Maalahden kunta on palkittu julkisen puurakentamisen edelläkävijänä. Tunnustuksen myönsivät ympäristöministeriö ja Motiva. Tuomariston perustelujen mukaan Maalahti osoittaa selkeää tahtoa puurakentamisen edistämiseen, mikä näkyy sekä strategisella että käytännön tasolla.
– Kestävän kehityksen strategiamme tunnuslause on ”Se kestää 100 vuotta”, mikä kuvaa sitä, että kunta keskittyy luomaan kestäviä rakennuksia ja ratkaisuja, sanoo kunnanjohtaja Jenny Malmsten.
Tunnustuksen valtakunnallisessa Puupäivässä jakanut ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen Maalahden näyttävän esimerkkiä siitä, että vähähiiliseen rakentamiseen panostaminen ei ole kiinni kunnan koosta,
- Haluamme rakentaa kiinteistöjä, jotka ovat sekä ympäristöystävällisiä, terveellisiä että viihtyisiä käyttäjilleen, sanoo tekninen johtaja John Södergran.
Uusi Söderfjärdsbackenille rakennettava päiväkoti tehdään CLT-elementeistä eli samasta massiivipuumateriaalista kuin vuonna 2021 rakennettu lukiorakennus Petolahteen.
Julkisen puurakentamisen edelläkävijä -tunnustus jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2021, jolloin sen sai Tampereen kaupunki. Vuonna 2022 palkinnon sai Tuusulan kunta.