Suomen Lappia markkinoivissa kuvissa näkyy usein lasi-igluja, joista kelpaa ihailla revontulia ja tähtitaivasta. Yrittäjät hakevat majoituksiinsa kustannustehokkaita, mutta myös ympäristöystävällisiä ratkaisuja.
Auvo Leppäsen Arctic Guesthouse & Igloos -yrityksellä on Ranuanjärven rannalla kymmenen suomalaisvalmisteista lasi-iglua. Iglut kelluvat laiturissa, sillä niillä voi liikkua kuin veneellä. Ne sopivat siksi ympärivuotiseen käyttöön.
Vuonna 2019 matkailualalle lähtenyt Leppänen hankki iglut perinteikkään majatalon oheen täydentämään palveluita.
– Kiinnostuin hankkimaan nämä juuri ekologisuuden vuoksi. Näissä on omavaraiset toiminnot ja sitä maailma tällä hetkellä huutaa, että siihen suuntaan pitäisi toimintaa rakentaa.
Leppäsen mukaan ekologiselle majoitukselle on kysyntää ja matkailijat ovat olleet kiinnostuneita omavaraisten iglujen käyttämisestä.
Myös valtion kestävän kehityksen yhtiössä Motivassa on tehty sama huomio.
– Kuluttajat kiinnittävät entistä enemmän huomiota matkailuyritysten ekologisuuteen. Osa myös valitsee matkailukokemuksia sen mukaan, sanoo uusiutuvan energian asiantuntija Milja Aarni.
Leppäsen mukaan iglut tarjoavat samassa paketissa luksusta ja ekologisuutta. Mukavuutta tuo esimerkiksi oma vessa, joka ei tarvitse viemäröintejä, vaan tarpeet menevät tyhjennettäviin säiliöihin.
Energiankulutus vähäisempää kuin mökissä
Rovaniemeläinen Arctic SnowHotel & Glass Igloos -yritys alkoi tarjota majoitusta iglussa napapiirin maisemissa vuonna 2014. Nyt yrityksellä on kaikkiaan 39 iglua.
Iglut lämpiävät vihreällä sähköllä. Vihreä sähkö on yhteisnimitys vähän tai ei lainkaan saastuttavilla, uusiutuvilla energiamuodoilla tuotetulle sähkölle. Iglujen nelinkertaiset lasit takaavat hyvän energiatehokkuuden.
– Iglumme vievät vähemmän energiaa kuin vastaavankokoinen mökki, Mäenpää arvioi, mutta ei osaa sanoa suoralta kädeltä arvioida iglun lämmityskustannuksia muun muassa siksi, että energianhinnassa on vaihtelua, kertoo markkinointijohtaja Marja Mäenpää.
Kilpisjärvellä toimivan Reindeer Ranch and Glass Igloos -yrityksen Mia Vasara sanoo sääilmiöiden vaikuttavan paitsi energian hintaan, myös iglujen ylläpitoon.
– Iglujen laseissa on lämmitys, jolloin lumen ja jään saa sulatettua nappia painamalla. Toki suuret lumimäärät käydään ikkunoista harjaamassa, jos tarve vaatii.
Konstit ovat monet lämmittämisessä
Suomessa on useita iglujen valmistajia, niinpä niiden lämmittämiseenkin on erilaisia järjestelmiä.
Esimerkiksi vuodesta 2013 lähtien igluja rakentanut Savon Lasituote Oy käyttää lämmityksessä suoraa sähkölämmitystä ja kaukolämpöä.
– Lisäksi iglujen seinälaseissa on mukavuuslämpö ja kattolaseissa ulkopuolinen lämmitys. Jäähdytys hoituu tehokkaalla ilmalämpöpumpulla, kertoo toimitusjohtaja Kari-Matti Ruhanen.
Ruhasen mukaan matkailuyrittäjät haluavat panostaa yhä enemmän rakennusten ympärivuotiseen käyttöön.
– Uusien elämyksien tuottaminen on entistä tärkeämpää. Enää ei riitä pelkästään revontulet ja tähtitaivas, vaan kaikki neljä vuodenaikaa halutaan tuoda asiakkaille esille kaikin tavoin.
Tilanne näkyy myös iglujen varustelutasoissa.
– Meiltä on toivottu esimerkiksi saunaa ja sisäporeammetta. Perinteisen Iglun aikakausi on mielestäni ohi ja nyt pitää ottaa haltuun entistä paremmin myös koko luonnon näkymä. Pitää myös valita materiaalit, jotka kestävät kulutusta ja ovat ajattomia.
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRalla on myös oma energiatehokkuussopimus, johon on liittynyt lähes 40 yritystä ja yli 240 toimipaikkaa.
Seuraava trendi on iglut yksityisasuntojen yhteydessä
Iglujen valmistaja Markku Hietala arvelee tehneensä uransa aikana vähintään 200 lasi-iglua yrityksessään Panttilan pajalla. Hän sanoo viimeisten vuosien aikana ekologisuuden nousseen entistä tärkeämpään osaan.
– Koska energian hinta on noussut, niin on pitänyt saada entistä energiaystävällisempiä rakenteita, Hietala sanoo.
Hietala arvelee, että seuraava trendi on lasi-iglujen yleistyminen yksityiskäytössä.
– Vaikea on sanoa, lisätäänkö näitä vielä matkailukohteisiin, kun niitä on jo satoja. Nyt on tullut lasi-igluista ensimmäisiä kyselyitä yksityisiltä ihmisiltä mökeilleen ja omakotitaloihin. Näitä saatetaan kysyä enemmän tulevaisuudessa.
Lappi saa lähiaikoina lisää lasi-igluja
Lapissa useiden kymmenien iglujen yritykset eivät ole välttämättä laajentamassa kuvioitaan, mutta ihan uusia yrittäjiä on tulossa apajille. Esimerkiksi torniolaisen Hotelli Olofin suunnitelmissa on laajentaa majoitustoimintaansa igluilla.
Hotelli Olof aikoo rakentaa iglukylän Aapajärven alueelle. Hanke odottaa vielä hallinto-oikeuden päätöstä maan käytöstä, mutta tavoitteena on, että iglukylää päästään rakentamaan ensi kesänä.
Edit. 8.11. klo 13:22: Lisätty markkinointijohtaja Marja Mäenpään nimi kommentin perään