JUROWLANY / HAJNÓWKA Mitä itse tekisit, jos kotimetsässäsi kuolisi ihmisiä kylmyyteen tai nestehukkaan ilman apua?
Kysymyksen esittävät kaikki tähän juttuun haastatellut tavalliset ihmiset, jotka auttavat Puolan metsissä Valko-Venäjän rajalla piileskeleviä siirtolaisia.
Lokakuun yöt viilenevät nopeasti. Edessä on todennäköisesti tänäkin talvena paukkupakkasia. Syyriasta, Irakista, Kamerunista, Kuubasta tai Belgian Kongosta tulevilla ihmisillä ei ole varusteita kylmässä selviämiseen.
Tapasimme neljä auttajaa eri puolilla Valko-Venäjän vastaista rajaa alkuviikosta. Puolan rajavartiosto ei vastannut Ylen haastattelupyyntöön.
Itäisen Puolan tiheistä sekametsistä on parissa vuodessa tullut siirtolaisten kulkureitti Länsi-Eurooppaan, lähinnä Saksaan. Siirtolaiset ovat pelinappuloita Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukašenkan sodassa länttä vastaan.
Lukašenkan joukot pakottavat pakolaisia ylittämään rajan Puolan puolelle. Jos Puolan rajavartijat eivät saa tulijoita kiinni ja vie heitä turvapaikkakeskukseen tai palauta heitä takaisin raja-aidan yli, tulijat jäävät oman onnensa nojaan.
Matka salakuljettajien kyydissä Saksaan maksaa 2 000–5 000 euroa, mutta kaikilla ei ole rahaa.
Sama voi olla edessä Suomessakin, koska Venäjällä vallitsevat samat lait kuin Valko-Venäjällä, auttajat varoittavat. Jos naapuri päättää alkaa pelata ihmisillä geopoliittista peliä, silloin kannattaa olla varautunut.
– Suomen tilanne Puolaan verrattuna on sikäli toinen, että teiltä on huomattavasti vaikeampi salakuljettaa ihmisiä eteenpäin Keski-Eurooppaan maantieteen vuoksi, filosofian osa-aikainen professori ja kirjailija Mirosław Miniszewsk sanoo.
Kun metsästä alkoi löytyä ruumiita, rajan tuntumassa asuvat paikalliset puolalaiset kuten Miniszewsk tarttuivat toimeen. He alkoivat majoittaa ihmisiä ja lopulta kerätä myös lahjoituksia. Osa on irtisanoutunut päivätyöstään voidakseen pelastaa henkiä.
– Nämä olivat ennen marja- ja sienestysmetsiäni. Metsä oli rentoutumisen ja nautinnon paikka. Nyt se on minulle hautausmaa. Pelkään törmääväni ruumiseen, Miniszewsk sanoo.
”Nämä metsät eivät ole mitä tahansa metsiä”
Miniszewsk kertoo avoimesti kärsivänsä traumaperäisestä stressihäiriöstä sen seurauksena, että hän on seurannut tulijoiden kohtaloita. Silti hän aikoo jatkaa auttamista.
Hän on majoittanut satoja ihmisiä kodissaan ja järjestänyt tuhansia tarvikepakkauksia Facebook-keräyksillä.
– Nämä metsät eivät ole mitä tahansa metsiä. Luonto on villiä, vaikeakulkuista ja erittäin vaarallista etenkin talvella, jolloin voi olla jopa -35 astetta pakkasta. Etelästä tuleville ihmisille se on kohtalokasta.
Vaikeinta Miniszewskin on ymmärtää sitä, että oman kotimaan viranomaiset tieten tahtoen hankaloittavat auttajien elämää.
– Lambedusalla tai Englannin kanaalissa ihmisten annetaan auttaa kanssaihmisiään. Täällä me olemme rikollisia, Miniszewsk sanoo.
Valtionmedia vaikenee
Euroopassa Puolan itärajan ihmisten kohtelusta ei juuri tiedetä osin siitä syystä, että puolalainen media on pysytellyt asiasta hiljaa.
Osa kansasta ja viranomaisista pitää siirtolaisten auttamista epäisänmaallisensa. Heille syötetään kuvaa turvapaikanhakijoista Valko-Venäjän Lukašenkan kätyreinä.
Kun ohjaaja Agnieszka Hollandin elokuva rajan kurjasta tilanteesta julkistettiin kesällä, se aiheutti paljon kiistaa ja sai voimakasta kritiikkiä Puolan hallituksen virkamiehiltä. Virallinen Puola syytti Hollandia huonon kuvan antamisesta puolalaisista rajavartijoista ulkomailla. Nyt Holland joutuu liikkumaan turvamiesten saattelemana.
Maahantulijat joutuvat piiloutumaan, koska he pelkäävät viranomaisia.
Valko-Venäjän rajalla heidät on saatettu pahoinpidellä tai raiskata. Puolassa avustajat saattavat loukkaantuneet sairaalaan. Jos Puolan rajavartijat saavat vihiä siirtolaisista, he palauttavat tulijat usein takaisin Valko-Venäjälle alkeellisiin olosuhteisiin.
Sen jälkeen heidät voidaan taas työntää takaisin Puolan metsiin. Siinä vaiheessa ihmiset voivat olla jo hyvin huonossa kunnossa.
