Ammattiopisto Winnovan rehtori, porilainen Juha Vasama on valittu pohjoissatakuntalaisen Merikarvian kunnanjohtajaksi.
Vasaman lisäksi loppusuoralla olivat Rauman tilapalvelujohtaja Olli-Pekka Kumpula Porista ja Ruoveden teknisenä johtajana työskennellyt Marja Rantanen Somerolta.
Äänestys Merikarvian valtuustossa päättyi Vasaman hyväksi niin, että hän sai 18 ääntä, Rantanen kaksi ja Kumpula yhden äänen. Vasama sai siis tukea laajasti yli valtuustoryhmien rajojen.
Vasemmistovaltuutettu arvosteli menettelytapaa
Vasaman valintaa edelsi erikoinen episodi, kun omassa Vasen laita -ryhmässään istuva ex-demarivaltuutettu Jorma Tuppurainen katsoi, että kunnanjohtajan valintaprosessissa on tapahtunut menettelytapavirheitä.
Valintaa valmistelleessa työryhmässä itsekin mukana olleen Tuppuraisen mielestä Juha Vasama tuotiin kisaan väärällä tavalla, koska tämä ei hakenut tehtävää vaan antoi siihen suostumuksensa.
– Tämä osoittaa, että Merikarvialla on epädemokraattisia, salattuja toimintatapoja. Tapahtumat viittaavat siihen, että joku henkilö tai ryhmä on lobannut Vasamalle, että hänestä tulee kunnanjohtaja, Tuppurainen sanoi.
Valtuustosalissa Tuppuraisen puhe herätti hämmästelevää päänpudistelua. Useat haastatteluryhmässä mukana olleet valtuutetut korostivat, että päätöksenteko oli edennyt ilman menettelytapavirheitä.
Salissa luettiin myös lakia ja todettiin, että laki sallii suostumusmenettelyn kunnanjohtajan valinnassa.
Porin kaupunginhallituksen ex-puheenjohtaja pikkukunnan johtoon
Kokoomusta edustanut Juha Vasama toimi vuosina 2015–2017 Porin kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Hän on istunut myös kokoomuksen Satakunnan-piirin puheenjohtajana ja kokoomuksen puoluehallituksessa. Porin valtuustossa hän vaikutti 2004–2021.
Vasama tunnettiin yhteistyöhakuisen keskustaoikeistolaisen politiikan kannattajana, mutta hän jäi historiaan myös ajettuaan läpi Porin henkilöstöä koskeneet lomautukset vuonna 2016.
Vasama kertoi Ylelle valintansa jälkeen, että hänellä ei enää ole kokoomuksen jäsenkirjaa. Hän sanoo, ettei ole maksanut puolueelle jäsenmaksua vuoden 2021 jälkeen.
Vasama saa nyt johtaakseen vajaan 3 000 asukkaan pikkukunnan, joka on tullut tunnetuksi muun muassa asukkaiden lisääntymiseen kannustaneesta peitonheilutuskampanjasta ja korkeista lumikinoksista sekä joitakin vuosia sitten Suomen suurimmasta merimetsoyhdyskunnasta.
Vasamalla puolisoineen on ympäri vuoden asuttava vapaa-ajan asunto Merikarvialla. Hän sanoo, että alustavan suunnitelman mukaan työt Winnovassa päättyvät ja Merikarvialla alkavat helmi–maaliskuun vaihteessa.
Neljäs kunnanjohtaja
Juha Vasama on järjestyksessä vasta neljäs kunnanjohtaja Merikarvialla. Vielä 1960-luvulla kunnanjohtajan tehtäviä hoiti kunnanhallituksen puheenjohtaja.
Ensimmäinen Merikarvian virkamies-kunnanjohtaja Olavi Järvinen toimi tehtävässä 1960-luvun lopulta vuoteen 1989, ja hänen seuraajansa Pentti Ala-Luopa viihtyi paikalla peräti 29 vuotta.
Nykyinen kunnanjohtaja Kimmo Puolitaival aloitti virassa vuonna 2018 ja jää eläkkeelle ensi vuonna.
Alun perin virkaan tuli runsaat kaksikymmentä hakemusta, ja suostumuksen antaneita oli lisäksi kolme.
Klo 21.34 lisätty Vasamalta saatu tieto töiden alkamisajasta ja siitä, että hän ei ole enää kokoomuksen jäsen.