Enontekiön kunta ei osta takaisin sähköyhtiötään. Sähköyhtiön myynti vuonna 2020 Neve Isommus Oy:lle kumottiin hallinto-oikeudessa muotovirheen vuoksi, ja kauppa tuli kunnanvaltuustolle uudelleen päätettäväksi.
Ratkaisuun päästiin yhden äänen enemmistöllä ja sovittu kauppa pidetään voimassa.
– Tässä asiassa ei ole hyvää ratkaisua. On selvää, että yksityisomistuksessa Neven omistamana Enontekiön sähkö tulee nostamaan siirtohintoja, jotka ovat jo tällä hetkellä Suomen korkeimpia. Jos kunta olisi ottanut sen haltuunsa, niin kunta olisi ottanut velkaa ja maksanut purkukorvaukset, Enontekiön kunnanjohtaja Petri Härkönen summaa.
Härkösen mukaan toisena vaihtoehtona eli kunnan omistuksessa yhtiö olisi joutunut nostamaan siirtohintoja, koska Enontekiön sähkö joutuu pitämään sähköverkkoa yllä erittäin laajalla alueella.
– Ja jotta Enontekiön sähkö säilyttää lupansa sähkön siirtoon, joutuu se ylläpitämään tuota verkkoa, joka puolestaan on erittäin kallista. Eli suo siellä, vetelä täällä, Härkönen harmittelee.
Härkönen kertoo asian herättäneen ihmisissä voimakkaita tunteita ja toivoo, että päätöksessä nyt pysytään.
– Toivon, että nyt kun tämä ratkaisu on tehty, niin ratkaisu pysyy tulevaisuuteen eikä tulisi uutta valituskierrosta taas. Viimeksi tämä tehty kauppa kaatui muotoseikasta tehtyyn valitukseen, Härkönen kertoo.