Vapaaehtoistyöntekijä ja toimittaja Piotr Czaban kertoo irakilaisesta Ahmedista, jota oli pompoteltu maasta toiseen. Ahmed rukoili jo valkovenäläisiä antamaan hänen palata kotimaahansa, mutta nämä työnsivät hänet takaisin Puolaan.
Ahmed kuoli hypotermiaan Puolan metsässä, koska hänen toverinsa eivät uskaltaneet olla yhteydessä puolalaisiin viranomaisiin. Czban hoiti yhteydenpidon Ahmedin Irakissa olleisiin sukulaisiin kuoleman jälkeen.
Hallitus on ylpeä raja-aidastaan
Puolan kansallismielinen oikeistohallitus taistelee jatkopestistä ensi sunnuntain parlamenttivaaleissa. Oppositio on yrittänyt nostaa rajan tilannetta julkisuuteen, mutta Puolassa media on valtion hallinnassa.
Viranomaiset ovat jääneet kiinni myös viisumeilla rahastamisesta. Puolan suurlähetystöissä ja konsulaateissa myytiin viisumeja Schengen-alueelle 5 000 euron hintaan ohi virallisten reittien. EU odottaa yhä Puolan selitystä.
Hallitus puhuu vain joistakin sadoista myydyistä viisumeista, oppositio selvästi laajemmasta ja järjestelmällisemmästä korruptiosta.
– Ministerit poseeraavat aidan vieressä ja kertovat, että meillä on Euroopan hienoin aita. Miten sitten on mahdollista, että tuhansia ihmisiä pääsee sen yli ja ali ja läpi, Piotr Czban kysyy.
Pelkästään torstain vastaisena yönä rajan yli tuli avustajien mukaan arviolta 150 siirtolaista. Varma sijaintitieto heillä oli kahdesta ryhmästä, joista toisessa oli 52 ja toisessa viisi ihmistä.
Nuorin pakolaisten auttaja on vain 16-vuotias lukiolainen Mateusz Rybak. Jo parin vuoden ajan hän on käyttänyt kaiken vapaa-aikansa ”metsäihmisten” auttamiseen.
Rybak pakkaa kotonaan reppuunsa lääkkeitä, lämpimiä vaatteita, syötävää ja juotavaa ja kuljettaa ne siirtolaisille. Joskus hän on saanut tarvikkeet lahjoituksina, joskus hänen äitinsä maksaa tavarat.
– Ensimmäisellä kerralla veimme vanhempieni kanssa heille teetä termospullossa. Olin utelias näkemään, ovatko he oikeasti terroristeja ja rikollisia, kuten väitettiin. No eivät todellakaan, vaan aivan tavallisia ihmisiä, Rybak kertoo.
Vaikka humanitaarisen avun viemisessä metsään on vaaroja, Rybak ei ole pelännyt koskaan.
Kun pakolaisten joukossa oli paljon espanjaa puhuvia, hän opetteli hieman espanjaa. Nyt sitä taas tarvitaan, koska kuubalaisia on ollut metsässä useita. Viimeaikaisten Lähi-idän tapahtumien seurauksena Rybak uskoo, että seuraavaksi tulee paljon palestiinalaisia.
Ensi viikolla Rybakin luokkakaverit lähtevät syyslomaksi Ruotsiin luokkaretkelle, mutta hän haluaa jäädä auttamaan maahantulijoita.
– Minä voin milloin tahansa myöhemmin matkustaa, mutta jonkun ihmisen koko elämä voi olla kiinni avustani täällä, hän sanoo.
Hajnówkan rajakaupungissa kaikki eivät pidä Rybakin toiminnasta. Viime vuonna rinnakkaisluokkalaiset uhkasivat katkaista hänen jalkansa, jotta hän ei pääse enää metsään.
– En välitä, olen tottunut siihen, samoin koko perheeni.
Rybakin äiti käy vapaaehtoisena auttamassa paikallisessa pakolaiskeskuksessa ja isä auttaa poikaansa pakkaamaan reppuun avustustarvikkeita.
Metsä on ollut aina Rybakille tärkeä.
– Tietenkin me autamme ihmisiä, koska kuka nyt haluaisi ihmisten kuolevan omassa metsässään.
Kymmeniä kuollut, satoja kadoksissa
Vähintään kymmeniä, mutta ehkä jopa satoja ihmisiä on kuollut Itä-Puolan metsiin. Kadoksissa on avustajien mukaan noin 300 ihmistä. Yle on nähnyt kuvia metsästä löytyneistä ruumiista ja siirtolaisten vammoista sekä käynyt kuolleiden haudoilla.
– Jos meitä auttajia ei olisi, puhuttaisiin varmuudella kymmenien sijaan useista sadoista kuolleista, Puolassa ”metsän miehenä” tunnettu Mariusz Kurnyta sanoo.
Kurnyta on kantanut siirtolaisille lääkkeitä, lämpimiä vaatteita, syötävää ja juotavaa kesästä 2021. Nyt hän työskentelee järjestössä, joten hän saa työstään hieman palkkaakin.
– Ensiaputaitoja ja lääkitystä piti opiskella, mutta muuten tässä ei tarvita mitään erityiskykyjä. Pitää vain olla ihminen ja auttaa.
– Kun olen metsässä, olen kiinnostunut vain siitä ihmisestä, joka makaa maassa. Ihan sama, mistä hän on kotoisin, Kurnyta sanoo.