Maanpuolustus

Naisilta pääsy kielletty

Ivalon rajajääkärikomppania saattaa avata ovensa varusnaisille vuonna 2026. Nykyiset varusmiehet kertovat, millainen paikka on Suomen pohjoisin varusmiesyksikkö.

Teksti:Sari Pöyhönen
Videot:Antti Mikkola
Ivalon rajajääkärikomppanian varusmiehet kertovat, onko intti Ivalossa rankkaa.

Suomessa on vielä yksi varuskunta, jossa naiset eivät voi suorittaa asepalvelusta. Se on Suomen pohjoisin varusmiesyksikkö, Ivalon rajajääkärikomppania.

– Ivalossa naisille ei ole omaa sosiaalitilaa, muun muassa erillistä suihkua ja myös tupia on liian vähän, kertoo Ivalon rajajääkärikomppanian varapäällikkö, kapteeni Mervi Urpilainen.

Suomen, Ruotsin ja Norjan Lappi sekä Kuolan niemimaa.
Ivalon rajajääkärikomppania sijaitsee arktisella alueella ja aivan Venäjän rajalla. Kuva: Miku Huttunen / Yle

Rajavartiolaitoksen mukaan erillisiä suihkuja naisille ei ole ollut järkevää rakentaa, koska nykyinen rakennus on niin vanha ja pieni. Kasarmilla on kaikille noin 130 varusmiehelle vain kaksi suihkutilaa. Niistä toisen remontoiminen muutamien naisten käyttöön tekisi miesten peseytymisestä hankalaa ja hidasta.

– Komppanian tilat ovat pienehköt, ja rakennus on alun perin suunniteltu pienemmälle varusmiesmäärälle, kuin mitä meillä tällä hetkellä on. Peseytymisaika on on rajoitettu, ja suihkut ovat avoimet. Tänä päivänä toivotaan yksityisyyttä, Urpilainen sanoo.

Suihkuvuorojen järjestäminen olisi hankalaa, koska peseytymiseen on varattu vain tietty aika päivässä.

Suihkutiloja, avoimia suihkuja ja lavuaareja.
130 varusmiehelle on Ivalossa kaksi suihkutilaa. Niistä ei riitä naisille omaa. Kuva: Rajavartiolaitos / Oskari Pajunpää

Varuskuntien rakennukset omistavasta Senaatti-kiinteistöistä ei osata vastata, miksi uutta rakennusta ei ole alettu rakentaa aiemmin Ivaloon, jotta naistenkin palvelus olisi mahdollinen.

– Varusmiesten sijoittamispäätöksistä vastaa Rajavartiolaitos, joten meillä ei ole antaa tähän tarkempaa näkemystä, asiakaspäällikkö Jouni Leinonen Senaatti-kiinteistöistä toteaa.

Ivalon rajajääkärikomppanian varapäällikkö, kapteeni Urpilainen arvelee, että syynä voi olla raha ja rakentamisen kustannukset.

– Eikä ole nähty tarvetta muutoksille, koska naiset voivat palvella Onttolassa Pohjois-Karjalassa, kapteeni Mervi Urpilainen sanoo.

Kapteeni Mervi Urpilainen Ivalon rajajääkärikomppaniassa syksyllä 2023.
Kapteeni Mervi Urpilainen on Ivalon rajajääkärikomppanian varapäällikkö. Hän kävi intin 2000-luvun alussa Immolassa Etelä-Karjalassa ja suuntasi ammattisotilaan uralle. Kuva: Antti Mikkola / Yle
Ivalon rajajääkärikomppanian varusmiehet pohtivat, mikä muuttuisi, jos inttikavereina olisi myös naisia. Ei mikään, he toteavat.

Yhteismajoituskokeilu alkoi vuonna 2020 Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa. Kokeilussa kaikilta kysytään suostumus olla samassa tuvassa sukupuoleen katsomatta. Annetun suostumuksen voi milloin tahansa kumota ja päästä omaan, erilliseen tupaan.

Lapin rajavartioston Ivalon rajajääkärikomppaniassa ei ole tilaongelman takia pystytty osallistumaan yhteismajoituskokeiluun.

Rajavartiolaitoksen henkilöstöasiantuntija, majuri Asko Ainoa kertoo, että jos joku kumoaisi Ivalossa suostumuksen, vastaan tulisi taas tilapula.

Varusmiehiä Ivalon rajajääkärikomppaniassa syksyllä 2023.
Varusmiehiä Ivalon kasarmilla. Varusnaisia ei ole, ainakaan vielä. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Asiaan on tulossa muutos

– Rajavartiolaitoksen ja Lapin rajavartioston tahtotila on se, että naiset voivat suorittaa vapaaehtoisen asepalveluksensa halutessaan myös Ivalon rajajääkärikomppaniassa. Kokonaisuus edellyttää kuitenkin uudisrakentamista, majuri Asko Ainoa Rajavartiolaitoksen esikunnasta sanoo.

