Eduskunta päätti lykätä vammaispalvelulain voimaantuloa vuoteen 2025

Lain voimaantuloa siirretään vuodella ja kolmella kuukaudella, jonka aikana siihen tehdään muutoksia.

Petteri Orpo, Riikka Purra, Anna-Maja Henriksson ja Sari Essayah.
Hallitus ministeriaitiossa 6. syyskuuta rasisminvastaisen tiedonannon käsittelyssä. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • Terhi Toivonen

Eduskunta on päättänyt siirtää vammaispalvelulain voimaantuloa vuoden 2025 alkuun.

Lain lykkäämisen puolesta annettiin 92 ääntä ja vastaan 75 ääntä. 32 kansanedustajaa oli poissa äänestyksestä. Tyhjää ei äänestänyt kukaan.

Keväällä hyväksytyn uuden vammaispalvelulain piti alun perin tulla voimaan lokakuun alussa. Lain voimaantuloa siirretään nyt vuodella ja kolmella kuukaudella, jonka aikana siihen tehdään muutoksia.

Lakia on moitittu liian tulkinnanvaraiseksi siitä, kenelle maksuttomia vammaispalveluja voidaan myöntää. Myös lain kokonaiskustannusten määrä on ollut epäselvä.

Esillä on ollut lain rajaaminen esimerkiksi siten, että sitä sovellettaisiin vain henkilöihin, joiden palveluiden tarve johtuu pääosin muusta kuin iäkkäänä alkaneesta ja iäkkäillä henkilöillä esiintyvästä sairaudesta. Näin vanhukset rajattaisiin pois lain piiristä.

Vammaisjärjestöt ovat olleet eri mieltä lain siirtämiseen tarpeesta. Osalla vammaisista palveluiden saatavuus olisi uuden lain myötä parantunut. Esimerkiksi autismikirjon ja neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivät ovat nyt väliinputoajia eli he eivät käytännössä saa kaikkia tarvitsemiaan palveluita.

Järjestöt pelkäävät, että uudet tarkennukset tarkoittavat säästöjä vammaisten palveluihin.

Vammaispalveluilla pyritään turvaamaan vammaisten henkilöiden oikeus osallistua tasavertaisesti yhteiskuntaan ja elää mahdollisimman itsenäistä elämää.

Lain käsittely aiheutti poikkeuksellisen protestin eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa viime viikolla. Opposition edustajat marssivat ulos valiokunnasta ja syyttivät hallitusta siitä, että merkittävää asiaa käsitellään aivan liian kiireisellä aikataululla. Oppositiojäsenten mukaan he joutuivat toimimaan vajavaisilla tiedoilla.

Korjattu 3.10 klo 12:50: Autismikirjon ja neuropsykiatrisia häiriöitä ei ole ole rajattu nykyisten vammaispalvelu- ja kehitysvammalakien ulkopuolelle, mutta käytännössä näiden ryhmien oikeus palveluihin ei nyt aina toteudu.