Ovimies pahoinpideltiin Helsingissä tunnetun ravintolan edessä – poliisi tutkii törkeänä pahoinpitelynä

Uhrin asianajajan mukaan vammat viittaavat siihen, että häneen on kohdistettu merkittävää väkivaltaa myös tajuttomuuden aikana.

Poliisin hihamerkki nahkatakissa.
Poliisi tutkii tapausta törkeänä pahoinpitelynä. Kuva: Toni Pitkänen / Yle
  • Saara Hirvonen

Kalevankadulla on tapahtunut vakava väkivallanteko viime viikonloppuna, lauantain vastaisena yönä 2. joulukuuta.

Helsingin poliisin mukaan ravintolan järjestyksenvalvoja oli ollut poistamassa ravintolan edustalla olleita henkilöitä, jonka seurauksena järjestyksenvalvojaan kohdistettiin voimakasta väkivaltaa. Poliisin esitutkinnan perusteella ainakin yhden henkilön epäillään potkineen maassa ollutta järjestyksenvalvojaa.

Järjestyksenvalvoja sai tilanteessa vakavia vammoja.

Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni neljä henkilöä, joista kolme oli myös pidätettynä. Kaikki neljä on vapautettu kuulustelujen jälkeen.

– Yksi kiinniotetuista vapautettiin jo lauantaina, muut kolme myöhemmin, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Korkalainen Helsingin poliisista.

Poliisi tutkii tekoa törkeänä pahoinpitelynä.

Poliisi pyytää kuvia ja videoita

Tapahtumapaikalta saatujen tietojen mukaan Kalevankadulla olleet sivulliset henkilöt olisivat mahdollisesti valokuvanneet tai videoineet tapahtumaa.

Poliisi pyytää näitä henkilöitä ottamaan yhteyttä Helsingin poliisilaitoksen vihjesähköpostiin.

Poliisin mukaan mahdollinen kuvamateriaali saattaisi selventää tapahtumien kulkua.

Uhrin asianajaja: Leikkaushoitoa vaativa vamma

Asianajaja Teppo Laineen mukaan hänen päämiehensä oli ollut työssä järjestyksenvalvojana ravintola Villi Wäinössä.

Ravintolasta oli poistettu useampia henkilöitä ja mukana oli ollut useita järjestyksenvalvojia, jotka olivat käyneet keskustelua poistettujen kanssa. Pahoinpidellyksi joutunut järjestyksenvalvoja oli pitänyt muita ulkopuolisia ihmisiä vähän kauempana tilanteesta.

Kahta ravintolaan tulossa ollutta henkilöä oli pyydetty siirtymään syrjemmälle ja järjestyksenvalvoja oli työntänyt heitä kädellään. Tämän jälkeen järjestyksenvalvojaan kohdistettiin väkivaltaa.

– Päämieheni mukaan iskuja tuli useaan kohtaan kasvojen alueella ja se on viimeinen muistikuva, mitä hän muistaa. Hän oli ilmeisesti menettänyt tajuntansa ja seuraava muistikuva on, kun häntä herätellään maasta, Laine kertoo.

Laineen mukaan vammat viittaavat siihen, että häneen on kohdistettu merkittävää väkivaltaa myös tajuttomuuden aikana.

Järjestyksenvalvoja on ollut sairaalahoidossa. Hänelle tehtiin leikkaus, mutta kyse ei ole päävammasta.

– Aika näyttää, jääkö hänelle pysyviä vammoja. Joka tapauksessa tulee pitkä sairasloma ja ansionmenetyksiä, Laine toteaa.