Kuva, jossa Karl Johan Svedjeholm edessä ja hänen takanaan lääkärin tummanvihreä asu, jossa lukee rinnassa Plastic Durgery Center.
Lääkäri Karl Johan Svedjeholm on rakentanut Plastic Surgery Centeristä Suomen suurimman plastiikkakirurgiaan erikoistuneen ketjun. Kuva: Patrik Skön / Yle, kuvankäsittely: Otso Ritonummi / Yle
Terveydenhuolto

Kauneuden ruma puoli

Kiistelty lääkäri rakensi Suomen suurimman plastiikkakirurgisen ketjun ilman alan erikoiskoulutusta. Osa kollegoista on yrittänyt saada jopa poliisia puuttumaan hänen toimintaansa.

Teksti:Veli-Pekka Hämäläinen
Teksti:Jessica Stolzmann
Grafiikka:Otso Ritonummi

Pentti makasi leikkauspöydällä eikä ollut uskoa korviaan.

Leikkauksen piti olla helppo. Viilto vasempaan rintaan, rasvaimu, ylimääräisen kudoksen poisto. Muutaman tunnin toipumisen jälkeen kotiin lepäämään.

Operaatiolla Pentin oli tarkoitus päästä eroon gynekomastiasta eli rintaan kasvaneesta ylimääräisestä rasvakudoksesta.

Mutta hieman leikkauksen jälkeen rinta turposi. Lääkäri avasi haavan uudelleen. Toimenpide tehtiin paikallispuudutuksessa, joten Pentti näki ja kuuli kaiken.

– Yhtäkkiä leikkaava lääkäri sanoi, että haava ei nyt mene kunnolla kiinni.

Pentti kertoo pelottavista tapahtumista leikkauspöydällä. Hänen nimensä ja äänensä on muutettu asian arkaluontoisuuden vuoksi.

Kului aikaa ja Pentti tajusi, miten huoli alkoi levitä henkilökunnassa. Pentti kertoo lääkärin painaneen rintaa tavallisilla talouspapereilla. Hänelle tuli kylmäävä tunne, että lääkäri ei tiedä, mitä tekee.

– Kuolemanpelkohan siinä tulee.

Entiset työntekijät kertovat potilasturvallisuuden vaarantamisesta

Pentin leikannut lääkäri on yksi alan tunnetuimmista, Karl Johan Svedjeholm. Hän on rakentanut Plastic Surgery Centerin, jota hän itse luonnehti Valviralle näin: ”Kenties kaikkien aikojen menestyksekkäin plastiikkakirurginen ketju koko Pohjoismaissa.”

Svedjeholm väittää tehneensä kymmeniä tuhansia rasvaimuja, pakarankohotuksia, rintaleikkauksia ja muita kirurgisia toimenpiteitä. Osa kollegoista pitää määrää liioiteltuna. Joka tapauksessa hän on tehnyt toimenpiteitä ainakin miljoonien eurojen edestä.

Nyt joukko Svedjeholmin kollegoita ja entisiä alaisia sanoo Ylelle, että lääkäri on tehnyt miljoonansa osin potilaiden turvallisuuden kustannuksella.

Plastiikkakirurgien yhdistys on yrittänyt ilmiantaa Svedjeholmin jopa poliisille.

Osa haastateltavista esiintyy tässä jutussa nimettömänä, koska he pelkäävät entisen työnantajan kostavan epäkohtien tuomisen julki.

Ylen MOT-dokumentissa käsitellään Plastic Surgery Centerin lisäksi Tiina Jylhän perustaman The Look Clinicin toimintaa.

Koulutuksen puute ärsytti kollegoita

2010-luvulla suomalaisten suhtautuminen kauneusleikkauksiin muuttui. Ajatus oman ulkonäön parantelusta kirurgisesti oli hyväksytympää ja uusia menetelmiä tuotiin maahan jatkuvasti.

Rauta oli kuumaa – ja lääkäri Svedjeholm takoi. Entisten työkaverien mukaan hän saattoi tehdä jopa kahdeksan rasvaimua päivässä, nukkua klinikalla ja jatkaa aamulla.

– Hän on siinä paras. Monet lääkärit ovat hänelle kateellisia, sanoo yksi entisistä alaisista.

Oli vain yksi mutta: Svedjeholmilla ei varsinaisesti ollut alan koulutusta.

Hän käytti titteliä ”kirurgiaan erikoistuva lääkäri”, mutta oli tavallinen lääkäri, jolla ei ollut plastiikkakirurgian erikoislääkärin koulutusta.

