Helsingin pelastuskoululle esitetään miljoonan lisärahoitusta, Kuopion pelastusopistolla ollaan päätökseen pettyneitä

Hallitus antoi torstaina vuoden 2024 talousarvion täydennysesityksen. Kuopion pelastusopiston rehtori Mervi Parviainen kokee päätöksen olevan poliittinen.

Pelastusalan opiskelijoita sammutusharjoituksessa.
Esityksen myötä Helsingin pelastuskoulu olisi saamassa ensi vuonna kaksi miljoonaa euroa lisärahoitusta. Arkistokuva vuodelta 2022. Kuva: Matti Myller / Yle
  • Nuutti Ruokangas
  • Ilkka Ritvanen

Hallitus esittää miljoonan euron lisärahoituksen myöntämistä Helsingin pelastuskoululle. Esitykseen ei sisälly lisärahoitusta Kuopiossa toimivalle pelastusopistolle.

Hallitus antoi torstaina eduskunnalle pelastuskoulun lisärahoituksen sisältäneen esityksen vuoden 2024 talousarvion täydentämisestä. Pelastuskoulutukseen oli myönnetty jo lokakuussa 3,5 miljoonaa euron lisärahoitus, josta 2,5 miljoonaa euroa menee Kuopioon ja miljoona euroa Helsinkiin. Nyt Helsingin pelastuskoulu on saamassa yhteensä kaksi miljoonaa euroa lisää ensi vuodelle.

Suomen pelastajapulan korjaamiseksi tavoitteena on kouluttaa 1 000 uutta pelastajaa vuoteen 2032 mennessä. Sisäministeriön pelastusosaston pelastusylitarkastaja Mirva Kahloksen mukaan Helsingin pelastuskoululle esitetyllä lisärahoituksella pyritään edistämään tätä tavoitetta. Kahlos kertoo, että Helsingin pelastajakoulun opiskelijamäärää on tarkoitus nostaa.

– Laadukkaiden pelastustoimen palveluiden turvaaminen koko maassa edellyttää riittävän määrän pelastajia. Alan vetovoimasta huolehditaan sillä, että koulutusta tarjotaan kahdessa paikassa eli Kuopiossa ja Helsingissä, Kahlos sanoo.

Pelastusopiston rehtori: ”Ei tunnu hyvältä”

Kuopiossa toimiva pelastusopisto toivoi aiemmin yli neljän miljoonan lisärahoitusta pelastuskoulutuksen aloituspaikkojen lisäämiseen. Tavoitteena oli kaksinkertaistaa pelastusopiston aloituspaikkojen määrä.

Pelastusopiston rehtori Mervi Parviainen on hallituksen esitykseen hieman pettynyt.

– Miljoona euroa tuli lisää ihan tuosta vain. Tuli vaikutelma, että kyse on poliittisesta päätöksestä ja aika kevyillä laskelmilla toteutettu, hän sanoo.

Pelastusopiston rehtori Mervi Parviainen, Pelastusopiston edustalla.
Pelastusopiston rehtori Mervi Parviainen pitää positiivisena, että pelastuskoulutukseen tulee lisärahoitusta. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Parviaisen mukaan Helsingin pelastajakoulutuksen saamasta kahden miljoonan lisärahoituksesta vain osa menee pelastuskoulutuksen lisäykseen, osalla rahasta ylläpidetään nykyisen koulutuksen rahoitusta.

Hän myös huomauttaa, että Kuopion pelastusopistossa yhden pelastajan koulutus maksaa vuodessa noin 14 000 euroa vähemmän, kuin Helsingin pelastuskoulussa ja sillä rahalla saadaan hänen mukaansa enemmän vastinetta.

– Hämmentävää, että valtakunnallinen oppilaitos laitetaan samaan sarjaan alueellisen pelastuskoulun kanssa. Ei tunnu hyvältä, Parviainen sanoo.

Positiivista Parviaisesta kuitenkin on, että pelastuskoulutukseen saadaan lisää rahaa ja että lisärahoitusta ei otettu pelastusopiston budjetista.

Asiasta uutisoi ensin Savon Sanomat.