Pyhtään henkirikoksesta vangittu henkilö on vapautettu

Pyhtään Heinlahdessa tapahtui marraskuun alussa henkirikos, jota poliisi tutkii murhana. Poliisi jatkaa henkirikoksen tutkintaa.

Poliisin eristysnauhan takana pusikossa omakotitalo, jonka pihassa on poliisiauto.
Henkirikosta tutkitaan murhana, jos henkirikos tehdään vakaasti harkiten, erityisen raa'alla tai julmalla tavalla tai vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen. Kuva: Sasu Mäkinen
  • Helena Korpela

Poliisi on vapauttanut henkilön, jonka otti aiemmin kiinni Pyhtäällä tapahtuneen henkirikoksen johdosta.

Pyhtään Heinlahdessa tapahtui marraskuun alussa henkirikos, jota poliisi tutkii murhana. Uhri on paikkakuntalainen, vuonna 1980 syntynyt mies.

Maanantaina Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa syytä epäillä -perusteella vangittu henkilö on vapautettu tänään perjantaina.

– Tämän viikon aikana saadut lisäselvitykset eivät tue tämän henkilön syyllisyyttä, joten hänet on vapautettu, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Iida Rokka Kaakkois-Suomen poliisin tiedotteessa.

Pyhtään Heinlahti merkattuna karttaan.
Pyhtää sijaitsee Kymenlaaksossa lähellä Kotkaa. Kuva: Antro Valo / Yle, Mapcreator, Open Street Map

Poliisi jatkaa tutkintaa

Poliisi jatkaa henkirikoksen tutkintaa.

– Kuten kerroimme aiemmin, vangitsemispäätöksestä huolimatta on poliisilla ollut koko ajan Pyhtään henkirikokseen liittyen muita avoimia tutkintalinjoja. Jatkamme edelleen näiden tutkimista, Rokka toteaa.

Poliisi ei toistaiseksi kerro henkirikokseen liittyvistä asioista enempää, koska esitutkinta on kesken.

Poliisi muistuttaa, että mikäli tiedät jotain Pyhtään henkirikokseen liittyvistä asioista, kerro asiasta poliisille sähköpostilla vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai soittamalla vihjepuhelimeen p. 0295 414 559.