Sadat ihmiset kerääntyivät sunnuntaina Venäjällä Dagestanin tasavallan pääkaupungin Mahatškalan lentoasemalle osoittamaan mieltään Israelista laskeutunutta lentokonetta vastaan. Dagestanin asukkaista valtaosa on muslimeja.
Sosiaalisessa mediassa leviävissa videoissa vihainen väkijoukko huutaa antisemitistisiä iskulauseita ja ”Allahu Akbar” eli Jumala on suurin -huutoa tunkeutuessaan lentokenttäterminaaliin. Väkijoukko yritti myös tunkeutua lentokoneeseen. Videoilla osa ihmisistä juoksi myös kiitoradalla.
Brittikanava BBC kertoo, että paikallisella Telegram-saitilla usutettiin ihmisiä kerääntymään kentälle ja etsimään käsiinsä juutalaisia.
Venäjän viranomaiset ovat ottaneet kiinni ainakin kuusikymmentä ihmistä protestin takia, kertoo venäläinen uutistoimisto Ria uutistoimisto Reutersin mukaan. Lisäksi viranomaiset ovat tunnistaneet 150 ”aktiivisinta mielenosoittajaa”, Ria kertoo.
Terveysviranomaiset kertoivat Telegram-viestipalvelussa useiden ihmisten loukkaantuneen välikohtauksessa. Venäjän ilmailuviranomainen ilmoitti pian sulkeneensa lentokentän lähtevien ja saapuvien lentojen osalta. Viranomaisten mukaan lentokenttä pysyy suljettuna 6. marraskuuta asti.
Paikalle hälytetyt turvallisuusjoukot saivat Dagestanin hallinnon mukaan tilanteen nopeasti haltuunsa. Uutistoimisto Rian mukaan yhdeksän poliisia loukkaantui välikohtauksessa.
Lauantaina Hasavjurtin kaupungissa Dagestanissa väkeä kerääntyi hotellin ulkopuolelle, koska hotellissa oletettiin majailevan israelilaisia. Väkijoukko kivitti ikkunoita ja asetti ovelle kyltin, jossa kiellettiin israelilaisten pääsy sisään.
Israel vaatii Venäjältä toimia
Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanslia julkaisi illalla tiedotteen, jossa maa sanoi ”odottavansa Venäjän poliisivoimien suojaavan kaikkien Israelin kansalaisten ja juutalaisten turvallisuutta”. Tiedotteella myös vaadittiin Venäjältä päättäväisiä toimia mielenosoittajia kohtaan. Lisäksi Israel vaati toimia sekä juutalaisia että Israelia vastaan esiintynyttä kiihottamista kohtaan.
Venäjän sisäministeriön Pohjois-Kaukasuksen kanslia vastasi viraston käyttävän valvontakameramateriaalia niiden tunnistamiseksi, jotka rynnivät lentokentälle.
Dagestanin hallito vetosi kansalaisia pysymään rauhallisina ja olemaan osallistumatta kyseisiin mielenilmauksiin. Aiemmin sunnuntaina myös Dagestanin naapuritasavallassa Tšetšeniassa alueen tietoministeri Ahmed Dudajev vaati ihmisiä pysymään rauhallisina Kaukasuksen alueen kasvaneista jännitteistä huolimatta.
Dagestanin kuvernööri Sergei Melikov vaati osallistujille rangaistusta Telegram-kanavallaan.
– Se mitä tapahtui lentoasemallamme on törkeää, ja olisi tarpeellista saada arvio lainvalvojilta.
Lähde: AP, AFP, Reuters
Päivitetty uutista klo 7.30: Lisätty tieto, että ainakin 60 ihmistä on otettu kiinni ja yhdeksän poliisia on loukkaantunut.