Mäkäräiset ovat tuskastuttaneet ihmisiä Imatralla urheilu- ja yleisötapahtumissa. Imatra on jo ehtinyt saada nimen mäkäräiskaupunkina.
Kesäisin piinanneen mäkäräisongelman pääsyy on nyt selvinnyt. Tutkimuksissa paljastui, että Imatraa eniten piinaava mäkäräislaji on nimeltään Simulium pusillum, joka lisääntyy nimenomaan Vuoksen päävirrassa.
Tutkimuksessa kerättiin näytteitä Vuoksesta Tainionkosken voimalaitoksen yläpuolelta aina Imatran voimalaitoksen alapuoliselle alueelle ja kaupunkipurolle asti.
Vuoksi valittiin tutkimuskohteeksi, koska mäkäräisen toukat vaativat mieluiten yhdensuuntaisen virtaavan veden. Ne kiinnittyvät vedessä pohjakiviin ja muihin alustoihin.
Taustalla voi olla ilmastonmuutos
On arvoitus, mikä on aiheuttanut mäkäräisten runsastumisen haitaksi asti 2000-luvulla, toteaa selvityksen tehnyt filosofian tohtori Jari Ilmonen Imatran kaupungin tiedotteessa.
Myöskään ely-keskus ei osaa sanoa, mikä on saanut mäkäräiset lisääntymään voimakkaasti Imatralla.
Taustalla voi olla osaltaan ilmastonmuutos ja sen myötä kesän pidentyminen, mikä mahdollistaa mäkäräisille kaksi lentävää sukupolvea kesässä. Imatran- ja Mansikkakoskien alueelta puuttuvat myös mäkäräisten tehokkaimmat luontaiset viholliset eli koskisirvikkäät.
Elyn mukaan ongelmaa kannattaa tutkia lisää esimerkiksi opinnäytetöinä. Selvittämistä kaipaisi se, onko mäkäräisiä voimalaitosten rakenteissa, onko pumppaamoilla merkitystä mäkäräisongelmiin ja millaisia kokemuksia mäkäräispyydyksistä on saatavilla.
Mäkäräisongelmasta on kärsitty Imatran ohella myös Lappeenrannassa sekä muissa suomalaiskaupungeissa.
Eripuraa torjuntakeinoista
Ilmosen ja ely-keskuksen näkemykset torjuntakeinoista eroavat toisistaan.
Ilmosen mukaan mäkäräisiin voisi purra vesistöön levitettävä biologinen torjunta-aine, joka tuhoaa mäkäräistoukat. Sen sijaan ely-keskuksen raportin laatinut Antti Haapala ei kannata biologista torjuntaa.
Bti-aineen käyttö ei ole hänen mielestään suositeltavaa, koska sen vaikutuksia ekosysteemiin ja muille eliöille ei tunneta varmuudella.
Vuosittainen torjunta on myös kallista, ja se vaatisi kaikkien vesialueen omistajien suostumuksen.
Tällä hetkellä Imatralla harkitaan voimalaitosten betoni- ja kivimuurirakenteiden mekaanista puhdistusta mäkäräisten lisääntymisaikana, joka voisi ehkäistä mäkäräisongelmaa.