BERLIINI Ensimmäinen yöjuna Berliinistä Pariisiin lonksutteli menemään kymmenen minuuttia myöhässä maanantai-iltana.
Juna oli neitsytmatkallaan täynnä lähinnä diplomaatteja ja juna-alan ammattilaisia. Myös tulevat vuorot ovat buukattuja pitkälle kevääseen ehkä kalleimpia makuupaikkoja ja istumapaikkoja lukuunottamatta.
Euroopassa on avattu monta yöjunayhteyttä parin viime vuoden aikana. Nyt joulukuussa on juhlittu sekä uusia vuoroja että uusia moderneja makuuvaunuja eri yhteyksillä.
Berliini–Pariisi-yhteyttä pidetään symbolisena, koska se yhdistää kahden suurimman EU-maan pääkaupungit kymmenen vuoden tauon jälkeen. Takavuosina Euroopasta lakkautettiin useita yöyhteyksiä, kun rahaa pantiin raiteiden sijaan lento- ja autoliikenteeseen.
Sekä Saksan että Ranskan liikenneministerit olivat juhlistamassa uutta yhteyttä lähtöraiteella ennen junan lähtöä.
– Tämä on yöjunaliiton aikakausi. Elämme yöjunien renessanssia, Saksan liikenneministeri Volker Wissing hehkutti.
Liitolla hän viittaa siihen, että uudet yöjunat ylittävät useimmiten Euroopan maiden rajoja. Siihen tarvitaan yhteistyötä.
– Saksa ja Ranska investoivat yhteyksiin, ostamme nykyaikaisempia, mukavampia ja siksi houkuttelevampia makuuvaunuja, ja avaamme uudelleen aiemmin suljettuja yöjunayhteyksiä, Ranskan liikenneministeri Clément Beaune sanoi Ylelle.
Kalustosta on pulaa
Saksalla ja Ranskalla ei kuitenkaan ole toistaiseksi kovin paljon varaa ylpeillä yöjunillaan, koska kehitys on niissä ollut hidasta. Raideverkostoa on kyllä kunnostettu, mutta uutta junakalustoa on vähän.
Maanantainakin avattu Berliini–Pariisi-vuoro kantaa nimeä NightJet, jonka omistaa Itävallan kansallinen rautatieyhtiö ÖBB. NightJet operoi jo Itävallassa, Belgiassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Hollannissa, Puolassa ja Sveitsissä.
Ensi vuonna ÖBB suunnittelee aloittavansa yöjunaliikenteen Zürichistä Lyonin ja Montpellierin kautta Barcelonaan Espanjaan.
Itävaltalaisyhtiö on yksi uuden eurooppalaisen yöjunaliikenteen edelläkävijöitä, kuten esimerkiksi tästä Back-on-track -järjestön kartasta voi nähdä. Wienistä on tätä nykyä muita eurooppalaisia pääkaupunkeja enemmän yhteyksiä muualle.
Sunnuntaina ÖBB otti käyttöön uudenlaiset minimakuuvaunut välillä Wien–Hampuri. Niissä hyttiä ei joudu jakamaan muiden kanssa vaan matkustaja saa käyttöönsä oman erillisen makuukapselinsa.
Yöliikenteen kehittämistä hidastaa juna-alan asiantuntijoiden mukaan eurooppalaisen yhteistyön puute.
– Eri maiden yhtiöt kilpailevat keskenään, kun tarvitsisimme yhden eurooppalaisen raideverkoston ja europpalaisen junayhtiön, Bahn für alle -järjestön infrastruktuuriasiantuntija Carl Waßmuth sanoi maanantaina.
Waßmuthin mukaan kysyntää olisi enemmänkin kuin nykyisestä junayhteyksien avaamisbuumista voisi päätellä.
– Tarjontaa pitäisi olla selvästi enemmän, jotta tämä liikkumismuoto voisi korvata lentämisen, hän sanoo.
Suomi pärjää hyvin vertailussa
Berliinin ja Pariisin yhdistävässä junassa on yhteensä 180 makuupaikkaa ja 132 istumapaikkaa. Se on aika vähän verrattuna siihen, että esimerkiksi Suomessa Lapin ja etelän välillä raiteilla on vilkkaimpina aikoina noin tuhat petipaikkaa vuorokaudessa.
Suomen makuuvaunut ovat lisäksi eurooppalaisittain moderneja. VR on tilannut lisäksi uusia, Suomessa valmistettavia makuuvaunuja, jotka saadaan käyttöön kahden vuoden kuluttua.
Suomalaiset voivatkin berliiniläisten juna-aktivistien mukaan olla ylpeitä yöjunistaan. Back on track -järjestön Patrick Neumannin mielestä suomalainen yöjunaliikenne on peräti ”huikeaa” keskieurooppalaiseen verrattuna, koska yhteyksiä on useita.
Hitaus on ympäristöystävällistä
Berliini–Pariisi-yöjunan voi tosiaan sanoa ”lonksuttelevan”, sillä matka-ajaksi tulee 14 tuntia ja kuusi minuuttia. Esimerkiksi autolla välin taittaa noin kymmenessä tunnissa ja lentokoneella kentälle siirtymisineen runsaassa kuudessa tunnissa.
Yöjuna kulkee hitaammin kuin päiväjuna, mutta siksi se on erittäin ekologinen matkustamisen muoto.
Mitä nopeampi juna, sitä enemmän se kuluttaa energiaa. Huippunopeiden rautateiden rakentaminen kuluttaa lisäksi paljon luonnonvaroja.
Junassa voi säästää aikaa ja rahaa
Yöjunista on tulossa hyvä kilpailija Euroopan lyhyille ja keskimittaisille lennoille ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Kun junassa voi nukkua, säästää hotelliyön hinnan. Junalla pääsee suoraan keskustasta keskustaan.
Esimerkiksi Pariisissa hotellit ovat sen verran kalliita, että yöjunalippu Berliinistä Pariisiin maksaa itsensä nopeasti takaisin.
Yleisen käsityksen mukaan junaliput ovat lentolippuja kalliimpia. Hinta riippuu kuitenkin välistä, jolle lippuja ostaa sekä siitä, milloin liput varaa.
Esimerkiksi Berliinistä Brysseliin olisi tiistaina voinut ostaa lipun torstai-illaksi European Sleeper -yöjunan makuuvaunuun 99 eurolla, kun halvin suora lento maksoi 320 euroa.
Lisätty 12.12. kello 19:44 lause VR:n uusista makuuvaunuista.
Millaisia kokemuksia sinulla on Euroopan yöjunista? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoiltaan 13.12. kello 23:een saakka.