Nostureita, metsäkoneita ja sen osia valmistavan Keslan tulostahti on hieman hidastunut alkuvuodesta, mutta pysynyt yhä hyvänä.
Heinä-syyskuussa yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna 16 prosenttia ja oli 11 miljoonaa euroa.
Vuoden alusta lukien nousu on ollut 36,2 prosenttia. Alkuvuoden liikevaihto oli 42,1 miljoonaa euroa, reilu 10 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Hienoista liikevaihdon kasvun hiipumista selittää kesälomakausi ja talouden epävarmuus, mikä on vähentänyt kaikkien Kesla-tuotteiden kysyntää.
Markkinatilanteeseen vaikuttavat etenkin kohonnut inflaatio ja korkotaso, sekä pelko taantumasta.
Kesla elää muutosten aikaa, sillä toimitusjohtaja Marko Pekkala lopettaa marraskuun alussa. Keslan hallitus on nimittänyt väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi yhtiön talousjohtajan Ilkka Miettisen. Hallitus jatkaa uuden toimitusjohtajan hakua.
Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa sekä myyntiyhtiö Saksassa. Kesla työllistää noin 250 henkilöä.