ZENDA JAN Kello oli noin 11 aamupäivällä, kun Nazaneenin kotikylä katosi.
– En ymmärtänyt, mitä tapahtui. Maa järisi kerran ja yhtäkkiä kaikki talot romahtivat.
Näin 45-vuotias isoäiti kertaa tapahtumia teltassa Qala Nawaqin kylässä läntisessä Afganistanissa. Kyyneleet valuvat pitkin naisen poskia, kun hän muistelee lokakuun 7. päivää, jolloin 6,3 Richterin maanjäristys iski Heratin maakuntaan.
Järistyksessä kuoli noin 1 384 ihmistä ja loukkaantui 1 853. Yli 21 000 kotia tuhoutui täysin tai osittain, vaikuttaen jopa 154 000 ihmisen elämään.
Jälkijäristyksille ei ole näkynyt loppua; viimeisin oli sunnuntaina 29. lokakuuta. Tuhot olivat suurimmat täällä Zenda Janin alueella Heratin kaupungista länteen. Kokonaisia kyliä katosi kartalta.
Vielä kymmenen päivää edellisestä suuresta järistyksestä Qala Nawaqin kylä on kuin maailmanlopun näyttämö. Yhtään taloa ei ole pystyssä. Hätäapua on saatu perille esimerkiksi telttojen muodossa, mutta paluuta entiseen ei ole.
Nazaneen oli ensimmäisen maanjäristyksen aikaan viereisessä kylässä, missä hän vielä silloin asui. Hän joutui viettämään noin tunnin talonsa raunioiden alla.
Nazaneenin 24-vuotias poika, Juma Gul, sai äitinsä pelastettua. Nazaneenin käsi oli mennyt poikki, ja illalla paikalle saapuneet Taliban-hallinnon edustajat veivät hänet sairaalaan Heratin kaupunkiin.
Kun kaksi sisarta ja veljeä oli saatu pelastettua, Gul kiirehti Qala Nawaqin kylään, jossa yksi hänen veljistään oli asunut perheineen. Vastassa oli täystuho. 11 perheenjäsentä oli kuollut.
Vain yksi saatiin vedettyä elävänä ulos: seitsemänvuotias poika Musa.
– En voinut uskoa, että Musa oli vielä elossa, Gul sanoo.
Poika istuu nyt hämmentyneen näköisenä isoäitinsä ja setänsä vieressä ja leikkii valkoisella ilmapallolla.
Musa oli syy siihen, että isoäiti päätti tulla asumaan pojan kanssa tähän kylään.
– Hän on yksin. Hänellä ei ole ketään, Nazaneen sanoo, pidätellen taas itkua.
Järistyksen uhrit olivat suurimmaksi osaksi naisia ja lapsia
Poika kertoi sedälleen, että hänen isänsä ja äitinsä olivat huutaneet apua raunioiden alta. Musan äiti oli ollut viimeisillään raskaana.
Heitä ei vain saatu pelastettua tarpeeksi ajoissa. Qala Nawaq on syrjässä päätieltä.
Noin kolmasosa tämän kylän asukkaista kuoli järistyksessä. Suurin osa uhreista oli niin täällä kuin muillakin järistysalueilla naisia ja lapsia – lähinnä vanhoillisen kulttuurin vuoksi. Miehet työskentelevät yleensä ulkona, ja naiset hoitavat lapsia sisällä.
Kylän ulkopuolelle kaivettiin kiireessä joukkohautoja. Nyt niitä koristavat lasten värikynät muistoina pienistä uhreista.
Musaa on täytynyt suostutella syömään ja juomaan. Gul sanoo, ettei poika silti vielä täysin ymmärrä, mitä hänelle on tapahtunut.
Nazaneen on syvästi järkyttynyt.
– Minua pelottaa uudet järistykset. Kun yritän nukkua öisin, en pysty siihen, isoäiti sanoo.
Naiset kaipaavat psykologista apua
Qala Nawaqin kylässä kansainvälistä apua koordinoi Norjan pakolaisneuvosto NRC. Järjestön paikallinen naispuolinen avustustyöntekijä kertoo, että maanjäristyksen vaikutukset ovat olleet vakavimpia juuri naisten kohdalla.
