Hallitukselta sittenkin rahoitus elokuva- ja tv-alan tuotantokannustimelle – ministerin mukaan leikkaus herätti ansaittua huolta

Työ- ja elinkeinoministeriö on varmistanut audiovisuaalisten tuotantojen kannustinrahoituksen valtion vuoden 2024 talousarvioesityksessä.

Sorjonen (Ville Virtanen) pitelee kättään naamallaan.
Sorjonen-sarjaa. Kotimainen draamatuotanto on hyötynyt av-kannustimesta. Kuva: Fisher King
  • Jussi Mankkinen

Alun perin hallitus oli leikkaamassa audiovisuaalisen alan tuotantokannustimesta 10 miljoonaa euroa pois valtion budjetista.

Kannustin on monessa maassa käytössä oleva rahoitusmekanismi, jolla valtiot houkuttelevat kansainvälisiä tv- ja elokuvatuotantoja puoleensa. Ulkomaisten investointien lisäksi kannustin mahdollistaa kotimaisen tuotannon viennin.

Hallituksen päätös herätti runsaasti keskustelua. Esimerkiksi Audiovisuaalisen sisältötuotantoalan edunvalvojan APFI:n toiminnanjohtaja Laura Kuulasmaa totesi Ylelle viikko sitten, että leikkaus olisi ollut kova isku av-alalle.

Elinkeinoministeri Wille Rydmanin mukaan kannustimen puuttuminen budjettiesityksestä herätti ansaittua huolta.

– Pystyimme irrottamaan Business Finlandin rahoista tämän kymmmenen miljoonan euron potin.

Valtion ensi vuoden talousarvioon valmistellaan myös täydentävää esitystä, johon sisältyisi toinen kymmenen miljoonan euron varaus av-kannustinta varten.

– Sen toteutuessa tuen kokonaismäärä ensi vuodelle nousisi työ- ja elinkeinomninisteriön alun perin esittämään kahteenkyymeneen miljoonaan euroon, Rydman kertoo.

Kannustin vaikuttaa draamatuotantoon

Av-kannustimen tarve on kasvanut kahtena viime vuotena merkittävästi, etenkin ulkomaisten asiakkaiden löydettyä Suomen.

Kannustimen myötä erityisesti kotimainen draamatuotanto on kasvanut. Kannustin edellyttää ulkomaista rahoitusta, jolloin myös kansainvälinen jakelu varmistuu.

Muun muassa rikossarjat Sorjonen, Kaikki synnit ja Ivalo ovat levinneet laajalti maailmalla.

Elokuvista Jalmari Helanderin ohjaama Sisu on saanut miljoonayleisön, ja se on myös lisännyt Utsjoelle kohdistuvaa turismia.

Korjaus 16.10. klo 14.25: Korjattu Laura Kuulasmaan nimi oikeaan muotoon.