Jopa 500 uhria ilmoittautunut psykoterapiakeskus Vastaamon mahdolliseen käräjäkäsittelyyn – näin poikkeuksellisen suuri istunto järjestetään

Tilat on varattu yhteensä 600 asianomistajalle, mutta luku voi elää suuntaan tai toiseen, sillä ilmoittautuminen ei ollut sitova. Käräjäkäsittelyä varten on palkattu lisää työvoimaa.

Espoon Oikeustalo.
Oikeudenkäynnin järjestämisvastuussa on Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle
  • Mari Jäntti

Noin 500 asianomistajaa on ilmoittanut haluavansa osallistua psykoterapiakeskus Vastaamon tietovuotoa koskevaan mahdolliseen käräjäoikeuskäsittelyyn.

Kokonaisuudessa on kaikkiaan yli 33 000 asianomistajaa, joista yli 20 000 teki rikosilmoituksen. Kyseessä on Suomen rikoshistorian suurin käräjäkäsittely, mitä tulee asianomistajien määrään.

Mikäli syyttäjä nostaa syytteen ja oikeuskäsittely järjestetään, asia käsitellään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Tähän päädyttiin, koska se on epäillyn espoolaisen Aleksanteri Kivimäen, 26, kotikunta. Syyte on nostettava viimeistään 18. lokakuuta.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi Aleksanteri Kivimäen helmikuussa todennäköisin syin kahdeksasta eri rikosnimikkeestä epäiltynä, muun muassa törkeästä kiristyksen yrityksestä, törkeästä tietomurrosta ja törkeästä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Video: kuvaus Jyrki Ojala / Yle, editointi Jan Finne / Yle

Valmisteluja keväästä saakka

Koska syytettä ei ole nostettu, ei asia vielä virallisesti ole Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Valmisteluja poikkeuksellista käsittelyä varten on kuitenkin tehty jo keväästä saakka.

Lain mukaan kaikilla asianomistajilla on oikeus osallistua käsittelyyn. Syyttäjälaitos lähetti kesällä asianomistajille kyselyn selvittääkseen, kuinka moni heistä haluaa osallistua istuntoon.

Ilmoittautuminen ei kuitenkaan ollut sitova. Toisin sanoen käsittelyyn voi osallistua enemmän tai vähemmän kuin 500 ilmoittautunutta asianomistajaa.

– Sen tiedon varassa olemme, että 500 asianomistajaa on ilmoittanut osallistuvansa käsittelyyn. Tämän arvion mukaan on mentävä, Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden hallintojohtaja Outi Lehmijoki kertoo.

Käsittely tullaan pitämään siten, että asianomistajille on järjestetty kaksi erillistä tilaa pääkaupunkiseudulta, joista järjestetään etäyhteys varsinaiseen istuntosaliin.

Asianomistajille ja heidän mahdollisille avustajille varattuihin tiloihin mahtuu yhteensä 600 henkilöä.

– Jätimme siis hieman pelivaraa ilmoittautuneiden määrään nähden.

Mitä, jos paikalle saapuukin enemmän asianomistajia?

– Jos olisimme yrittäneet varautua siihen, että kaikki asianomistajat saapuisivat paikalle, eivät mitkään tilat olisi riittäneet.

Asianomistajien henkilöllisyyden turvaamiseksi Lehmijoki ei tarkenna, missä päin pääkaupunkiseutua tilat sijaitsevat.

Syyttäjä, tuomarit sekä Kivimäki puolustuksineen tulevat olemaan Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa Espoossa. Tähän varattuun tilaan mahtuu arviolta noin muutama kymmenen ihmistä.

Lisärekryjä käsittelyn avuksi

Käräjäkäsittelyä ja niiden valmisteluja varten Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen on palkattu lisää työvoimaa.

Tähän mennessä palkattuja henkilöitä on neljä. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden hallintojohtaja Outi Lehmijoen arvion mukaan palkattujen määrä tulee olemaan yhteensä yhdeksän uutta työntekijää.

Lisäkäsiä tarvitaan mahdollisesti paperiliikenteen setvimiseen sekä puhelimitse ja sähköpostitse tuleviin kysymyksiin.

– Tämän tyyppisiä asioita tulee varmasti hoidettavaksi, vaikka pyrimme tiedottamaan laajasti verkkosivuillamme olevan Vastaamo-osion kautta.

Henkilökuntaa tarvitaan varsinaisen käräjäistuntosalin lisäksi myös kahteen asianomistajille varattuun istuntopaikkaan muun muassa yhteyksien toimivuuden varmistamiseen.

Oikeuskäsittely voitaisiin järjestää aikaisintaan marraskuussa. Tarkempi käsittelyajankohta ilmoitetaan myöhemmin, mikäli syyttäjä nostaa syytteen.

Vastaamon tietomurron epäilty on verkkorikoksista tuomittu suomalaishakkeri – “Täydellistä piittaamattomuutta"
Suomen pahimmassa tietomurrossa kymmenientuhansien ihmisten potilastietoja vuodettiin verkkoon psykoterapiakeskus Vastaamon tietojärjestelmästä. Uutispodcastissa rikostoimittaja Tuomas Rimpiläinen avaa Aleksanteri Kivimäen taustoja.

Juttua varten on haastateltu myös Helsingin yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Dan Heleniusta sekä aluesyyttäjä Pasi Vainiota, joka toimii yhtenä syyttäjänä Vastaamo-kokonaisuudessa.