Maassa makaa runsaasti sammaleen peittämää lahopuuta. Elävät puut ovat paikoin yli satavuotiaita ja kuolleella rungolla kasvaa vanhalle metsälle tyypillistä kääpää.
Muun muassa nämä merkit kertovat luontokartoittaja Olli Manniselle, että osa Tuusulan Pirunkorvessa sijaitsevasta metsästä kelpaisi suojeluun.
Metsä on yksi monista, joita Manninen kartoitti osana Luonnonmetsä-työryhmää. Vapaaehtoisista koostuva ryhmä kokosi tietoja vanhoista, suojelunarvoisista valtion metsistä.
Laaja kartoitustyö oli tarkoitettu päättäjille tulevien suojelupäätösten pohjaksi. Nyt näyttää siltä, ettei se kelpaakaan siihen.
Suomi laatii parhaillaan metsien suojelulle kokonaan uusia kriteereitä. Syy on EU:n biodiversiteettistrategia, joka velvoittaa jäsenmaita suojelemaan kaikki vanhat ja luonnontilaiset metsät.
Julki vuotaneen luonnoksen mukaan aiempia, arvokkaiden metsien tunnistamiseen laadittuja raja-arvoja ei kuitenkaan aiota käyttää.
Sen sijaan suojeltavien metsien valitsemiseen kaavaillaan huomattavasti tiukempia lahopuuvaatimuksia ja ikärajoja.
Manninen kollegoineen etsi arvokkaat valtionmetsät Metso-suojeluohjelman kriteereillä, jotka on laadittu vanhojen metsien tunnistamiseen Etelä-Suomessa. Sápmi -työryhmä kartoitti metsiä Lapissa.
Yle on nähnyt EU:n biodiversiteettistrategiaa varten tehdyn suojeluluonnoksen. Siitä kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
– On hassua, että näitä ei käytetä. Vaikuttaa siltä, että tarkoitus on vältellä lisäsuojelua tällä kriteerityöllä, Olli Manninen sanoo.
Suomen kriteerejä laatii parhaillaan neljä Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tutkijaa.
Työtä koordinoi ympäristöministeriö. Myös maa- ja metsätalousministeriö seuraa sitä.
Tutkijoiden työ on kesken ja luonnoksessa on useita vaihtoehtoja. Siitä syntyy kuitenkin kuva, että suojeluun etsitään vain luonnontilaisia tai sen kaltaisen metsiä.
Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa tulkinnan Ylelle.
Johtava asiantuntija Katja Matveinen sanoo, että EU ohjaa etsimään metsää, jossa ei ole juurikaan talouskäytön jälkiä.
– Kyllä, EU-määritelmässä tarkoitetaan nimenomaan luonnontilaisen kaltaisia metsiä. Aktiivisessa talouskäytössä olleet metsät eivät täytä EU:n määritelmää. Ne eivät ole vanhoja metsiä, vaikka talouskäyttö ei olisikaan kovin intensiivistä, Matveinen sanoo.
Kiistan ytimessä on, miten EU-komission laatimaa taustapaperia pitäisi tulkita.
Komissio on laatinut suojeltaville metsille alustavat määritelmät, joiden pohjalta Suomi ja muut jäsenmaat laativat omat kriteerinsä.
EU erottaa omassa määritelmässään selvästi luonnontilaiset (primary forest) ja vanhat metsät (old growth forest), joista molemmat pitää strategian mukaan suojella.
Luonnontilaiset metsät ovat EU:n mukaan lähes koskemattomia, mutta vanhoissa metsissä saa EU:n määritelmässä olla ihmisen jättämiä jälkiä, kunhan ne ovat ”asteittain häipymässä”.
Eikö EU:n vaatima asteittaisen häipymisen voi ajatella olevan käynnissä juuri Metso-suojelun kriteerit täyttävissä metsissä?
Luonnonmetsä-työryhmä löysi sellaisia metsiä kartoituksessaan noin 60 000 hehtaaria pelkästään valtion mailta. EU:ta varten laadittu luonnos taas hahmottelee suojeltavan metsän määräksi alimmillaan vain muutamia kymmeniä tuhansia hehtaareja.
– Metso-ohjelma ei ole sama asia kuin EU-määritelmä. Metso-kriteerit ovat tähän liian alhaiset, Matveinen sanoo.