Laki sallii sen, että yleislääkäri tekee kauneusleikkauksia. Svedjeholmin toiminnasta myöhemmin kannelleiden mielestä hän kuitenkin johti asiakkaita harhaan esiintymällä plastiikkakirurgina.

Kuvituskuva, jossa näkyy rasvaimuletku ja pumppu.
Entisten työntekijöiden mukaan Plastic Surgery Centerin klinikoilla oli puutteita muun muassa steriliteetissä. Kuva: Plastic Surgery Centerin entiset työntekijät, kuvankäsittely: Otso Ritonummi / Yle

Asiaa ei helpottanut, että Plastic Surgery Center markkinoi toimenpiteitä näkyvästi ja kilpailijoiden mielestä riskejä vähätellen. Esimerkiksi alalla yleisesti vaarallisimpana toimenpiteenä pidettyä brasilialaista pakarankohotusta klinikka kuvasi ”todella turvalliseksi”.

Klinikalla oli leikkauksissa läsnä myös vähemmän henkilökuntaa kuin monilla kilpailevilla toimijoilla. Ero näkyi hinnoissa.

Plastic Surgery Centerin asiakkaille tapahtuneita komplikaatioita ei kuitenkaan tullut ilmi mitenkään poikkeuksellisen paljon – ainakaan toimenpiteiden määrään suhteutettuna.

Kunnes elokuussa 2018 yksi uhkakuva kävi toteen.

Leikkaus meni vaarallisesti vikaan

Pentti oli kalpea ja tärisi.

Hänet leikannut lääkäri Svedjeholm ei saanut vuotoa loppumaan.

Sairaanhoitaja haki apuun toisen Plastic Surgery Centerissä työskennelleen lääkärin. Tämä kuvasi myöhemmin, miten siellä täällä oli verisiä talouspyyhkeitä. Paikalle tullut lääkäri kauhoi hyytyneen verenpurkauman pois, löysi vuotavan suonen ja pysäytti verenvuodon.

Tieto tapauksesta kulkeutui Suomen Plastiikkakirurgiyhdistykseen. Sen hallituksessa Svedjeholmin toimintaa oli karsastettu jo ennen, mutta nyt yhdistys pyysi Valviraa puuttumaan asiaan.

Kaikille lääkäreille tulee komplikaatioita. Yhdistyksen mielestä Pentin tapaus kuitenkin osoitti, että Svedjeholm teki koulutukseensa nähden liian vaativia toimenpiteitä.

– Yleislääkärin koulutuksella ei saa kunnollisia valmiuksia tällaisen tilanteen hoitoon, sanoo plastiikkakirurgi Kimmo Tanttula.

Tanttula toimi kantelun aikaan Plastiikkakirurgiyhdistyksen varapuheenjohtajana. Hän työskentelee nykyään muun muassa KC Clinicissä, joka on Plastic Surgery Centerin kilpailija.

Henkilö makaa operointipöydällä, jossa hänelle suoritetaan rasvansiirto-operaatiota.
Kun Plastiikkakirurgiyhdistys kanteli Svedjeholmista, yhdistys vetosi muun muassa Seiskassa julkaistuun videoon. Siinä Svedjeholm tekee BBL-leikkausta tunnetulle somevaikuttajalle. Asiakkaan mukaan leikkaus meni hyvin, mutta yhdistyksen mielestä potilasta ei ole esimerkiksi suojattu kunnolla.

Ex-työntekijät: Steriliteetissä vakavia puutteita

Pentin leikkauksessa ja Seiskan videolla nähty steriliteetin laiminlyönti ei ollut poikkeus.

Kahden Plastic Surgery Centerillä työskennelleen sairaanhoitajan mukaan klinikalla esimerkiksi käytettiin uudelleen kertakäyttöisiä rasvaimuletkuja. Svedjeholm käski pestä ne astianpesuaineella ja desinfioida.

– Huomautin siitä alkuun, mutta lopulta vain tehtiin niin kuin käskettiin, toinen hoitajista sanoo.

Yle on nähnyt myös viestin, jossa Svedjeholm kertoo alaisilleen tehneensä jopa satoja rasvaimuja samalla, kertakäyttöisellä letkulla.

Uudet letkut maksoivat noin 200 euroa kappale. Toinen hoitajista kertoo työnantajan uhanneen lyhentää niiden hinnan hänen palkastaan.

Hoitajat kertovat muistakin laiminlyönneistä: Svedjeholm saattoi pyyhkiä leikkausaluetta talouspaperilla, tehdä rasvaimun ilman maskia ja steriloida kertakäyttöisiä hansikkaita pirtulla.

Plastiikkakirurgi Kimmo Tanttula kertoo, mitä riskejä kertakäyttöisten rasvaimuletkujen uusiokäytöllä on.

