Ivalon koulukeskuksen epäilty uhkaaja poliisin tiedossa – perättömän vaarailmoituksen tekijä voi saada jopa vuoden vankeutta

Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus Kaarteessa oli jälleen poliisitehtävä. Poliisilla on nyt tiedossa epäilty uhkaaja, joka ei ole paikkakunnalta.

Ivalon koululla tarvittiin torstaina aamupäivällä jälleen poliisin apua, ja paikalla oli muun muassa konetuliasein aseistettuja poliiseja.
  • Timo Metsäjoki

Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus Kaarteessa Inarin kunnassa oli torstaiaamupäivällä jälleen poliisitehtävä. Viimeksi vastaavanlainen poliisin tehtävä oli käynnissä tiistaina. Tiistaisen uhkauksen tekijät on tavoitettu.

Torstain tapauksesta on laadittu rikosilmoitus nimikkeellä perätön vaarailmoitus. Rikoksesta epäilty on poliisin tiedossa, mutta häntä ei ole vielä tavoitettu. Epäilty ei ole paikkakuntalainen.

Koululle uhkaus tuli keskiviikkoiltana noin kello kuuden aikaan koulun henkilökunnan sähköpostiin. Sähköposti luettiin koululla kello kahdeksan jälkeen aamulla. Poliisi eristi alueen ja tarkisti koulun. Oppilaat odottivat tänä aikana luokissaan.

Koulu-uhka tapauksissa poliisin pitää selvittää asia perin pohjin, vaikka uhkaus olisi mitä ilmeisimmin vailla todellista vaaraa.

Perättömän vaarailmoituksen tekijä voi saada sakkoja tai vankeutta enintään vuoden verran.

Keskusteluapua tarjolla

Poliisi ja kriisiryhmä ovat yhdessä koulun henkilökunnan kanssa pitäneet oppilaille keskustelutilaisuuden tapahtuneesta koululla heti tilanteen jälkeen. Koulupäivä päättyi kello 13.15, jonka jälkeen iltapäivätoiminta jatkui normaalisti.

Tänään torstaina kello 18.00 koulun auditoriossa järjestetään tiedotustilaisuus huoltajille. Paikalla ovat myös kriisiryhmä ja poliisi. Perjantaina koulu alkaa lukujärjestyksen mukaisesti kaikilla ja kriisiryhmä on tavattavissa koulupäivän aikana.

Inarin kunnanjohtaja Tommi Kasurinen sanoo, että kouluun on edelleen turvallista tulla.

– Tapauksia on ollut nyt kaksi ja toinen tapaus on poliisin näkökulmasta jo selvitetty. Nyt tästä torstaisesta on selvittely meneillään, joten kouluun on turvallista mennä. Tällä viikolla suoritetut toimenpiteet ovat olleet varotoimenpiteitä oppilaiden koulunkäynnin turvaamiseksi.

Kasurinen kertoo, että kunnan johtoryhmässä ja muutenkin on pohdittu, että mistä nämä uhkaukset nyt johtuvat.

– Osaltaan joukossa on varmasti nuoruuden hölmöyttä, mutta kyllä nämä syyt on hyvä pohtia ja tutkia yhdessä viranomaisten kanssa.

Valtakunnallinen MIELI ry:n Kriisipuhelin tarjoaa keskusteluapua ympäri vuorokauden joka päivä numerossa 09 2525 0111.