Koronarokotteen saattaa saada pian apteekista, kertoo THL:n ylilääkäri

Lääkäri voisi jatkossa määrätä rokotteen esimerkiksi koronatartuntaa pelkäävälle tai matkalle lähtevälle kansalaiselle. Apteekkien hyllyille rokotteet ovat tulossa todennäköisesti ensi vuoden aikana.

Vihreä logo apteekin seinällä.
Apteekeista rokotteita hankitaan muun muassa ulkomaan matkalle lähtiessä. Suosittuja ovat esimerkiksi influenssarokote, lavantautirokoteja, hepatiittirokotteet A ja B sekä punkki- eli puutiaisaivokuumerokote. Kuva: Joel Peltonen / Yle
  • Ari Tuhkanen

Lääkevalmistajat harkitsevat koronarokotteiden myymistä apteekeissa myös Suomessa, kertoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek Ylelle.

– Maailmalla mielenkiinto koronavirusrokotteiden antamista kohtaan on laskenut selvästi ja tämä mahdollistaa sen, että valmistajat pystyvät tuomaan niitä myös yksityisille markkinoille, arvioi Nohynek.

Todennäköinen ajankohta rokotteiden apteekkimyynnin alkamiselle on Nohynekin mukaan loppuvuosi tai ensi vuoden alku.

– Se ei ymmärtääkseni käynnisty ainakaan nyt kuukauden sisällä, hän sanoo.

Laajoista kansallisista riskiryhmien ilmaisista rokotuksista huolimatta rokotteelle saattaa löytyä ostajia. Nohynekin mukaan THL:lle on tullut paljon kyselyitä siitä, milloin koronarokotteita voisi ostaa reseptillä apteekista.

– Ihminen voi haluta ostaa koronarokotteen esimerkiksi siksi, että hän on peloissaan koronasta ja kuuluu väestöryhmään, joka ei THL:n suositusten mukaan ole oikeutettu saamaan rokotetta, Nohynek kertoo.

Lääkäri voisi määrätä tällaisissa tapauksissa rokotteen vaatiman reseptin potilaan niin halutessa, hän jatkaa.

– Koronarokote voitaisiin määrätä myös silloin, jos ihminen on lähdössä matkalle maahan, missä on vaikea epidemiatilanne tai työtehtävä vaatii sen.

Väestötasolla epidemian torjunnassa apteekeissa myytävillä rokotteilla olisi Nohynekin mukaan vähäinen merkitys. Nohynek kertoo pian julkaistavasta Euroopan tartuntatautivirasto ECDC:n raportissa, jossa arvioidaan, että tehosterokotteilla kyetään estämään alle neljä prosenttia kaikista koronainfektioista.

Yksittäinen ihminen voi kuitenkin saada niillä estettyä koronaviruksen tarttumisen muutaman kuukauden ajaksi.

– Suurimmassa vakavan koronataudin riskissä olevat rokotetaan kansallisen ohjelman kautta, joten näkisin, ettei tarve ole kovin suuri, hän sanoo.

Myyntilupa koronarokotteelle on EU:n alueella lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan tällä hetkellä kahdeksalla yrityksellä. Nämä ovat BionTech ja Pfizer, Moderna, Novavax, AstraZeneca, Janssen Pharmaceutica, Valneva, Sanofi ja GSK sekä Hipra.

Suomi on mukana EU-tasolla neuvotelluissa yhteishankintasopimuksissa, joiden perusteella valtio on sitoutunut ostamaan koronarokotteita aina vuoteen 2026 saakka.

Juttua korjattu 31.10.2023 klo 17:02 Nohynek tarkensi, että koronarokotteet eivät kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan, toisin kuin hän oli aiemmin sanonut. Sitaatti muutettiin muotoon: ”...ja kuuluu väestöryhmään, joka ei THL:n suositusten mukaan ole oikeutettu saamaan rokotetta.”