Rovaniemen kaupunginhallitus hylkäsi Jaakko Rantsin oikaisuvaatimuksen

Rovaniemen elinvoimajohtajan Jaakko Rantsi oli tehnyt oikaisuvaatimuksen kaupunginhallituksen päätöksestä, jossa ei hyväksytty hänen irtisanoutumisensa peruuttamista.

Jaakko Rantsi, Rovaniemen elinvoimapalveluiden toimialajohtaja
Jaakko Rantsi on työskennellyt Rovaniemen elinvoimapalveluiden toimialajohtajana vajaat kaksi vuotta. Hän toimi aiemmin Kemin Satama Oy:n toimitusjohtajana. Kuva: Antti Mikkola / Yle
  • Jarno Tiihonen

Rovaniemen kaupunginhallitus hylkäsi maanantaina elinvoimajohtaja Jaakko Rantsin oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusta koski kaupunginhallituksen päätöstä, jossa Rantsin irtisanoutuminen merkittiin tiedoksi eikä irtisanoutumisen peruuttamista hyväksytty.

Kaupunginhallituksen mukaan oikaisuvaatimukselle ei ollut perusteita.

Rantsi oli perustellut oikaisuvaatimustaan muun muassa sillä, hän ei ole toimittanut kaupungin viranhaltijoille kirjallisesti tai suullisesti irtisanoutumisilmoitusta.

Lisäksi Rantsin perusteluiden mukaan työnantajan kirjalliset sitoumukset velvoittavat työnantajaa ja työnantaja on näyttövelvollinen irtisanoutumisesta.

Kaupunginhallituksen mukaan Rantsi oli toimittanut 16.5.2023 kaupungin oikeudelliselle avustajalle varatuomari Anu Salmelalle irtisanoutumisilmoituksen.

– Irtisanoudun Rovaniemen kaupungin elinvoimapalveluiden toimialajohtajan virasta siten, että palvelussuhteen viimeinen voimassaolopäivä on 30.6.2025. Annan tämän irtisanomisilmoituksen varatuomari Anu Salmelan haltuun sillä edellytyksellä, että se toimitetaan eteenpäin kaupungille vasta asianomaisen hyväksynnällä, kuitenkin viimeistään 15.6.2025. Edellä mainittu on myös irtisanomisilmoituksen edellytys, kyseisessä ilmoituksessa kirjoitetaan.

Rantsi on tällä hetkellä opintovapaalla kesään 2025 saakka.

Lisää Lapin uutisia kootusti verkkosivultamme.