Andriana Susak ei malttaisi enää odottaa. Hän tietää, että kohta helpottaa.
– Tällä kertaa vähän pidempään, eikö vain? Ja vähän vahvempana myös, Susak vitsailee lääkärille virne naamallaan.
Lääkäri Serhij Kalynytš vastaa kiusaantuneena:
– Puhutte niin kuin laittaisin seokseen jotain epäilyttävää. Käykää makuulle!
Susak, 35, on ukrainalainen sotilas ja pienen pojan äiti. Lääkäri asettaa kaasunaamarin Susakin kasvoille, ja hän alkaa hengittää ksenon-nimistä kaasua. Kone alkaa hurista, ja pian Susak nukahtaa.
Susak ja hänen lääkärinsä antavat luvan kuvata tilannetta.
Ksenon on harvinainen, raskas jalokaasu, jota esimerkiksi venäläiset urheilijat ovat käyttäneet parantamaan palautumista ja unenlaatua.
Kahdenkymmenen minuutin unien jälkeen Susak on jälleen hereillä. Hän kertoo ”voittaneensa jättipotin” päästessään hoitoon tälle yksityisklinikalle. Hän osallistuu kokeeseen, jossa tutkitaan, miten kaasu vaikuttaa sotatraumoihin ja sotilaiden paranemiseen.
Mutta mitä Susakille tapahtui, ja miksi hän alun alkaen lähti sotimaan ja altisti itsensä haavoittumiselle?
Ukrainan armeijan riveissä sotii eri arvioiden mukaan jopa 60 000 naista. Naisille ei ole ollut kutsuntoja toisin kuin miehille, vaan naiset ovat liittyneet joukkoihin vapaaehtoisina.
Naissotilaiden määrä vaikuttaa paljolta, mutta miessotilaisiin verrattuna määrä on kuitenkin hyvin pieni.
Susakin tarina alkoi kymmenen vuotta sitten. Hän eli rauhallista elämää Kiovassa, opiskeli kielitieteitä ja työskenteli markkinointialalla.
Sitten alkoi Ukrainan kansallinen herääminen, joka johti Maidanin vallankumoukseen vuonna 2013. Mielenosoitusta puolestaan seurasi Krimin miehitys ja Venäjän hyökkäys Itä-Ukrainaan.
Susak lopetti työt ja liittyi pataljoonaan, joka oli koottu mielenosoituksiin osallistuneista ihmisistä.
Susak oli monissa eturintaman taisteluissa.
Rintamalla ollessaan Susak tuli raskaaksi. Aseet jäivät, ja pienen vauvan äitinä Susak ryhtyi kansalaisaktivistiksi.
Hän perusti Veteranka-nimisen järjestön, jonka tavoitteena on parantaa naisten asemaa armeijassa.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan koko voimallaan vuonna 2022, Susak tarttui taas aseisiin.
Susakin poika oli tuolloin kuusivuotias. Poika kasvaa nyt muiden hoteissa, sillä isäkin on rintamalla.
Joulukuussa 2022 Susak oli taistelutehtävissä Hersonin seudulla. Venäläiset oli häädetty tältä alueelta aiemmin. Tuolloin tapahtui kohtalokas automatka.
– Ajoimme tuttua tietä. Se oli kurasta liukas. Emme huomanneet, että siellä oli edelleen miinoja. Ajauduimme ulos, ja ajoin panssarimiinan yli.
Susak loukkaantui vakavasti. Hän sai lukuisia vakavia murtumia kuten kallomurtuman ja selkärankamurtuman. Iskussa tuli myös hermovaurioita.
Hän kokee kuitenkin olevansa onnekas.
– Minulla on taistelutovereita, jotka ovat menettäneet raajojaan tällaisten miinojen takia, mutta minulla on edelleen kädet ja jalat.
Venäläiset mediat uutisoivat tapahtumasta ja julistivat, että ”ukrainalainen natsi oli eliminoitu”. Venäläistarinan mukaan Susak oli menettänyt räjähdyksessä raajojaan.
Naisten asema muuttunut kymmenen vuoden aikana
Se, että Ukrainan armeijassa taistelee naisia, ei ole sotahistorian kannalta tavatonta. Toisessa maailmansodassa tuhansia ellei satojatuhansia naisia soti esimerkiksi Neuvostoliiton puna-armeijassa. Myös Suomen sisällissodassa vuonna 1918 punaisissa taisteli noin kaksituhatta naista.
Lähes kymmenen vuotta sitten alkanut sota on muuttanut naisten aseman Ukrainan armeijassa. Naiset ovat lain mukaan saaneet osallistua taistelutehtäviin vasta vuodesta 2018 lähtien. Heitä oli sotilaina kuitenkin jo aiemminkin.
