Mahdolliset miljoonan euron henkilöstösäästöt tulivat yllätyksenä Kouvolan kaupungin työntekijöille.
Kaupunginhallitus äänesti maanantaina ehdotuksesta, jonka mukaan kaupunki aloittaisi yhteistoimintaneuvottelujen valmistelun.
Ehdotuksen teki kokouksessa perussuomalaisten Janne Patjas, ja se sai puolelleen niukan enemmistön. Kyseessä ei ole vielä päätös neuvottelujen aloittamisesta, vaan valmistelu, josta keskustellaan henkilöstöryhmien kanssa.
JHL:n Kouvolan pääluottamusmies Heli Hamari kertoo, ettei työntekijäpuolella osattu odottaa ehdotusta mahdollisista yt-neuvotteluista. Samaa sanoo Jukon pääluottamusmies Antti Vainikka.
– Kyllä se suuri hämmennys oli. Koko syksyn on puhuttu, että kaupungin säästöt eivät kohdistu henkilöstöön, ja yhtäkkiä pitäisi henkilöstöstä löytää miljoonan säästöt, Vainikka kommentoi tiistaiaamuna.
Hän edustaa Kouvolassa noin 650:tä opettajaa ja eläinlääkäriä, Hamari puolestaan noin 700:a työntekijää esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, kiinteistöpalveluissa ja teknisellä alalla.
Pääluottamusmiehillä ei ollut vielä tiistaiaamuna tarkempaa tietoa yt-ehdotuksen sisällöstä.
Lisätietoja odotetaan nopealla aikataululla, sillä kaupungin yt-ryhmä on kutsuttu koolle tämän viikon perjantaiksi.