Itävallan Ramsaun jäätikkö ei avautunut tänä vuonna. Osa kilpahiihtäjistä on suunnannutkin harjoittelemaan Leville, missä reilun kahden kilometrin pituinen ensilumenlatu tarjoaa molempiin suuntiin kierrettäessä yli neljän kilometrin lenkin.
Levillä harjoittelevat muun muassa maajoukkuehiihtäjät Katri Lylynperä ja Anne Kyllönen sekä Rovaniemellä pitkään asunut Jasmi Joensuu.
– Se oli ihan tietoinen valinta. Halusin suksille, ja kun täällä näyttivät olosuhteet hyvältä, niin halusin tulla tänne harjoittelemaan, Joensuu kertoo.
Keski-Euroopan vuoristossa on jälleen tänä vuonna kärsitty lumipulasta. Osa hiihtomaajoukkueesta harjoittelee Ramsaussa, vaikka lunta ei jäätiköllä ole. Suksia Itävallassa kuljettavat nyt rullat ja lumen tilalla on asvaltti. Jasmi Joensuun kasvoille nousee huolestunut ilme, kun puheeksi nousevat ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat, joista yksi ilmentymä on jäätiköiden sulaminen.
– Tilanne on huolestuttava. Se on koko ihmiskunnan ongelma ja isoja muutoksia täytyy tehdä.
Levillä vallitsevat nyt hänen mukaansa poikkeuksellisen talviset ensilumenladun olosuhteet. Ladun tekoon käytettiin 20 000 kuutiota säilölunta, mutta tällä viikolla maahan satoi lisäksi reilusti luonnonlunta.
Joensuu oli ladulla harjoittelemassa jo viime perjantaina, kun Levin ensilumenlatu avattiin. Hän on tottunut hiihtämään jopa alle puolen kilometrin mittaista ensilumenlatua, joten Levin ensilumenlatu tuntuu näin alkukaudesta ”ruhtinaalliselta”.
Joensuu pitää myös ladun profiilista.
– Parin tunnin lenkillä tulee monta sataa nousumetriäkin, hän kehuu.
Jasmi Joensuu uskoo, että yhä useampi hiihtäjä ja laskettelija saapuu tulevaisuudessa pohjoiseen harjoittelemaan.
– Kyllä tänne mahtuu varmasti vielä paljon enemmänkin porukkaa.
”Ei pidä liikaa valittaa”
Suomen hiihtoliiton heikko taloustilanne ei vaikuta Jasmi Joensuun harjoitteluun. Hänen osaltaan kauteen valmistautuminen sujuu suunnitellusti ja hänen mukaansa urheilijat pääsevät edelleen osallistumaan muun muassa laadukkaille leireille.
– Kaikilla aloilla on tällä hetkellä rahasta tiukkaa. Meillä hiihtäjillä on kuitenkin aika hyvin asiat, eli ei pidä liikaa myöskään valittaa.
Kauteen valmistautuminen on sujunut Joensuun mukaan hyvin. Hän avaa kilpailukautensa marraskuun alussa Vuokatin Suomen Cupista. Arvokisoja ajatellen edessä on tärkeä vuosi.
Joensuun mukaan kisoja on enemmän kuin kannattaa hiihtää. Hän yrittääkin tehdä järkeviä ratkaisuja sen suhteen, mihin kisoihin osallistuu.
Maailmancupin lisäksi edessä ovat myös kahdet kotikisat.
– Pitää saada itseluottamusta korkealle, että on mahdollisuus pärjätä arvokisoissa.