Jo muinaiset roomalaiset saivat syyhyäviä paukamia lutikan eli seinäluteen puremista, kertoo syöpäläishistorian tutkimus. Näin siitäkin huolimatta, että roomalaisilla oli toimiva viemäröintijärjestelmä ja he huolehtivat hygieniastaan kylpylöissä.
Nyt saman ongelman kanssa painivat aikalaisemme Pariisissa.
Kun Pariisin olympialaisiin on alle vuosi, Ranskan viranomaiset haluavat varmistaa, etteivät luteet pure kisavieraita. Ranskan viranomaiset ovat aloittaneet tuholaissodan lutikoiden hävittämiseksi, kertoo uutistoimisto Reuters.
Sosiaalisen median käyttäjät ovat julkaisseet kuvamateriaalia ötököistä, jotka ryömivät ympäriinsä suurnopeusjunissa ja Pariisin metrossa. Lisäksi on ilmaantunut runsaasti online-artikkeleita luteista elokuvateattereissa ja jopa Charles de Gaullen lentokentällä.
Raportit ovat nyt saavuttaneet korkeimman hallintotason.
– Valtion on pikaisesti otettava käyttöön toimintasuunnitelma tätä vitsausta vastaan, koska Ranska valmistautuu ottamaan vastaan vuoden 2024 olympialaiset ja paralympialaiset, Pariisin apulaispormestari Emmanuel Gregoire kirjoitti pääministeri Elisabeth Bornelle tällä viikolla.
Myös liikenneministeri Clement Beaunen kerrotaan ryhtyneen toimiin syöpäläissodan jouduttamiseksi.
Ihmiskunnan ikuinen riesa
Jos lutikkaongelmaa tarkastellaan vielä Pariisin metroa laajemmasta näkökulmasta, niin pariisilaiset eivät todellakaan ole yksin.
Jo pienellä hakukonehaulla paljastuu, että nämä nivelkärsäiset verenimijäloiset ovat aiheuttaneet inhon väristyksiä ja laajoja hävityskampanjoita tasaisesti eri puolilla maailmaa, kuten vaikkapa Britanniassa, Pekingissä, New Yorkissa ja Espanjassa.
Ahkerasti saunovien suomalaistenkin riesana lutikat ovat olleet halki historian. Jopa siinä määrin, että ne ovat olleet aivan käypää materiaalia myös kulttuurissa. Kun Irwin Goodman lauloi Ryysysannasta, jossa oli ”...kirppuja, luteita, täitä, seassa lapsia pellavapäitä”, kukaan tuskin pahastui.
Ja miksi olisikaan, sillä DNA-näytteiden mukaan luteet ovat olleet olemassa ainakin 115 miljoonaa vuotta. Ihminen on ollut maan päällä lutikoiden imettävänä vasta noin 2,5 miljoonaa vuotta.
Lue ja katso lisää lutikoista: Cityluonto: Petikaverina lutikka