Toipuminen vei Pentiltä puoli vuotta

Pentti sai leikkauksesta vakavan tulehduksen. Toipuminen vei puoli vuotta ja häneltä kiellettiin kaksi hänelle tärkeää asiaa: saunominen ja urheiluharrastus.

Tapaukseen tutustuneet lääkärit arvioivat Ylelle Pentin tilanteen olleen potentiaalisesti hengenvaarallinen. Valviran asiantuntijalääkäri arvioi materiaalin perusteella:

– En pidä [Svedjeholmia] pätevänä (...) tekemään kirurgian alaan kuuluvia toimenpiteitä.

Henkilön rinta, jolle on suorittettu kirurginen toimenpide, näkyy kuvassa.
Tältä Pentin tulehtunut rinta näytti kuukausi leikkauksen jälkeen. – Olin onneksi unohtanut, miltä se näyttää, hän sanoo.

Vasta operaation jälkeen Pentille selvisi, että hänet leikanneelta lääkäriltä puuttui plastiikkakirurgin koulutus. Hän päätti vaatia korvausta pieleen menneestä leikkauksesta.

Lääkäri syytti valehtelusta ja uhkaili

Mutta eräänä iltana Pentin puhelin soi. Se oli Johan Svedjeholm, Pentin operoinut lääkäri. Pentin mukaan Svedjeholm yritti puhua hänet luopumaan reklamaatiosta.

– Hän sanoi jotakin sellaista että luuletko, että tästä tulee jotain korvauksia, Pentti sanoo.

Kun kantelua myöhemmin käsiteltiin Valvirassa, Svedjeholm syytti Penttiä valehtelusta ja kertoi tekevänsä tästä rikosilmoituksen – kuten myös verenvuodon tyrehdyttäneestä lääkäristä.

Valviralle kirjoittamassaan vastineessa Svedjeholm kehuu itseään perusteellisesti ja väittää, että Pentin verenvuoto johtui muun muassa potilaan juopottelusta. Tulehdus saattoi Svedjeholmin mielestä olla peräisin Penttiä auttaneen lääkärin koirasta.

Pentin mukaan lääkärin hämmentävät väitteet hänestä olivat valetta. Myös Valviran asiantuntijalääkäri arvosteli Svedjeholmin vastinetta ”kohtuuttomaksi ja täysin lääkärin etiikan vastaiseksi”.

Plastic Surgery Centerin entisten työntekijöiden mukaan ei ollut poikkeuksellista, että pieleen menneestä operaatiosta syytettiin nimenomaan potilasta.

Klinikalla työskennelleen hoitajan mukaan potilasasiakirjoja korjailtiin jälkeenpäin näyttämään siltä, että hoito oli ollut asianmukaista.

– Olen itse nähnyt, miten potilaskertomukseen on jälkeenpäin ilmestynyt maininta, jonka mukaan asiakasta on informoitu riskeistä ja hänelle on annettu ohjeet, mutta hän ei ole noudattanut niitä.

Yhdistys teki rikosilmoituksen

Lokakuussa 2020 Suomen Plastiikkakirurgiyhdistys päätti ilmiantaa Svedjeholmin poliisille. Yhdistys oli kannellut lääkärin toiminnasta jo aiemmin Valviraan, mutta kantelu oli juuttunut viraston rattaisiin.

Yhdistys keräsi potilaiden ja entisten työntekijöiden avulla 22 kohdan listan vakavista puutteista yrityksen toiminnassa. Listassa kerrottiin steriliteetin laiminlyönneistä, potilaskertomusten muuttamisesta jälkikäteen, kouluttamattoman henkilökunnan käytöstä leikkaussalissa, kirjanpidon epäselvyyksistä – ja monesta muusta epäkohdasta.

– Meidän mielestä materiaali oli poikkeuksellisen rajua, hallituksen silloinen varapuheenjohtaja Kimmo Tanttula sanoo.

Kuvituskuva, jossa näkyy rasvaimuletkuja ja pumppu.
Plastiikkakirurgiyhdistys ilmoitti Johan Svedjeholmin toiminnasta poliisille. Kuva: Plastic Surgery Centerin entiset työntekijät, kuvankäsittely: Otso Ritonummi / Yle

Helsingin poliisi kävi kirurgien laatiman listan läpi, mutta jätti sen tutkimatta. Tutkinnanjohtajan mukaan asia kuului aluehallintoviraston vastuulle. Avi puolestaan siirsi asian Valviraan, jossa oli käsittelyssä muitakin Plastic Surgery Centeriä koskevia asioita.

