Sukellustukialus Deko heijaa hiljaa laineiden kehdossa, ankkuroituna Santahaminan edustalle.
Sukellussuunnitelma on käyty juuri läpi, märkä- ja kuivapuvut vedetty niskaan ja painovyö kiinnitetty lanteille. Syvyyttä rannan tuntumassa on 2–4 metriä, ja vaikka vesi on suhteellisen kirkasta, näyttää meri pohjattomalta.
Tänään ei etsitä aarretta, vaan ihan tavallista hiekkaa. Pohjaa, jossa viihtyisi rehevöitymisen haavoittama meriajokas.
Elämää kuhisevat meriajokasniityt ovat Itämeren aarniometsiä, jotka voivat olla jopa tuhat vuotta vanhoja. Vuosituhannessa moni asia ehtii muuttua: ravinteet ovat rehevöittäneet merta, rihmalevät vallanneet ajokasniityt ja vesi samentunut.
Meriajokkaita voi kuitenkin auttaa esimerkiksi istuttamalla niitä uusille kasvupaikoille. Ensin pitää vain selvittää minne.
Lähdetäänpä siis pienelle sukellukselle.
Itämeren ”merihevosten” turvasatama
Maailmanlaajuisesti meriruohoniityt katoavat 110 neliökilometrin vuosivauhtia – nopeammin kuin koralliriutat ja sademetsät. Joka tunti maailmasta häviää kahden jalkapallokentän verran meriruohoniittyjä.
Suuri osa maailman kaupallisista kalakannoista on riippuvaisia meriruohoniityistä. Uhattuna on siis luonnon lisäksi satojen miljoonien ihmisten ruokaturva.
Itämeren ainoaa meriruohoa uhkaavat rehevöityminen, rantarakentaminen ja ruoppaus. Silmälläpidettäväksi luokiteltu meriajokas on vaarassa kadota.
Kuten ekosysteemeissä yleensäkin, kyse ei ole vain meriajokkaasta: samalla kärsivät niityillä laiduntavat kotilot ja äyriäiset sekä monet kasvuston seassa piilottelevat kalat – esimerkiksi hietatokko ja merihevosten sukulaiset siloneula ja särmäneula.
Meriajokas onkin yksi Itämeren avainlajeista. John Nurmisen säätiön erityisasiantuntija Miina Mäki kertoo, että meriajokas ylläpitää kymmenien muiden lajien elämää.
– Meriajokas luo kokonaisen elinympäristön, jossa viihtyvät selkärangattomat otukset, kalat ja vesilinnutkin voivat sukeltaa sieltä ruokaa. Niityt ovat pienoisekosysteemi.
John Nurmisen säätiön ja Metsähallituksen Luontopalveluiden tänä vuonna alkaneessa meriniittyhankkeessa halutaan palauttaa meriajokasniittyjä takaisin alueille, joista ne ovat hävinneet.
Palataan vielä hetkeksi takaisin Santahaminaan. Ehkä hiekkapohja täällä on sellainen, jossa meriajokkaat ovat aikoinaan kasvaneet.
Katsotaan, miltä pohjalla näytti.
Ihminen kloonien apuna
Mahdollisia istutuspaikkoja on alustavien tietojen perusteella satoja. Siksi meriniittyhankkeessa kutsutaan vapaaehtoisia merenystäviä mukaan talkoisiin.
Tänä syksynä alkaneessa kokeilussa sukellusseura H2O auttaa John Nurmisen säätiötä ja Metsähallitusta sopivien hiekka- ja sorapohjien kartoittamisessa ja raportoi tulokset eteenpäin seikkaperäisten ohjeiden mukaisesti.
Sukeltajat nousevat pintaan ja kiipeävät Dekon kannelle käymään läpi merenalaisia havaintoja.
No erityisasiantuntija Miina Mäki, miltä pohja vaikuttaa kuulemasi perusteella?
– Vaikutti kaikin puolin hyvältä. Oli kuulemma puhdas, kaunis hiekkapohja ja rantavyöhykkeellä rakkohaurua. Ilman muuta sellainen, jossa meriajokas voisi kasvaa.
Pitkäjänteisen suojelutyön ansiosta meri voi nyt paikoin paremmin ja meriajokas voisi jälleen menestyä. Alkujaan valtameren suolaisia vesiä suosivana lajina se ei kuitenkaan tuota Itämeressä tehokkaasti siemeniä.
– Sen takia nyt avitetaan vähän levittäytymistä hyville kasvupaikoille, Mäki toteaa.
Jopa hehtaarin laajuiset vedenalaiset niityt ovat suvuttoman lisääntymisen tuotosta. Kaikki niityn ”yksilöt” voivat olla klooneja yhdestä ja ainoasta kasvista.
Vähäinen tai lähes olematon geneettinen vaihtelu tekee niityistä herkkiä ympäristönmuutoksille. Niittyjen välillä on geneettistä vaihtelua, mutta kasvit ovat sopeutuneet paikallisille kasvupaikoilleen. Siksi myös istututettavat kasvit halutaan siirtää lähivesiltä.
Meriajokkaiden siirtoistutuksia on pilotoitu valtion suojelualueilla läntisellä Suomenlahdella. Seurantatulosten perusteella istutukset ovat onnistuneet, ja osassa kohteista meriajokas on jo muodostanut uutta tiheää kasvustoa.
Tärkeintä on suojella jo olevaa
Istutukset ovat arvokas apu, mutta on hyvä muistaa, että ensisijainen keino meriajokkaan suojeluun on olemassaolevien niittyjen suojelu ja koko Itämeren tilan parantaminen
YK:n ja EU:n sopimien tavoitteiden mukaan myös Itämerellä tavoitellaan 30 prosentin suojeltua osuutta meri- ja rannikkoalueista.
Tavoitteesta ollaan edelleen kaukana, sillä esimerkiksi Suomen meripinta-alasta vain noin 11 prosenttia on suojeltua. Pinta-alan lisäksi tärkeää on myös se, mitä suojellaan. Suojelua pitää kohdistaa erityisesti monimuotoisiin meriluontokohteisiin.
Kiinnostus suojeluun, istutusten tuoma lisäapu ja rannikkovesien puhdistuminen lupaavat meriajokkaalle parempaa tulevaisuutta. Ajokkaat nauttivat nyt myös juridista turvaa, sillä meriajokaspohjat ovat uudessa luonnonsuojelulaissa listattu suojeltavaksi luontotyypiksi.
On aika kääntää keula kohti kotisatamaa. Ehkä tulevana kesänä täällä orastaa jo meriruohoniityn alku ja hietatokot riemuitsevat viidakoksi muuttuneesta autiomaasta.