Pari vuotta sitten hämeenlinnalainen Saara Ronkainen, 24, teki ison päätöksen. Hän ei halua lapsia.
– Minulle on tärkeää, että saan elää oman näköistä elämää. Arvostan omaa vapautta, spontaaniutta ja sitä, että kotona on rauhallista ja hiljaista. Myös maailman tila mietityttää.
Puoliso ja moni kavereista tukee Ronkaisen päätöstä.
Ronkainen ei kuitenkaan usein puhu lapsettomuudestaan. Aihe on vaikea ottaa puheeksi, ja vastaanotto pelottaa.
– Aika usein pelkään muiden reaktioita asiaan. On aika varma, että jonkinlaista kritiikkiä saa. Itselläni se ei mene kuitenkaan ihon alle.
Kritiikkiä tulee etenkin vanhemmilta ihmisiltä.
– Ihmetellään, että miten te nuoret ette halua olla mukana rakentamassa tätä yhteiskuntaa tai osallistu synnytystalkoisiin. Muut henkilökohtaiset asiat pysyvät yksityisinä, mutta lapsiasiaa tuntuu voivan kommentoida kuka vain.
Miljoona lapsetonta
Vapaaehtoisesti lapsettomien määrä kasvaa. Väestöliiton mukaan Suomessa oli lähes miljoona lapsetonta 20–45-vuotiasta vuonna 2021. Heistä noin viidesosa oli vapaaehtoisesti lapseton.
Vaikka vapaaehtoinen lapsettomuus yleistyy, moni heistä kokee, että yhteiskunta pyörii liikaa lapsiperheideaalin ympärillä.
Moni kokee jopa syrjintää. Vapaaehtoisesti lapsettomat ry ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK kysyivät yli 700:lta vapaaehtoisesti lapsettomalta, ovatko he kokeneet syrjintää, vähättelyä tai asiatonta kommentointia. Yli 70 prosenttia vastasi myöntävästi.
– Huolestuttavaa on myös, että neljäsosa vastaajista vältteli kertomasta lapsettomuudestaan muille, etenkin töissä ja perhepiirissä, XAMK:n tutkimuspäällikkö ja Vapaaehtoisesti lapsettomat ry:n hallituksen jäsen Sirkka Komulainen sanoo.
Kuin tulisi kaapista ulos
Sirkka Komulaisen mielestä kyse on identiteetistä. Vapaaehtoisesti lapsettomat ovat vähemmistö yhteiskunnassa, jossa perhekeskeisyys on normi.
Hänestä vapaaehtoista lapsettomuutta kuvataan usein virheellisesti hetken oikkuna tai ohimenevänä tilana, vaikka kyseessä on olennainen osa minuutta.
Itse valitusta lapsettomuudesta kertominen ei ole pieni asia. Se on oman identiteetin julkistamista, kaapista ulos tuloa. Asiaan voi liittyä niin vahvoja tunteita, ettei muiden reaktioita pelkäävä ihminen kerro lapsettomuushalusta läheisilleen.
– Yhteiskunnan enemmistön normi on niin vahva, että vaatii paljon ylipäänsä tiedostaa, että on vapaaehtoisesti lapseton. Se voi olla samantyyppinen prosessi kuin vaikka homoseksuaalilla, joka päättää tulla ulos kaapista.
Kyse on myös identiteettipolitiikasta, jossa eri vähemmistöryhmät hakevat julkista identiteettiä. Komulaisen mukaan vapaaehtoisesti lapsettomat ovat yksi tällainen ryhmä.
Lapseton jää ulkopuoliseksi
Komulainen ajattelee nyky-Suomen olevan aika perhekeskeinen yhteiskunta. Sellainen, jossa vapaaehtoisesti lapsettomat voivat kokea itsensä ulkopuolisiksi.
Tutkimuksen maailmassa puhutaankin pronatalismista eli syntyvyysmyönteisyydestä, joka tunkee läpi kaikkialle.
– Sillä on pitkä historia ja se on ollut kantava aate eri uskonnoissa ja erilaisten yhteisöjen ajattelussa aikojen alusta asti. Se näkyy arvoissamme vieläkin.
Komulaisesta tämä näkyy esimerkiksi median syntyvyyskeskusteluissa ja puheessa huoltosuhteen heikkenemisestä. Usein lapsettomat vedetään niihin mukaan. Moni tuntee, että synnyttämistä tai äitiyttä tuputetaan pakollisina.
– Puhutaan, että vauvoja pitäisi tehdä enemmän. Samalla ylläpidetään ajatusta, että lapsen tekeminen on pakollista, vaikka oikeasti huoltosuhteen pelastamiseen tarvitaan ihan toisenlaisia toimia ja poliittisia ratkaisuja, Komulainen sanoo.
Saara Ronkainen kokee, että suhtautuminen vapaaehtoiseen lapsettomuuteen on muuttunut. Etenkin nuoremmille se on jo arkipäivää.
– Uskalletaan elää elämää niin kuin itse halutaan ja ymmärretään, ettei tarvitse miellyttää kaikkia.
Ronkaisen mielestä yhteiskunta rakentuu kuitenkin edelleen perhenormin varaan.
– Se näkyy etenkin virallisissa yhteyksissä. Kaikissa kaavakkeissa kysytään aina ensimmäisenä, montako lasta on tai montako asuu taloudessa.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 1.11. klo 23:00 asti.