Kokoonpanomuutos Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeessä – tiet rumpalin kanssa erkanivat

Yhtye kertoi asiasta Facebookissa. Yle tavoitti Timo Rautiaisen, mutta hän ei halunnut kommentoida asiaa enempää.

Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus istuu promokuvassa vanhan talon tuvassa.
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus perustettiin vuonna 1996. Arkistokuva. Kuva: King Foo Entertainment | Tommi Anttonen
  • Ada Lassuri

Jyväskyläläisessä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeessä on tapahtunut muutoksia. Yhtye tiedottaa Facebookissa, että pitkäaikainen yhteistyö rumpali Seppo Pohjolaisen kanssa päättyi torstaina.

Kirjoituksen ovat allekirjoittaneet yhtyeen muut jäsenet: Rautiainen, Jarkko Petosalmi, Jari Huttunen ja Nils Ursin.

– Toivotamme Sepolle kaikkea hyvää ja kiitämme menneistä yhteisistä vuosista, julkaisussa lukee.

Myös Pohjolainen on ottanut kantaa asiaan. Hän on julkaissut omalla julkisella Facebook-sivullaan kirjoituksen, jossa hän kertoo, että hänet erotettiin yhtyeestä.

– Innoissani menin ABC:lle bänditapaamiseen, joka oli kutsuttu koolle. Ajattelin, että josko vihdoin aloittaisimme uuden levynteon Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus kanssa. Mutta sitten tulikin isku päin kasvoja ja olinkin erotettu bändistä, hän kirjoittaa.

Yle tavoitti Rautiaisen, mutta hän ei halunnut kommentoida asiaa enempää. Pohjolaista emme ole ainakaan vielä tavoittaneet.