Keski-Pohjanmaan keskussairaalan yksi säästöidea on nostattanut huolta ja kritiikkiä osassa työntekijöitä.
Sairaalassa on heitetty ilmaan kahden kirurgisen vuodeosaston eli osaston 10 ja 7 yhdistäminen. Asia on noussut esille yhtenä säästötoimena hyvinvointialueen toimialueen johtajien keskusteluissa.
Vuodeosasto 10 työntekijöillä on herännyt huoli: heidän mukaansa potilaat eivät mahtuisi yhdelle osastolle.
Vuodeosastolla 10 on 16 paikkaa, ja mahdollisesti sen potilaat keskitettäisiin jatkossa toiselle kirurgiselle osastolle eli osastolle 7.
Johtajaylilääkäri Katja Virta tyynnyttelee huolestuneita.
– Kirurgisten potilaiden hoito taataan sairaalassa jatkossakin. Kuitenkin kirurgiset vuodeosastot joutuvat hoitamaan myös perusterveydenhuollon potilaita. Kun erikoissairaanhoidon tarvetta lasketaan, niin tarvetta kahdelle kirurgiselle vuodeosastolle ei välttämättä enää ole. Mitään ei olla lakkauttamassa, Virta sanoo.
Mutta jos vuodeosastot yhdistettäisiin, mitä se tarkoittaisi?
– Kun kirurginen potilas olisi valmis kuntoutukseen, silloin meillä olisi kuntoutusosasto, joka kykenisi vastaanottamaan hänet. Näin jatkohoitoon pääsyä ei tarvitse odottaa.
Säästöideaa vastustava vetoomus on myös avattu Adressit.com-verkkoalustalle. Nimiä siihen on kertynyt yli 1 400.
Vuodeosasto 10:llä hoidetaan esimerkiksi vatsa- ja suolistoalueen leikkauspotilaita.