Susak kertoo, että laki tuotti hankaluuksia. Naisen luokkaantumista taistelussa ei kirjattu sotavammana. Taistelutehtävissä vammautuneita naisia ei siksi myöskään hoidettu sotasairaaloissa.
Susak muistelee kymmenen vuoden takaista tapahtumaa.
– Olin rynnäkköjoukoissa vapauttamassa kaupunkeja vuonna 2014, mutta minut rekisteröitiin ompelijaksi. Sain valtion kunniamerkin. Nauroimme sille, että merkin sai ompelija.
Nyt joka kymmenes Ukrainan armeijassa palveleva nainen toimii taistelutehtävissä.
Susak ei voi paljastaa, mikä hänen tehtävänsä tarkalleen ottaen on. Sen hän kertoo, että hän osaa käsitellä aseita.
– Käytän amerikkalaista Stingeriä tai vaikkapa K19-kranaatinheitintä. Teen töitä niillä aseilla, joita komentajani käskee minun käyttää.
Susak kertoo, että suhtautuminen naisiin armeijassa on muuttunut. Esimerkiksi kansallinen ”Ukrainan puolustajan päivä” on nykyään nimetty sekä mies- että naissotilaiden mukaan. Ja sotauutisointi nostaa nyt sankareiksi niin nais- kuin miessotilaita.
Susakin mukaan naisten aseman parantaminen on Ukrainan armeijassa kuitenkin vielä kesken. Vuonna 2021 syntyi kohu, kun Ukraina juhlisti 30-vuotista itsenäisyyttään, ja naiset laitettiin kävelemään sotilasparaatissa korkokengät jalassa. Myös naisten univormuja alettiin valmistaa vasta pari kuukautta sitten. Sitä ennen naiset joutuivat käyttämään miesten malleja.
Susak taistelee poikansa puolesta
Susakin poika on nyt seitsenvuotias.
– Hän ei ole nähnyt äitiään eikä isäänsä yli vuoteen. Hän ymmärtää, että olemme armeijassa. Hän on tietenkin surullinen, Susak kertoo.
Hän soittaa lapselleen joka päivä.
Kun puhumme, hän muistelee aikoja, kun olimme vielä perhe. Hän toivoo, että olisimme taas kaikki yhdessä. Sanon hänelle, että hänen pitää pysyä vahvana.
Kun poika oli nelivuotias, hän kertoi äidilleen haluavansa olla supersankari, jolla olisi koko taivaan peittävä sateenvarjo. Susakin on vaikea pidättää tunteitaan kertoessaan muistoaan.
– Hän sanoi, että olisimme suojassa varjon alla ja joisimme rauhassa teetä, kun Venäjä laukaisisi ydinaseitaan.
Nyt poika rakentaa legoista tankkeja, joissa on tykit joka ilmansuuntaan.
Susakin ratkaisu tuntuu kovalta. Toisaalta, onko se sen kovempi kuin yhdenkään pienen lapsen isän lähtö sotimaan?
Susak kuittaa asian näin:
– Sodalla ei ole sukupuolta. Sotimaan lähtevät ne, joilla on siihen voimavaroja.
Susak sanoo, että poika on ainut ihminen maailmassa, joka voi vaikuttaa hänen päätöksiinsä. Poika oli pyytänyt häntä käymään koululla, jotta voisi esitellä luokkakavereilleen äitinsä, ja todistaa, että hänellä on äiti.
Susak myös sanoo taistelevansa nimenomaan lapsensa puolesta. Eikä hän mielestään ole edes valinnut tilannetta. Venäjä ei jättänyt vaihtoehtoja.
– Viisikymmentä prosenttia väestöstä on naisia. Kuka voi kieltää meitä puolustamasta maatamme? Kuka voi kieltää minua suojelemasta poikaani venäläisiltä ohjuksilta ja pommeilta? Susak sanoo.
Susakin sydän on kuitenkin särkynyt. Hänen on vaikea hyväksyä, mitä Venäjä on aiheuttanut hänen perheelleen.
– Minuun sattuu kovasti se, että venäläiset veivät paitsi minulta oikeuden onnelliseen elämään, niin myös pojaltani lapsuuden.
Susak haluaa palata mahdollisimman nopeasti takaisin rintamalle. Juuri sen takia hän on täällä hengittämässä ksenon-kaasua.
– Tarvitsen tätä toimenpidettä, jotta voin palata palvelukseen veljieni ja sisarteni luokse.