Pullopommeja räjäytetty rappukäytävässä Vantaalla

Tekotapa on noudattanut kaikissa tapauksissa samaa kaavaa. Poliisi varoittaa, että räjähdys voi aiheuttaa vakavia vammoja.

Kuvituskuvia poliiisipartiosta talvisessa ympäristössä.
Lokakuun lopussa myös Kouvolassa kaksi poikaa heitti päiväkodin pihaan omatekoisen pullopommin. Kaksi päiväkodin pihassa leikkinyttä lasta sai pommista vammoja. Kuvituskuva. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle
  • Clarissa Jäärni

Itä-Uudenmaan poliisi varoittaa muun muassa Vantaan Hakunilassa räjäytetyistä pullopommeista.

– Kaikissa tekotapa on noudattanut samaa kaavaa. Itse tehty pullopommi on räjäytetty kerrostalon rappukäytävässä. Poliisin tietoon ei ole tullut, että kukaan olisi loukkaantunut näissä tapauksissa, sanoo rikostarkastaja Marianne Mettovaara Itä-Uudenmaan poliisin tiedotteessa.

Poliisin mukaan pullopommien aiheuttaman äänihaitan lisäksi tekijät altistavat itsensä vaaraan pommeja tehdessään ja räjäyttäessään.

Poliisi muistuttaa, että pullopommit ovat arvaamattomia ja niiden räjähtämisen nopeutta on mahdotonta arvioida. Suljetussa tilassa, kuten rappukäytävässä, räjäytetty pommi voi aiheuttaa vammoja myös sivullisille.

Etenkin pienille lapsille räjähdys voi aiheuttaa vakavat vammat.

– Räjähtäessään, usein muovipulloon tehty, pullopommi sirpaloituu, ja siitä leviävät aineet voivat aiheuttaa altistujalle vakavia vammoja iholle ja pahimmassa tapauksessa jopa näkökyvylle, Mettovaara toteaa.

Ongelmia aiheuttavat räjäytettyjen pullopommien lisäksi räjähtämättä jääneet pullistuneet pullot. Molempien hävittäminen tulee tehdä oikeaoppisesti.

– Lasten ja nuorten vanhempien kannattaa keskustella tästä vakavasta ilmiöstä kotona. Pullopommeihin, niin räjäytettyihin ja kuin räjähtämättömiin, ei tule koskea, eikä niitä tule itse hävittää. Löytymisestä kannattaa aina turvallisuussyistä ilmoittaa vastuulliselle vanhemmalle tai soittaa hätäkeskukseen, Mettovaara sanoo.