Hän ei halua käyttää nimeään haastattelussa, sillä naistyöntekijät ovat arka aihe: Taliban kielsi afganistanilaisten naisten työskentelyn järjestöille joulukuussa 2022. Paikallisella tasolla monet järjestöt ovat kuitenkin saaneet kaikessa hiljaisuudessa neuvoteltua naiset takaisin töihin. Täälläkin NRC:llä on paikalla jatkuvasti kaksi naista.
– Naiset kertovat minulle kaikista eniten tarvitsevansa psykologista neuvontaa, työntekijä kertoo.
Afganistanissa oli jo ennestään vakava naisten mielenterveyskriisi – maanjäristykset tulevat YK:n mukaan vain pahentamaan sitä. Tässä kylässä ei tällä hetkellä ole tarjoilla mielenterveyspalveluita eikä juurikaan terveydenhuoltoakaan. Tämä johtuu NRC:n mukaan rahoituksen puutteesta.
Arvet painavat ihmisiä vielä pitkään, ja samalla heillä on huoli tulevasta.
Päivisin on vielä lämmintä, mutta yöllä kylmyys alkaa jo tunkeutua Nazaneenin teltan ohuitten seinien läpi – talviasuttava se ei ole.
Rahaakaan ei ole. Nazaneenin perhe menetti kaikki 10 vuohtaan, niin kuin useat muutkin maanjäristyksen uhrit.
– Meillä ei ole mitään, millä lämmittää itseämme, Nazaneen sanoo.
Avunantajamaat eivät halua rahoittaa Afganistania
Mikään valtio maailmassa ei ole tunnustanut Taliban-hallintoa, ja hallinnon naisia ja tyttöjä syrjivät säännöt ovat saaneet avunantajamaat kiristämään kukkaroiden nyörejä entisestään.
– Meillä on ollut vaikeuksia saada rahoitusta mitään muuta kuin välitöntä hätäapua varten, Rebecca Roby, NRC:n Afganistanin-edunvalvontapäällikkö sanoo.
Tällä hetkellä maalta puuttuu jopa 65,8 prosenttia YK:n tälle vuodelle pyytämästä avusta. Maailman ruokaohjelman oli lopetettava ruoka-apu 10 miljoonalle afganistanilaiselle syyskuussa.
Yksin jääneillä naisilla ei ole toivoa tulevasta
Kauempana, Nayab Rafi -nimisessä kylässä tuho on myös ollut täydellinen. Vain kylän laidalla ollut koulurakennus on jäänyt pystyyn, kaikki muu ympäriltä on muuttunut kivikasoiksi.
Talibanin tiedottajan Zabihullah Mujahidin mukaan hallinto aikoo rakentaa 2 146 taloa maanjäristysalueille. Kylän laidalla rakennustyöt on jo aloitettu. Uusia taloja ei kuitenkaan tule riittämään kaikille.
Telttakylän ulkopuolella vastaan tulee 50-vuotias Maria, jolla on pieniä perinteisiä tatuointeja kasvoillaan. Hän haluaa näyttää, mitä hänen elämästään on jäänyt jäljelle: vain kasa peittoja ja vääntyneitä laatikoita.
Nainen oli ollut kälynsä kanssa sairaalassa kaupungissa, kun järistys tapahtui. Kun he palasivat kotiin, siellä vallitsi täysi kaaos.
– Paikalla ei ollut ketään, joka olisi saanut lapsiani ja lapsenlapsiani pelastettua, hän sanoo.
Niinpä Maria alkoi itse kälynsä kanssa nostella kaatuneita seiniä ja tavaroita, ja loukkasi kätensä.
Kaikkien perheenjäsenten ruumiiden ulos saamisessa kesti useita päiviä.
Vain yksi Marian kuudesta lapsesta jäi henkiin, sillä tämä oli töissä rajan toisella puolella Iranissa. Poika on tullut nyt pitämään huolta yksin jääneestä leskiäidistään ja vaimostaan.
– Elämme nyt teltassa, mutta emme pysty syömään tuskamme vuoksi, Maria sanoo.
Marian pojankin on lopulta lähdettävä takaisin Iraniin töihin, Afganistanissa hänelle ei töitä ole.
– En tiedä, mitä sitten tapahtuu. Minulla ei ole ketään täällä, hän sanoo itkuisena.
Maria alkaa heitellä tavaroitaan ympäriinsä vihan puuskassa. Sitten nainen murtuu ja jää vaikeroimaan tuhon keskelle.