Pietarsaaren Malmin sairaalan ympärivuorokautisen päivystyksen sulkeminen ei ole enää mukana Pohjanmaan hyvinvointialueen hallituksen maanantaina käsittelemässä säästöehdotuksessa. Pohjanmaan hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen kertoo, että ehdotus on peruttu.
– Kun keskustelimme valtuuston jäsenten kanssa ja luimme väestöltä saamamme palautteen, päädyimme poistamaan sen listalta, Kinnunen kertoo Yle Österbottenille.
Sopeutumisohjelman lähtökohtana oli, että yöaikainen päivystys olisi suljettu 1.3.2024 lähtien.
Kovaa kritiikkiä säästöehdotuksista
Kunnat, järjestöt ja yhdistykset sekä yksityiset palveluntuottajat ja asukkaat antoivat palautetta säästöehdotuksista.
Vastauksista kävi selväksi, että ehdotettuja yleislääketieteellisten osastojen ja muiden hoito-osastojen sulkemisia, kuten esimerkiksi Laihialla ja Oravaisissa, sekä päivystyksen lopettamista Pietarsaaressa ei saisi toteuttaa.
Perusteluiden mukaan säästöehdotukset eivät tuota toivottuja säästöjä, vaan päinvastoin johtavat kustannusten nousuun, kun ambulanssi- ja taksikuljetukset lisääntyvät.
Vastaajat uskovat myös, että Pietarsaaren sulkemiset lisäävät Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten palveluiden käyttöä.
Miten Malmin sairaalan 24 tunnin päivystyksen kanssa käy jatkossa, on vielä avoin kysymys.
Pietarsaaren sairaalan päivystys on toiminut sosiaali- ja terveysministeriön poikkeusluvalla vuodesta 2018. Tällä hetkellä valtakunnallinen työryhmä tarkastelee laajemmin maan sairaala- ja päivystysverkostoa.
– Virkamiesten ehdotuksen on oltava valmis vuoden lopussa ja sitten se siirtyy poliittiseen harkintaan ja päätöksentekoon, Kinnunen sanoo.
Erikoissairaanhoidosta leikataan
Säästöehdotuksia on tarkennettu virkamiesten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen.
Muita säästökohdetta kuin Malmin päivystys ei ole kokonaan poistettu listalta.
Sen sijaan tilalle otettiin 10 erikoissairaanhoidon paikan vähennys eri yksiköistä. Yhtään kokonaista yksikköä ei suljeta.
Pohjanmaan hyvinvointialueen tulee edelleenkin säästää 30 miljoonaa euroa sekä ensi vuonna että sitä seuraavana vuonna.
– Iso kuva on sama. Se, mikä ei muutu, on säästötaso. Se pysyy samana, Kinnunen sanoo.
Malmin yöpäivystyksestä leikkaaminen olisi tuonut kaikkian noin 400 000 euron säästöt yhdeksässä kuukaudessa. Marina Kinnunen myöntää, että summa ei kymmenien miljoonien säästötavoitteessa vaikuta suurelta.
– Koko säästötavoite koostuu pienistä puroista kuten tämä. Jos kokonaispotista vedetään pois näitä pieniä puroja, tavoite vaikeutuu. Me emme löydä kymmenen miljoonan euron säästöjä kerralla mistään.
Kinnunen selventää, että mitä pienempi yksikkö, sen kalliimpaa sitä on ylläpitää. Tämä pätee erityisesti vuodeosastoihin.
Malmin päivystys toimii eri hoitotasolla kuin Vaasa ja Kokkola
Marina Kinnunen kertoo, että kyselyvastaukset osoittivat selvästi, että hyvinvointialueen on tiedotettava selkeämmin palveluistaan.
Kinnunen sanoo, ettei Vaasan, Kokkolan ja Pietarsaaren päivystyspalveluita voi verrata keskenään, koska ne toimivat eri hoitotasoilla.
Jos potilas joutuu tänään hengenvaaralliseen tilaan, viedään hänet hoitoon lähimpään keskussairaalaan Vaasaan tai Kokkolaan, ei Pietarsaaren ensiapuun.
– Vaasassa ja Kokkolassa on laaja päivystys erikoissairaanhoidolla, Pietarsaaressa perusterveydenhuollon päivystys. Huomasimme, että monet ihmiset sekoittavat nämä asiat, Kinnunen sanoo.
Osa artikkelista on käännetty Yle Österbottenin toimittaja Mikaela Lövin kirjoittaman artikkelin perusteella: Dygnet runtjouren på Malmska får fortsätta - finns inte längre på Österbottens välfärdsområdes sparlista
17.11.2023 kello 9.47 artikkelia täydennetty Marina Kinnusen kommenteilla.