Pierutyyny. Sen päälle kun istahtaa, kuuluu törähtävä ääni.
Naurattaa, vaikka ei ehkä saisi.
Skatologinen eli eritehuumori kolahtaa moneen – mutta erityisesti lapsiin.
Väitöskirjatutkija Tuula Steniuksen mukaan aikuiset puhuvat vaippaikäisille myönteisesti paukuista, mutta lapsen kasvaessa vessajutuille hyssytellään.
– Kun ketsuppipurkista kuului puristaessa hauska ääni, lapsi sanoi kaverilleen, että se pieraisi. Sitten aikuinen tuli ja sanoi, että vessa kutsuu, Stenius kuvailee erästä tilannetta päiväkodissa.
– Kun lisätään vielä sukupuolielimiin liittyvät hauskuudet, siitä tulee sellainen kierre, joka ensin opetetaan, sitten kielletään. Ja sehän vain lisää vettä myllyyn. Niistä tulee tabuja. Tämä aikuisten olisi hyvä ymmärtää, Stenius lisää.
Tuula Stenius tutki kasvatustieteen väitöskirjassaan 1–6-vuotiaiden lasten huumoria, sen rakentumista päiväkodeissa sekä sitä, miten aikuiset siihen reagoivat.
Tutkimustulosten mukaan lapset käyttävät huumoria huvittaakseen itseään ja muita, mutta se on myös tapa testata rajoja sekä hallita ihmissuhteita.
Aikuiset eivät aina ymmärrä
Aikuisten maailmassa ei lasten huumorille välttämättä ole aina tilaa.
– He saattavat hassutella ruokapöydässä itsekseen, kun pitää odotella. Me aikuiset emme tee tällaista, vaan ehkä otamme puhelimen esiin, kun pitää odotella.
Stenius käytti väitöskirjassaan päiväkodeista keräämäänsä aineistoa lasten puheista ja tekemisistä.
Lapset repivät huumoria hyvinkin yksinkertaisista asioista, joita aikuiset eivät ymmärrä tai tunnista.
– On sellaista liioittelua. Sanotaan: minä hyppään tussiin. Minä hyppään tietokoneeseen. Hyperhauskuus on sitä, että tikahdutaan nauruun jollekin yhteiselle liioittelulle.
Hyperhauskuutta voi olla sanojen toistaminen. Aikuisen mielestä erään 4-vuotiaan satu, jossa toistetaan vain lausetta “Leena meni kauppaan” viisi kertaa, ei ollut kovin onnistunut. Mutta yllättäen siitä syntyi hitti päiväkodissa.
– Ehkä me olemme unohtaneet jotain. Sillä onhan se aika hauska satu, Stenius naurahtaa.
Hänen mukaansa aikuiset voivat pelätä hupsuttelusta kovaksi meteliksi äityvää hyperhauskuutta ja lopettaa leikit, vaikka lapsia hauskuttavat jutut saattavat nopeasti kuivua kasaan itsekseenkin.
Olemmeko me aikuiset jo liian vieroittuneita hupailusta? Steniuksen mukaan lasten käyttämää karnevalismia löytyy myös vanhemmalla iällä – mutta siihen tarvitaan jotain aivan erikoislaatuista.
– Aikuiset harrastavat karnevalismia myös: kun Suomi voittaa urheilussa, hypätään suihkulähteeseen. Mutta lasten arjessa sitä on paljon. Se on sitä, että sääntöjä vähän rikotaan ja innostutaan siitä.
Salliva aikuinen ja ympäristö edesauttavat huumorin syntymistä
Aikuisten ja lasten välinen huumori vaatii ymmärryksen. Steniuksen mukaan aikuisilla voisi olla enemmän sietokykyä lasten naurulle yleisillä paikoilla.
– Jotenkin tuntuu, että Suomessa halutaan olla rauhassa. Lapset ovat enemmän mukana Keski-Euroopassa esimerkiksi ravintoloissa. Onko niin, että lapset viedään pallomeriin ja muihin, jotta aikuiset saavat olla rauhassa? Mielestäni sellaista rentoutta ja pipon löysäämistä voisi olla.
Tutkimuksen mukaan lasten huumori voi kukkia, kun aikuiset ovat sallivia. Myös kiireettömyys ja se, että lapsille annetaan tilaa, voi luoda otollisen alustan lapsia kehittävälle hupailulle. Aikuisjohtoisuus sen sijaan estää lapsia toteuttamasta huumoria.
– Harvoin aikuisetkaan pyytävät viittaamalla lupaa vitsin kertomiseen. Se on hyvin spontaania toimintaa.
Huumori kehittää lapsen taitoja
Väitöksen tärkeimpiä anteja on se, että oikeanlaisilla tulkinnoilla voidaan oivaltaa huumorin tärkeys lapsen kasvuun.
– Meidän pitäisi ymmärtää, että huumori on tärkeää lapsen kehityksen kannalta. Se on lapsille tapa ilmaista itseään. Sitä voi käyttää oppimisessa, se vaikuttaa luovuuteen ja ongelmanratkaisutaitoon, itsetuntemukseen ja -luottamukseen. Tämän tietäminen on tärkeää.
Huumori on inhimillinen ominaisuus. Jopa pienillä lapsilla, jotka eivät osaa puhua, on kyky huvittua ja huvittaa. Heidän vitsejään ovat hauskat ilmeet ja äänet.
Huumori myös purkaa jännitystä. Sen avulla voi sopeutua uuteen tilanteeseen, oppia tuntemaan uusia ihmisiä sekä luoda yhteisöllisyyttä. Se vaatii aina vastavuoroisuutta.
Mutta tarvitseeko lasten pierujutuille nauraa, jos ne eivät huvita?
Steniuksen mukaan ei. Tärkeintä on vain muistaa, että taustalla on hyväntahtoisuus.
– Lapsi yrittää naurattaa ja saada hyvälle tuulelle. Sellainen yleinen ohje, minkä voisi sanoa kenelle tahansa aikuiselle siitä, miten suhtautua pieniin lapsiin, olisi se, että hymyilkää. Älkääkä ainakaan loukkaantuko pienten lasten huumorista. He vasta opettelevat.
Sodat ja kriisit tuovat ikäviä uutisia elämäämme päivittäin, ja huumori auttaa käsittelemään vaikeitakin asioita ja tunteita. Steniuksen mukaan aikuisten olisi hyvä omaksua tämä tapa lapsilta.
– Lapset käyttävät huumoria stressaavissa tilanteissa. Eli aikuiset voisivat ottaa mallia lapsilta tästä. Miltei koko maapallolla eletään nyt ikäviä aikoja. Huumorin tarkoituksena on keventää elämää.
