– Moni pelaaja jännittää haastatteluita ihan hirveästi. Yritän aina rentouttaa joukkuekavereitani sanomalla heille, ettei kukaan jaksa katsoa naama pokerilla puhuvia pelaajia. Nauramalla pääsee yleensä kaikista epämukavista tilanteista pois.
Nauru ja positiivisuus ovat kaksi asiaa, jotka jäävät ensimmäisenä mieleen, kun Michaela Madsenin, 29, kanssa juttelee.
Puhetyyli on äänekäs ja nauru kuuluu kauas kovasta syksyisestä tuulesta huolimatta Hämeenlinnan Linnanpuistossa.
Vielä reilut kymmenen vuotta sitten Madsen olisi saattanut tarvita omia vinkkejään haastatteluissa. Hän pitäytyi kuoressaan ja viihtyi omissa oloissaan.
Kun Madsen ei ollut koulun penkillä tai urheiluharjoituksissa, hän vietti aikaa huoneessaan piirtelemällä.
– Äidin piti välillä huudella huoneeseeni ja kysyä: ”Onko siellä kukaan elossa?” Madsen muistelee.
Ihmiset muuttuvat. Ei ole mitenkään tavatonta, että hiljainen 15-vuotias muuttuu kymmenessä vuodessa puheliaaksi. Madsenin tapauksessa sitä on silti hyvin vaikea uskoa.
Madsen puhuu paljon ja mielellään. Hän on lentopallokentälläkin aina äänessä. Siitä ominaisuudesta keskitorjuja tunnetaan parhaiten, kun lentopalloa pitkään seuranneita henkilöitä jututtaa.
– Yleensä vastaan aina vierestä ja sanon pitkän vastauksen. Sen jälkeen kysyn, vastasinko kysymykseen, Madsen hymähtää.
Michaela Madsen pelaa parhaillaan todennäköisesti uransa viimeistä kauttaan lentopalloammattilaisena.
Hänelle on tehty peräti viisi polvileikkausta yli kymmenen vuoden ammattilaisuransa aikana.
Madsen on saavuttanut urallaan neljä SM-kultaa, Ranskan liigan mestaruuden ja pelannut maajoukkueessa.
Tämän kauden tavoite on kirkastaa viimevuotinen hopea Suomen mestaruudeksi.
”Michaela oli pienenä paljon, paljon ujompi”
Ensin on hyvä tehdä perusasiat selväksi.
Kyllä, Madsen on urheiluperheestä: pikkusisko Yasmine pelaa ammatikseen myös lentopalloa ja pikkuveli Alexander on tuttu näky Suomen miesten koripallomaajoukkueesta.
Nykyisen Kouvolan alueella, Valkealassa varttuneen perheen vanhemmat ovat myös entisiä urheilijoita. Madsen-nimi tulee tanskalaiselta isältä.
Lähipiiriläisiltä saa tyhjentävän vastauksen: Michaela oli nuorena todella erilainen kuin nykyään.
– Misu oli pienenä paljon, paljon ujompi. Hän oli pikkuruinen tyttö, joka ei paljon avannut suutaan. Misu on nykyään täysin erilainen henkilö. Hän menee ja tekee kaiken mitä haluaa. Kuljen hänen jälkiään, kuusi vuotta nuorempi pikkusisko Yasmine sanoo.
Esikuva. Se Michaela on ollut. Yasmine lähti isosiskonsa perässä pelaamaan ulkomaille. Hän halusi samanlaiseksi persoonaksi.
– Me olemme molemmat räväköitä, tuuletetaan ja pidetään ääntä kentällä sekä autamme joukkuetta puhumalla, Yasmine alleviivaa.
Madsenin serkku, kilpasoutaja Joel Naukkarinen on myös huomannut Madsenissa muutoksen. He ovat syntyneet samana vuonna, 1993, ja viettäneet paljon aikaa yhdessä lapsuudessa.
– Tunnistan tuon henkisen kasvamisen. Hän ei pienestä hetkahda, Naukkarinen kertoo.
Valkealasta Tampereelle
Kesä 2009.
Vuokko Naukkarinen oli huolissaan. Vanhin lapsi Michaela oli päättänyt muuttaa pois kotoa. Lentopalloura kiilsi 15-vuotiaan mielessä.
Arka ja hiljainen Madsen pakkasi tavaransa ja lähti Valkealasta Tampereelle Varalan urheiluopistoon 200 kilometrin päähän kotoa.
Se oli ensimmäinen kasvun paikka, äiti muistelee.
– Se oli rohkea veto. Olin vähän ahdistunut, kun hän jäi asumaan sinne.
Urheiluopistossa Madsen löysi pitkäaikaisen ystävän, LP Viestissä myöhemmin mainetta niittäneen Noora Kososen. Kosonen muistelee, että Madsen oli lukion alussa arka ja tarkkaileva.