Potilas viranomaisen päätöksestä: ”Yhtä tyhjän kanssa”

Helmikuussa 2023, viisi vuotta Pentin epäonnistuneen leikkauksen jälkeen Valvira antoi ratkaisunsa.

Svedjeholm sai huomautuksen ja kehotuksen tehdä jatkossa vain ”sellaisia toimenpiteitä, joissa hänen koulutuksensa ja ammattitaitonsa mahdollistavat toimenpiteen suorittamisen yleisesti hyväksytyn toimintakäytännön mukaisesti”. Pentti sai Potilasvakuutuskeskuksesta pienen korvauksen.

– Yhtä tyhjän kanssa, Pentti tuhahtaa.

Svedjeholm näyttää olleen itse samaa mieltä. Yle kysyi häneltä jo keväällä 2023, mitä merkitystä Valviran päätöksellä hänelle on.

– Ei mitään. Jatkamme työskentelyä ammattimaisesti ja kehitämme toimintaamme jatkuvasti, Svedjeholm vastasi.

Myös yhdistyksen tekemä kantelu potilasturvallisuuden vaarantamisesta johti samaan lopputulokseen: huomautus, kehotus – ”ei aihetta muihin toimenpiteisiin”.

Plastic Surgery Centerin Tampereen klinikan vastuulääkäri sanoi, että rasvaimuletkujen peseminen on lopetettu. Hän kiisti potilasasiakirjojen peukaloinnin. Se riitti virastolle.

markus henriksson.
Valviran ylijohtaja Markus Henrikssonin mukaan esteettisiä hoitoja koskevaa lakia olisi hyvä uudistaa. Kuva: Tiia Lillkvist/ Yle

Valviran ylijohtaja Markus Henriksson kommentoi asiaa yleisellä tasolla. Hänen mukaansa Valvira olettaa, että lääkärit noudattavat viraston antamia huomautuksia.

– Yleensä huomautus toimii. Mutta joskus se ei toimi ja silloin tehdään kovempia toimenpiteitä. Teemme usein jatkovalvontaa huomautuksen antamisen jälkeen.

Äärimmillään Valvira voi rajoittaa lääkärin ammattioikeuksia.

Henriksson sanoo, ettei nykyinen laki kiellä yleislääkäriä tekemästä kauneusleikkauksia. Hallitusohjelmassa on tosin kirjaus esteettisiä hoitoja koskevan lainsäädännön selvittämisestä. Henriksson pitää sitä hyvänä.

– Meillä on tilanteita, joissa potilasturvallisuuden varmistamiseksi tarvittaisiin todennäköisesti terävämpää lainsäädäntöä.

Ei antanut haastattelua, kehuskeli rahoillaan

Ylen tietojen mukaan Johan Svedjeholm tekee edelleen kirurgisia toimenpiteitä, tosin vähemmän kuin ennen. Hän on aiemmin sanonut Ylelle tekevänsä niitä ”alle yhden prosentin työajasta”.

Hänen ei olisi mikään pakko. Plastic Surgery Center on nyt Suomen suurin alalla ja sillä on palkkalistoilla pitkä lista plastiikkakirurgian erikoislääkäreitä.

Viime vuonna ketjun klinikat myivät toimenpiteitä yhteensä yli seitsemällä miljoonalla eurolla ja tekivät hyvän tuloksen.

Kesällä 2023 Helsingin poliisi kertoi tutkivansa törkeitä talousrikoksia Plastic Surgery Centerin menneisyydessä. Taustalla on yhden konserniin kuuluneen yrityksen yllättävä konkurssi. Syyttäjä ei ole vielä päättänyt, nostetaanko asiassa syytteitä.

Svedjeholm on ilmoittanut myyneensä osuutensa klinikoista. Yle ei ole pystynyt vahvistamaan väitettä. Julkisten yritystietojen perusteella Svedjeholm omistaa ketjun edelleen kokonaan.

Svedjeholm ei antanut Ylelle tähän juttuun haastattelua useista pyynnöistä huolimatta.

Hän kuitenkin lähetti aiemmin kymmeniä viestejä vastauksena Ylen yhteydenottoihin. Yhdessä niistä hän ilmoitti itkunauru- ja rahasäkkiemojien kera: ”Olen myynyt klinikkani jättisummasta”.

Yle on haastatellut tätä juttua varten kahdeksaa Plastic Surgery Centerin entistä lääkäriä ja hoitajaa sekä lisäksi muita alan ammattilaisia. Pentin kertomusten faktoja on tarkistettu julkisista asiakirjoista.

Katso MOT-ohjelma Kauneusleikkausten ruma puoli Areenasta.