Kaustislaisen kulttuurialan sekatyöläisen Ville Kankaan Perhonjokilaakso-lehteen kirjoittamista kolumneista on julkaistu kirja nimeltään Maailman mittakaava.
Kangas on säveltäjä, kirjoittaja, tuottaja, multi-instrumentalisti ja valokuvaaja.
Kolumneja Kangas on kirjoittanut pilke silmäkulmassa. Hän sanoo käyvänsä niissä huumorin sävyttämää, maalaisjärkistä pohdintaa niin yksin kuin yhteiskunnan kanssa.
Toisaalta asiat ovat isoja, mutta toisaalta taas mikroskooppisen pieniä ja yllättäviä.
– Olen aina halunnut antaa ihmisillä ajateltavaa ja toisaalta ravistella käsityksiä, kertoo Kangas.
Inspiraatiota kirjoittamiseen ei ole tarvinnut hakea.
– Kirjoitan ihan huvikseni, se on hyvää ajanvietettä, kun pohdiskelee ja laittaa asioita ylös, kertoo Kangas.
Kolumni on formaattina Ville Kankaalle sopiva, koska asioita voi pyöritellä ja esittää erilaisia näkökantoja, sanoo Kangas. Se on myös sopivan lyhyt.
Sanaleikki on tärkeää Kankaalle tärkeää, ja siksi kirjassa vilahtelee uusia, hauskoja sanoja ja termejä kuten Bsika, Kuu-Luisa, kah-Ville Nuutis-ulkijoiden sierna tai Ak-vaario.
– Välillä iskee pieni piru, että pitää herätellä ihmisiä, koska kulttuurialalla tulee aika kummallisia juttuja vastaan, sanoo Kangas.