– Tampereella hänestä kuoriutui erilainen ihminen. Lukiossa Michaela alkoi ottaa roolia ja hän alkoi vetää meille tanssitreenejä.
Kosonen ja Madsen pelasivat yhdessä maajoukkueessa lukiovuosien jälkeen. Silloin Michaela oli jo täysin erilainen.
– Maajoukkueessa hänellä oli ”secret handshaket” kaikkien pelaajien kanssa. Eli erilaiset läpsyttelysarjat jokaiselle.
Ulkopuolelle jätetty
Hämeenlinnan Lentopallokerhon harjoituksissa on häslinki päällä. Lentopalloverkko on laitettu väärälle kentälle. Madsen on ongelman keskipisteessä, kun oikeaa kenttää selvitellään vahtimestarin kanssa.
Madsenin napakat ohjeistukset kuuluvat hallissa: verkko otetaan pois ja siirretään toiselle kentälle. Kuka on joukkueen kapteeni, on selvää jo ennen kuin pallot otetaan kärryistä kentälle.
Miten näin iso muutos persoonassa tapahtui?
Madsen kertoo, että arkuus lapsena johtui pitkälti koulukiusaamisesta ja porukan ulkopuolelle jättämisestä.
Hänen oli esimerkiksi vaikea löytää paria harjoituksissa Valkealassa. Madsenin uusille venyttelyliikkeille, jotka hän oli tuonut nuorten maajoukkueleireiltä, naurettiin.
– Se vaikutti minuun todella paljon. Varoin sanomisiani. Yritin vain olla pois kaikkien tieltä ja vältellä niitä ihmisiä, jotka saivat minut tuntemaan, etten voi olla oma itseni. Näen sellaista edelleenkin ympärilläni. Harmittaa, kun tiedän, millaista se on.
Paikkakunnan vaihtaminen Valkealasta Tampereelle Urheiluopistoon oli ensimmäinen askel muutokseen. Uusien pelikavereiden avoimuus yllätti.
– Yhtäkkiä minusta tykättiin. En jaksanut enää kuluttaa omaa energiaani miettimällä, mitä muut ajattelevat minusta. Sellainen on todella kuluttavaa.
Madsenilla on mielessään tietty hetki.
– Muistan lauseen: ”Miksi ihailen tuota ihmistä, hän on ulospäin suuntautunut, iloinen ja tuulettaa”. Miksi en voisi olla se tyyppi? Sitten olen vain päättänyt, että olen tuollainen. En halua olla ujo, haluan olla esikuva.
”Ainakin yksi Madsen pitää olla joukkueessa”
Esikuvien ihannointi sysäsi Madsenia eteenpäin.
– Voin olla juuri sellainen kuin haluan, ajattelin. Pystyin niin päästämään itseni irti, Madsen kuvailee.
Viiden polvivamman takia meneillään oleva kausi on todennäköisesti lentopalloilijan viimeinen. Kun Madsen katsoo uraansa taaksepäin, hän uskoo, että syy pitkään ja menestyksekkääseen uraan on johtunut roolista pukukopissa ja kentällä.
– Moni on sanonut minulle, että ainakin yksi Madsen pitää olla joukkueessa. Yksi johtajatyyppi, joka pistää kentälle ääntä. Se on auttanut minut pitkälle ja moneen paikkaan.
Madsenilla on nyt antaa liuta vinkkejä kuorestaan ulos haluaville henkilöille.
Madsen uskoo, että äänekkyys ja räväkkyys ovat olleet hänelle menestyksen avain ammattilaiskentille ja ulkomaille asti.
Hän sanoo, että pelaajasopimusta tehdessä on merkitystä, jos pelaaja tiedetään sosiaaliseksi henkilöksi, joka ottaa kaikki mukaan ja kannustaa muita.
Eikä muutos hetkessä tapahtunut.
Vuokko-äidin mukaan Madsenin persoona haki paikkaansa vielä ammattilaisuran alussa parikymppisenäkin. Kukkaan puhkeaminen on tapahtunut hiljalleen. Edelleenkin Madsen viihtyy yksin piirtämällä ja tekemällä kädentöitä.
Madsen haluaa rohkaista ihmisiä olemaan sellainen kuin haluaa.
– Kaikkien ei tarvitse olla äänekkäitä. Pitää olla erilaisia ihmisiä. Mutta jos joku ei uskalla olla äänekäs, vaikka haluaisi olla, muuttua voi. Aluksi se on väkinäistä, sitten se tulee luonnostaan.
Madsen kertoo, että hän yrittää välillä saada harjoituksissa nuorempia pelaajia ääneen.
– Jotkut pelaajat eivät uskalla sanoa pallontavoittelutilanteessa ”minä”. Ja vaikka se pukukopissa puhuminen tuntuu aluksi turhalta, niin kyllä siihen aina joku lähtee mukaan.
Ei ole epäilystä, kuka se henkilö on Hämeenlinnan Lentopallokerhossa.
