Oulun Välivainion ampumasurmien käsittely alkoi – syytetty myöntää tapot, asianomistajat vaativat murhatuomiota

Vuonna 1991 syntynyttä miestä syytetään kahdesta taposta ja ampuma-aserikoksesta. Syytetty on tunnustanut ampuneensa kahta henkilöä kuolettavasti.

Oulun oikeustalo Torikadulla.
Syytetty kiistää murhan, mutta myöntää tapot. Kuva: Timo Nykyri / Yle
  • Emilia Pakkala

Välivainion viime kevään ampumasurmien käsittely alkoi tänään Oulun käräjäoikeudessa.

Vuonna 1991 syntynyttä miestä syytetään kahdesta taposta ja ampuma-aserikoksesta. Esitutkinnassa syytetty on tunnustanut ampuneensa kahta henkilöä aiheuttaen näiden kuoleman. Teko tapahtui 6.5.2023.

Poliisin esitutkinnan mukaan tapoista epäilty mies ampuasunnolleen vierailemaan tulleen miehen käsiaseellaan talon terassilla. Hetkeä myöhemmin epäilty ampui samalla aseella myös oman puolisonsa talon sisätiloissa.

Syyttäjä vaatii, että syytetty tuomitaan tapoista ja ampuma-aserikoksesta vähintään 14 vuoden ja 6 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Uhreja ammuttiin pistoolilla

Syyttäjän mukaan syytetty on tahallaan tappanut miehen ampumalla tätä kahdesti pistoolilla. Ensimmäinen laukaus osui päähän, toinen alavartaloon. Uhri kuoli ensimmäisen laukauksen aiheuttamiin vammoihin. Haastehakemuksen mukaan syytetty ampui puolisoaan kerran pistoolilla kasvoihin, jonka seurauksena uhri kuoli välittömästi.

Syyttäjän mukaan syytetty on pitänyt ampuma-aselain vastaisesti hallussaan pistooleita, kolmea äänenvaimenninta sekä muutamia satoja eri-kaliiperisia patruunoita. Näihin ei ole ollut vaadittua lupaa. Syytetty on tunnustanut tämän esitutkinnassa.

Asianomistajat vaativat rangaistusta murhasta

Naisuhrin vanhemmat vaativat vastaajalle rangaistusta murhasta. Vanhempien mukaan syytetty on ollut mustasukkainen ja omistushaluinen puolisoaan kohtaan. Heidän mukaansa se on ilmennyt muun muassa pyrkimyksenä estää puolisoa tapaamasta muita ihmisiä.

Miespuolisen uhrin lapset sekä sisaret vaativat myös rangaistusta murhasta.

Syytetty kiistää murhat, mutta myöntää tapot.