Tutkija hämmästelee ministeriön tulkintaa
Luonnonsuojelubiologian yliopistolehtori Panu Halme kummastelee ministeriön tapaa lukea EU-ohjeita. Hän sanoo, että suojeluohjelman Metson kriteerien lisäksi vanhoille metsille löytyy valmiiksi muitakin tieteeseen perustuvia raja-arvoja.
Niitä löytyy muun muassa metsälain pykälästä 10, johon sisältyy määritelmä luonnontilaisen kaltaiselle metsälle.
– Meillä on tähän valtavasti vakiintunutta käytäntöä, mitä vanhat, suojelunarvoiset metsät käytännössä ovat, Halme sanoo.
Halme lukee komission ohjetta niin, että vanhat metsät voisi määritellä samalla tavoin kuin Metso-ohjelmassa nyt tehdään.
– Se tarkoittaa, että puusto on oikeasti jo vanhaa, siellä on jonkun verran lahopuuta ja metsä on selvästi lähtenyt palautumaan kohti luonnontilaa. Edellisistä hakkuista on jo yleensä kymmeniä vuosia, Halme kuvaa.
Hän kertoo esimerkin tutkimuksesta, jossa kartoitettiin sahakantojen eli ihmisen jättämien jälkien määrää Pyhä-Häkin kansallispuistossa Keski-Suomessa.
Niitä oli yhä näkyvissä kymmeniä hehtaarilla, vaikka metsä on vanha ja tiukasti suojeltu.
– Osa tästä luonnonmetsästään kuuluisasta kansallispuistostakaan ei kelpaisi suojeluun, jos tehtäisiin näin tiukat kriteerit, Halme sanoo.
Löyhät kriteerit lisäisivät suojelualaa
Katja Matveinen myöntää, että ministeriö haluaa etsiä nimenomaan tiukkoja kriteereitä suojelulle.
Hän ottaa esimerkiksi lahopuun määrän. Metso-ohjelmassa suojeluun vaadittava lahopuun raja on kymmenen kuutiota kuollutta puuta hehtaarilla.
Samanlainen kymmenen kuution lahopuutavoite koskee talouskäytössä olevia valtion omistamia metsiä, sanoo Matveinen. Lahopuu on monimuotoisuuden kannalta tärkeää, sillä se voi ylläpitää rikkaampaa lajistoa kuin elävä puu.
Matveisen mukaan suojelun rajaksi esitetään EU:n biodiversitettistrategian yhteydessä korkeampaa lahopuurajaa.
Tutkijoiden laatimassa kriteeriluonnoksessa ylin suojeluun oikeuttava raja lahopuulle on kolmenkymmentä kuutiota hehtaarilla.
– Jos teemme löyhemmät kriteerit, sellaiset, jotka voidaan saavuttaa jo talousmetsissä, suojelun pinta-alaa tulee aika paljon. Se on pois talouskäytöstä ja sillä on merkitystä taloudellisesti, Matveinen sanoo.
Millaista taloudellista merkitystä?
– Mitä enemmän kohteita siirtyy puuntuotannon ulkopuolelle, sitä vaikeampi teollisuuden on saada raaka-ainetta, Matveinen vastaa.
Matveisen mukaan on oikeudenmukaisuuskysymys, että pohjoisessa, jossa on jäljellä paljon suojelunarvoista metsää, säilyy metsiin liittyvä elinkeinomahdollisuus.
”Näyttää siltä, ettei Suomi tee tätä tieteeseen perustuen”
Panu Halmeen mielestä talousvaikutuksia ei pitäisi pohtia tässä vaiheessa, kun suojelun kriteerit ja niitä laativien tutkijoiden työ on kesken.
EU edellyttää taustapaperissaan, että maat laativat suojelulle kriteerit tieteeseen perustuen.
– Näyttää siltä, ettei Suomi tee tätä tieteeseen perustuen. Esimerkiksi arviot talousvaikutuksista pitäisi tehdä vasta sen jälkeen, kun tutkijat ovat saaneet työnsä valmiiksi, Halme sanoo.
Matveinen kiistää, että poliittista ohjausta tapahtuisi ministeriöiden kautta tässä vaiheessa.
Poliittiset päätökset tehdään hänen mukaansa vasta, kun tutkijoiden työ on valmis. Hallitus tekee lopullisen päätöksen suojelusta ja sen määrästä.
Hallitus on linjannut ohjelmassaan, että jäljellä olevat valtion vanhat ja luonnontilaiset metsät suojellaan ja hallitus varmistaa riippumattoman kriteeristön valmistumisen nopealla aikataululla.
