Kesäkuusta lähtien tämän vuoden jokainen kuukausi on ollut ennätyslämmin, kertoo EU:n ilmastotietopalvelu Copernicus.
Tietopalvelun mukaan jo nyt on selvää, että kuluva vuosi nousee maapallon kuumimmaksi koko sinä aikana, kun luotettavia mittauksia on tehty. Globaaleja mittauksia on tehty luotettavalla tavalla 1940-luvulta lähtien.
– 2023 meillä on ollut kuusi ennätykset rikkonutta kuukautta ja kaksi ennätykset rikkonutta vuodenaikaa, sanoo Copernicuksen apulaisjohtaja Samantha Burgess laitoksen tiedotteessa.
Copernicus huomauttaa, että marraskuu oli maapallolla keskimäärin 1,75 astetta lämpimämpi kuin esiteollisen ajan keskimääräiset marraskuut. Lisäksi tänä vuonna oli marraskuussa kaksi päivää, jolloin keskimääräiset lämpötilat ylittivät 2 astetta esiteolliseen aikaan verrattuna.
Järjestön tiedotteeseen liitetystä kaaviokuvasta ilmenee, että keskimääräisten lämpötilojen ero edelliseen ennätysvuoteen 2016 on suuri.
– Niin kauan kuin kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä kasvaa, emme voi odottaa mitään muuta lopputulosta. Lämpötilat nousevat ja lämpenemisen vaikutukset, kuten kuivuudet ja lämpöaallot voimistuvat, Burgess totesi.
Tämän vuoden loppupuoleen vaikuttaa myös Tyynen valtameren el Niño -ilmiö, joka jatkuu myös ensi vuonna. Ensi vuodesta saattaa tulla tätäkin vuotta lämpimämpi.
Suurimmassa osassa Eurooppaa on syksyllä mitattu poikkeuksellisen suuria sademääriä. Maaperä on kuitenkin kesän kuivuuden jäljiltä keskimääräistä kuivempi. Vain Pohjois-Euroopassa sekä osissa Kreikkaa, Espanjaa ja Länsi-Venäjää sateet ovat jääneet keskimääräistä vähäisemmiksi.
Dubaissa on parhaillaan käynnissä YK:n ilmastohuippukokous, joka pyrkii löytämään keinoja lämpenemisen hillitsemiseen. Kokouksen puheenjohtaja Sultan al-Jaber kannusti tänä aamuna osanottajia ”tekemään työn loppuun”.
Lähde: AP