Poliisi ei aloita esitutkintaa asiassa, jossa kolmea Oulun kaupungin johtohenkilöä syytettiin rikoksista virantoimituksessa.
Oulun kaupungin työntekijä pyysi toukokuussa poliisia tutkimaan, ovatko Oulun kaupunginjohtaja Seppo Määttä, henkilöstöjohtaja Tuomas Halonen ja hallintojohtaja Ari Heikkinen syyllistyneet rikoksiin virantoimituksessa. Aiemmin julkisuudessa on ollut esillä ainoastaan Määttää ja Halosta koskevat tutkintapyynnöt.
Poliisi suoritti asiassa esiselvityksen. Sen perusteella asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.
– Poliisin toimivaltaan ei kuulu arvioida johtamistapaa eikä ihmisten välisiä ristiriitoja, jos se ei epäile niihin liittyvän rikosta, poliisi toteaa tiedotteessaan.
Poliisin tiedotteen mukaan rikosoikeudellisen vastuun edellytyksenä on tahallisuus. Virkarikosten osalta poliisi on arvioinut myös tekojen tuottamuksellisuuden eli huolimattomuuden.
Tutkintapyyntö koski Forum 24:n mukaan tapausta, jossa kahteen kaupungin johtoryhmän jäseneen kohdistuneet valitukset olisi haudattu vähin äänin. Määttä kertoi tuolloin, että oli antanut jäsenille suulliset huomautukset. Tätä kritisoitiin liian vähäisenä toimena.
Tutkintapyynnön kertoo jättäneensä Oulun kaupungin palvelusuhdepäällikkö Mauri Mikkola.
Esiselvityksen aikana tutkintapyynnön tekijä toimitti poliisille runsaasti materiaalia, joista viimeisimmät kuluvan marraskuun aikana. Lisäksi poliisilla oli esiselvityksessä käytössään tutkintapyynnön tekijältä pyytämänsä lisäselvitys.
Oulun kaupunki kertoo omassa tiedotteessaan, että kaupunki on työnantajana perehtynyt tapahtumiin ja käynyt asioita sisäisesti läpi. Myös Oulun kaupunginhallitus on saanut asiasta selvityksen, ja asia on loppuun käsitelty.