Vaasalainen Vilma-koira havaitsi ojassa kylmettyneen henkilön – rottweiler saa nyt pelastustyöstään sankarikoiran arvon

Rottweileri Vilma ja muut sankarikoirat palkitaan joulukuussa Koiramessuilla Helsingissä.

Musta Rotweiler-rotuinen koira istuu syksyisessä maastossa kalliolla.
Kuva: Ove Qvist
  • Ulla Kuivasmäki

Kennelliitto myöntää tänä vuonna arvon 22 koiralle.

Tämänvuotisten sankarikoirien joukossa on myös vaasalainen rottweiler Vilma.

Vilma oli ollut omistajansa kanssa iltalenkillä, kun se alkoi vetää omistajaansa kohti laskuojaa. Omistaja oli katsonut, mihin Vilma reagoi ja huomasi ojassa makaavan henkilön. Tämän vaatteet olivat kastuneet ja jäätyneet pakkasessa.

Omistaja soitti hätäkeskukseen ja paikalle tullut ambulanssi vei kylmettyneen henkilön hoitoon.

Vilman havainto pelasti henkilön ja tilanne päättyi hyvin.

Vilma ja muut sankarikoirat palkitaan joulukuussa Koiramessuilla Helsingissä.

22 sankarikoiran lisäksi 17 koiraa saa kunniamaininnan tekemästään urotyöstä.

Sankarikoiran arvo voidaan myöntää koiralle, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut.