Puolustusvoimissa ideointi on sallittua ja jopa suotavaa. Puolustusvoimilla on käynnissä digitalisaatio-ohjelma, jossa digitoimisto kerää ideoita ja valikoi niistä sellaiset, jotka voivat olla toteutettavissa.
Nämä ideat annetaan Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen alaisen järjestelmäkeskuksen, Protopajan pähkäiltäviksi. Protopaja on virtuaalinen organisaatio, joka kerää ympärilleen dataekosysteemin eli joukon toimijoita Puolustusvoimien sisältä tai sen ulkopuolelta.
– Protopajan tehtävä on ratkoa ideoihin liittyviä ongelmia ja selvittää, saako ideat toimimaan, sanoo Protopajan ”Pelle Peloton”, ICT-järjestelmäpäällikkö Vesa Roiha.
Tänä vuonna paja on selvittänyt esimerkiksi sitä, voisiko miehittämättömillä ilma-aluksilla eli drooneille lentää parvissa.
Protopajan tulosten perusteella Puolustusvoimat voi päättää, onko idea niin kannattava, että se voidaan ottaa käyttöön. Vaihtoehtoisesti joku yritys voi tuotteistaa idean ja saada siitä bisnestä aikaan, sanoo Roiha.
Pienimmät ideat helpottavat arkea
Vaikka Protopaja perustettiin vasta vuosi sitten, Vesa Roiha on touhunnut erilaisten ideoiden kimpussa jo parikymmentä vuotta. Hän on Protopajan ainoa työntekijä. Pöydälle nostettujen ongelmien ratkaisemiseen Roiha saa tukea kumppanuusyrityksiltä, kuten Digialta ja Solitalta.
– Pienimmät ideat liittyvät arjen helpottamiseen, vaikkapa virkamatkustamiseen. Tekoäly voi avustaa matkasuunnittelussa. Villeimmät ideat liittyvät tekoälyyn. Osa ideoista on hyvinkin pitkälle mietittyjä, osa on enemmän maailmaa syleileviä ja niiden toteutus on vielä vuosien päässä, kuvailee Digian Juha Leppänen.
Leppänen pitää Protopajaa tärkeänä innovaatiotoiminnan tukijana, joka tuottaa nopeasti tietoa päätöksenteon tueksi.
– Tulos voi olla myös se, että ajateltu teknologia tai tuote ei taivu tavoitteisiin.
Droonit kiinnostavat Puolustusvoimia
Lentolaitteita on käytetty paljon Ukrainassa, ja tietysti tämä kiinnostaa myös Suomen Puolustusvoimissa, sanoo Vesa Roiha.
Vuoden alussa Protopaja sai ratkaistavakseen, miten drooneja voisi lennättää parvena. Jo huhtikuun alussa drooniparven lennätystä päästiin kokeilemaan ja kesälomien jälkeen siihen liittyviä ratkaisuja on hiottu edelleen.
– Tavoite oli hyödyntää tavallisia kaupasta saatavia drooneja ja yhdistää useammalla lennokilla saatava tieto, kertoo Solitan asiakkuusvastaava Marko Suojasto.
– Aika nopeasti näistä erottui yllttävän helposti käyttöön otettavia laitteita. Muutaman kuukauden työpanoksella saimme ne yhdistettyä tietoturvallisesti järjestelmiimme välittämään tilannekuvaa kentältä.
Tavallista kotidroonia lennätetään kännykällä, eikä sillä ole yhteyttä muihin verkkoihin.
– Tässä lennonohjausjärjestelmä vaihdettiin niin, että konetta voidaan lennättää suoraan läppäriltä vaikka taistelujohtokeskuksesta. Silloin droonin havainnoista syntyy tilannekuva muuallekin kuin vain koneen lennättäjälle. Kartalta voidaan myös nähdä, mitkä dronet ovat omia, kertoo Roiha.
Kalusto hallinnassa
Yksi Protopajan tehtävistä liittyi kalustonhallintaan: miten saadaan nopeasti selville se, onko kaikki tarvittava kalusto oikeassa paikassa vai ei? Siinä avuksi tuli RFID-tekniikka eli etäluettavat elektroniset tunnistetarrat.
– Tarrojen ja lukijalaitteen avulla pystytään nyt käymään nopeasti läpi, onko ajoneuvossa tai varustekontissa kaikki se kalusto, mikä siellä pitää olla, esittelee Vesa Roiha.