Matveinen sanoo kuitenkin keskustelleensa maa- ja metsätalousministeriön tulkinnasta tutkijoiden kanssa.
Minkälaista tietoa ja näkemystä olette sinne tutkijoille vieneet?
– Olemme keskustelleet, minkälaisia löydöksiä he ovat tehneet ja mitä asioita me haluamme nostaa määritelmiin, mitkä ovat tärkeitä, että saadaan tasapainoinen kokonaisuus.
Eikö se ole ohjaamista?
– No, voihan se olla, jos saivarrellaan, Matveinen vastaa.
Hän huomauttaa, että myös ympäristöministeriö on ollut mukana samoissa keskusteluissa tutkijoiden kanssa.
Ministeriöt järjestivät myös tilaisuuden, jossa sekä metsäteollisuuden että luontojärjestöjen edustajat saivat kommentoida suojelukriteerien luonnosta. Myös Panu Halme osallistui tilaisuuteen.
Työ ei ole edennyt ongelmitta
Yle kysyi asiaa myös kriteerejä laativilta tutkijoilta. Syken ryhmäpäällikkö Kimmo Syrjänen sanoo, ettei työ ole edennyt ongelmitta.
– Nyt haetaan tiukkoja kriteereitä vanhalle metsälle, vaikka meillä on hyviä inventointiohjeita olemassa.
Syrjäsen mielestä alhaisempi Metso-ohjelman lahopuuraja sopisi nyt suojeltavien metsien tunnistamiseen. Hän ei halua kommentoida sitä, onko ministeriö mahdollisesti ohjannut tutkjoiden työtä.
Luken tutkimuspäällikkö Kari T. Korhonen ei halunnut kommentoida asiaa lainkaan, sillä työ on kesken.
Matveisen mielestä nyt käytävässä julkisessa keskustelussa sekoittuu kaksi asiaa: se, mitä pitää suojella tiukasti EU-velvoitteen vuoksi ja toisaalta se, millaista metsää Suomessa on.
– Meillä voi olla suojelunarvoisia metsiä, jotka täyttävät osittain näitä kriteereitä tai ovat kehittymässä kohti sitä luonnontilaisuutta, mutta jotka eivät ihan vielä siellä ole, hän sanoo.
Tulkinta ”suoraan virheellinen”
Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho pitää ministeriön tiukkaa tulkintaa Euroopan komission tulkintaohjeeseen verrattuna ”suoraan virheellisenä”.
Hän muistuttaa EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteesta: sen tarkoitus on pysäyttää luontokato ja turvata lisää elinympäristöjä lajeille.
– Vanhoilla metsillä, vaikka ne olisivat vähän ihmisen häiritsemiäkin, on suuri potentiaali tähän, Kotiaho sanoo.
Tällaisia metsiä pitäisi Kotiahon mukaan suojella erityisesti Etelä-Suomessa, jota varten Metso-ohjelmakin on laadittu.
Luontopaneelin on asettanut valtioneuvosto. Sen tehtävä on tukea päättäjiä luontopolitiikan suunnittelussa.
Kotiaho pitää kummallisena, että valtio ei kelpuuta suojeluohjelman kriteereitä EU:n vaatiman suojelun toteuttamiseen. Hän huomauttaa, että valtio ostaa Metso-ohjelmassa vuosittain tuhansia hehtaareja metsää sitä varten laadituilla kriteereillä.
– Näiden kriteerien on ajateltu turvaavan monimuotoisuutta. On erittäin kummallista ja suorastaan kustannustehotonta, jos valtio ei suojele omia metsiään samoilla kriteereillä, Kotiaho sanoo.
Kotiahon mukaan Luonnonmetsä-työryhmän löytämät metsät ovat niin pieni osuus valtion koko metsäomaisuudesta, ettei niiden suojelemisella olisi vaikutusta teollisuuden puunsaantiin.
Olli Manninen sanoo, että ryhmän löytämä noin 60 000 hehtaaria Metso-kriteerit täyttävää metsää valtionmailta on vähimmäismäärä, joka pitäisi suojella.
– Tämä pitäisi saada ”sukkana suojeluun” ja kartoittaa arvokohteita sen jälkeen lisää, Manninen sanoo.
Suomen pitää siirtää EU:n biodiversiteettistrategian vaatimat metsät suojeluun vuoden 2029 loppuun mennessä.
Kriteereiden pitäisi valmistua tämän vuoden lopussa.