Senaatti-kiinteistöjen asiakaspäällikkö Jouni Leinonen kertoo, että Ivalossa varusmiesten majoitustilojen suunnittelu on käynnissä ja rakennustyöt alkavat ensi keväänä.

Majuri Asko Ainoan mukaan Ivalon Rajajääkärikomppania siirtyy rakentamisen ajaksi väistötiloihin.

Uudisrakennus valmistuu tammikuuksi 2026.

– Nyt suunnittelussa olevat rakennukset korvaavat nykyiset vanhat majoitus-, toimisto-, ruokala- ja sairastuvan tilat, asiakaspäällikkö Leinonen toteaa.

Varusmiesten tupa, jossa on sänkyjä vierekkäin, sängyn edessä ruskea jakkara.
Varusmiesten tupa Ivalon rajajääkärikomppaniassa. Kuva: Rajavartiolaitos / Oskari Pajunpää

Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen pitää kuitenkin vielä päättää, ottavatko he myös naisia Ivaloon asepalvelukseen. Ainakaan tilaongelma ei olisi sitten enää esteenä.

Tällä hetkellä naispuoliset rajajääkärit ohjataan asepalvelukseen Onttolaan Pohjois-Karjalaan. Onttolassa aloittaa joka saapumiserässä noin kymmenen naista, eli vuosittain noin 20 naista.

Vain yksi nainen on läpäissyt erikoisrajajääkärin testit

Erikoisrajajääkäriksi naiset voivat hakea Immolaan Etelä-Karjalaan, mutta sinne on kovat kuntotestit ja kriteerit. Esimerkiksi allergia- ja erityisruokavaliota ei voida erikoisrajajääkäreille tarjota.

Erikoisrajajääkäreitä on koulutettu Immolassa vuodesta 2007 alkaen. Tähän mennessä sinne on päässyt vain yksi nainen, joka kävi armeijan erikoisrajajääkärikomppaniassa 2018–2019. Hän on nykyään reserviläinen, joka ei halua julkisuuteen, eikä anna haastatteluja.

Varusmiehiä ja varusmiehen rynnäkkökivääri Ivalon rajajääkärikomppaniassa syksyllä 2023.
Rajajääkärit ja erikoisrajajääkärit koulutetaan vaativiin tiedustelutehtäviin ja maastossa ollaan suuri osa ajasta. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Vuosittain erikoisrajajääkärikomppanian valintakokeisiin hakeutuu noin 1-5 naista.

Kovat pakkaset ja arktisuus lisäävät rankkuutta

Ivalon rajajääkärikomppania sijaitsee arktisella alueella aivan Venäjän rajalla Inarin kunnassa. Ivalossa asepalvelus voi tuntua raskaalta Lapin sääolojen vuoksi. Pakkasta voi olla talvella yli 30 astetta. Rajajääkärit viettävät maastossa keskimäärin noin 90 vuorokautta vuodessa. Lomille on pitkä matka, jos varusmies on kotoisin Etelä-Suomesta.

Toisaalta Lapin eksotiikka ja haastavuus voivat myös houkutella asepalvelukseen Ivaloon.

Varusmies kävelee metsässä kohti kameraa raskas keratsinko eli Apilas-ase selässään.
Lokakuun alussa ampumaharjoituksessa ei ollut vielä pysyvää lunta maassa Ivalossa. Kuva: Sari Pöyhönen / Yle

Sukupuoliriippumatonta henkilöstösuunnittelua

Puolustusvoimissa ei haluta ottaa kantaa siihen, milloin Suomessa olisi ensimmäinen naispuolinen kenraali tai Puolustusvoimain komentaja.

– Henkilöstösuunnittelua Puolustusvoimissa tehdään sukupuoliriippumattomasti, minkä vuoksi asiaa ei voida spekuloida, Puolustusvoimien viestinnästä Jere Paldanius toteaa.

Naispuolisten hävittäjälentäjien, erikoisjoukkojen sotilaiden tai muiden "erikoissotilaiden" määriä ja tehtäviä Puolustusvoimissa ei kerrota julkisuuteen.

Kapteeni Mervi Urpilainen Ivalon rajajääkärikomppaniassa syksyllä 2023.
Mervi Urpilainen ei olisi ensimmäisten naiskenraalien joukossa, koska hän on sotilasarvoltaan vasta kapteeni. Hän toimii Ivalon rajajääkärikomppanian varapäällikkönä. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Tällä hetkellä korkea-arvoisin naispuolinen sotilas Suomessa on everstiluutnantti. Vuonna 2018 everstiluutnantiksi ylennettiin nainen, joka aloitti tuolloin Karjalan lennostossa Hävittäjälentolaivue 31:n komentajana. Hän oli aiemmin toiminut Karjalan lennostossa hävittäjälentäjänä.

Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella 13.10. klo 23 saakka.