Oulussa kokeilluissa biohiilen valmistusmenetelmissä on onnistuttu hyödyntämään jäteveden puhdistamisessa syntyvää lietettä yhdistämällä sitä puupohjaisiin materiaaleihin.
Niistä voidaan valmistaa biohiiltä polttamalla aineita korkeassa lämpötilassa. Biohiiltä voidaan puolestaan hyödyntää viherrakentamisessa, maanparannuksessa tai esimerkiksi hulevesien suodatuksessa. Jalostaminen vähentää jätevesilietteen haitallisten aineiden pitoisuuksia, mikä lisää niiden käyttökelpoisuutta.
Prosessissa myös orgaaninen aines ja hiilidioksidi sitoutuvat tuotteeseen niin, että hiilidioksidia ei vapaudu ilmakehään, mikä samalla hillitsee ilmastonmuutosta, todetaan Oulun veden ja Kiertokaaren tiedotteessa.
Pilottihankkeessa testattiin erilaisia seoksia, joilla biohiiltä voitaisiin tuottaa. Oulun veden jätevesilietteen kanssa kokeiltiin yhdistää esimerkiksi purku- ja jätepuuta, risuja, oksia sekä mäntyhaketta. Lisäksi testattiin, voidaanko biohiiltä tuottaa käyttämällä biokaasutuksessa syntyvää kiinteää mädätejäännöstä. Biohiiltä onnistuttiin tuottamaan jokaisella valitulla materiaaliseoksella.