta eihän se todellisuudessa niin ole.
Kissatalo on vielä tällä hetkellä omakotitalossa Palosaarella asutuksen keskellä. Siksi Koivula ihmetteleekin kovaa vastustusta.
– Meille ei ole tullut yhtään valitusta täällä. Me olemme tässä nyt 26 vuotta olleet, eikä naapureiden kanssa ole ollut kärhämää.
Vastustajien perusteluissa kaikuu usein vierauden pelko
Kaupunkisosiologian apulaisprofessorin Veikko Erantin mukaan joskus vastustajien argumentoinnissa mennään hyvinkin pitkälle ja turvaudutaan jopa absurdeihin perusteluihin.
Eranti nostaa esiin tapauksen, jossa Helsingin Marjaniemeen oltiin perustamassa kehitysvammaisten hoitokotia.
Osa asukkaista vastusti hoitokotia, koska sen pelättiin tuovan huumekaupan alueelle sillä perusteella, että kehitysvammaisilla on vahva lääkitys ja he voisivat vaihtaa huumekauppiaiden kanssa lääkkeitään karkkeihin.
Erantin mukaan perustelua on vaikea pitää vakavasti otettavana.
– Kieltämättä tulee mieleen, että jos tosi vahvasti vastustaa esimerkiksi kehitysvammaisten asumisyksikköä perustuen liikenteeseen, onko kyseessä kuitenkin vierauden pelko.
Lisää: Helsingin yliopisto on tutkinut Marjaniemen tapausta laajasti.
Eranti sanoo, että varsinkin omakotitaloalueille on tyypillistä ajattelu, että mikä tahansa asia, joka ei ole omakotiasumista, pilaa alueen ja sen hengen. Yleensä niin ei kuitenkaan ole.
– Esimerkiksi Marjaniemen asuntojen arvo ei romahtanut eikä alueen maine mennyt. En tiedä, mitä pitäisi rakentaa, että pahimmat pelot toteutuisivat, Eranti toteaa.
Asuntojen arvon lasku on todettu paikkansa pitämättömäksi myös Ylen tekemässä selvityksessä.
Miten käy kodittomille kissoille?
Vaasan kaupunki ei valittanut hallinto-oikeuden päätöksestä, ja uutta poikkeamishakemusta kissatalolle Isolahdessa tuskin tehdään.
Tällä hetkellä yhdistys maksaa kuluja kahdesta omakotitalosta. Isolahden taloa voi olla hankala myydä asuinkäyttöön, sillä se on remontoitu kissoja varten. Tiloihin on muun muassa rakennettu eristyskoppeja, ovissa on verkkoja ja pintamateriaalit voi puhdistaa helposti vedellä.
Yhdistyksen rahatilanne on Kirsti Koivulan mukaan huono.
– Täytyy kovasti kakkuja leipoa ja sukkia kutoa, että saadaan maksettua kaikki laskut, kissojen ruuat ja eläinlääkärikustannukset, jotka ovat huimaavat, Koivula sanoo.
Vaasan kaupunki on tarjonnut yhdistykselle kauempaa keskustasta puolikasta navettaa, mutta se vaatisi remonttia ja toisi lisäkustannuksia. Lisäksi sijainti on hankala, sillä useimmilla hoitajista ole autoa.
Päällimmäisenä tunteena vapaaehtoisilla on lamaannuttava pettymys.
– Me ei olla oikein toivuttu vielä pettymyksestä. On sellainen epäuskoinen tunnelma siitä, että eihän tässä näin pitänyt käydä. Moni mukana ollut vapaaehtoinen on jo sanonut, että ei jaksa lähteä enää uuteen remonttiprojektiin, Koivula sanoo.
Palosaaren talo on huonokuntoinen ja talvella kylmä. Varasuunnitelmaa ei ole.
– Tämä on tällainen pattitilanne suoraan sanoen, ikävä tilanne.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 20.9. 2023 kello 23 saakka.
Ylen Lähiöviikoilla ollaan tällä viikolla maanantaista perjantaihin Vaasan Palosaarella. Yle tekee sisältöjä kymmenestä eri kaupunginosasta ympäri Suomea elo-, syys- ja lokakuun 2023 aikana. Lue lisää täältä.