Vesilahden uudeksi kunnanjohtajaksi valittiin Mikko Latvala – ”Kotiinpaluu oli yksi vahva tekijä”

Latvala työskentelee parhaillaan Petäjäveden kunnanjohtajana.

Petäjäveden uusi kunnanjohtaja Mikko Latvala
Vesilahti on Mikko Latvalan vanha kotikunta. Arkistokuva. Kuva: Mikko Latvala
  • Linnea Pitkänen

Vesilahden uudeksi kunnanjohtajaksi on valittu Mikko Latvala.

Vesilahden kunnanvaltuusto päätti valinnasta kokouksessaan maanantaina.

Latvala työskentelee parhaillaan Keski-Suomessa Petäjäveden kunnanjohtajana.

Nyt Latvala palaa kotikulmillensa, sillä hän on kotoisin Vesilahdelta.

– Olen siellä kasvanut, opiskellut, asunut ja ollut töissäkin Vesilahden kunnalla. Kotiinpaluu oli yksi vahva tekijä, miksi hain kunnanjohtajaksi, Latvala kertoo.

Mikko Latvala kuvailee Vesilahtea omanlaisekseen maalaiskunnaksi, joka on osa vahvasti kehittyvää Tampereen kaupunkiseutua. Lisää yrityksiä ja asukkaita kaivataan, mutta sillä ehdolla, että kunnan yleisilme säilytetään.

– Vesilahti on selkeästi maalaiskunta ja maalaiskuntana haluaa varmasti myös pysyä. Kunta haluaa kasvaa ja kehittyä, mutta pitää sen ominaispiirteensä, Latvala summaa.

Latvala aloittaa kunnanjohtajana 1. maaliskuuta 2024. Tehtävät Petäjävedellä päättyvät helmikuun loppuun.

Latvala on aikaisemmin hakenut myös Ikaalisten ja Parkanon kunnanjohtajaksi.

Ex-kunnanjohtaja erosi yllättäen

Vesilahden entinen kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen erosi yllättäen tehtävästään viime kesänä.

Tiedotteen mukaan ero perustui johtajasopimukseen, jonka mukaan kunnanjohtaja sitoutuu irtisanoutumaan, jos hän ei nauti poliittisen johdon luottamusta.

Sittemmin kunnanhallituksen puheenjohtaja Kristiina Pispala (kok.) ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ari Arvela (kesk.) sanoivat, että Hirvonen ja hänen kanssaan neuvotelleet luottamushenkilöt sopivat, ettei eron syitä käsitellä laajemmin julkisuudessa.

Vesilahden kunta haki syksyllä sopivaa kunnanjohtajaa. Hakemuksia tehtävään tuli yhteensä 23. Mikko Latvala oli hakijoista ainoa, joka toimii tällä hetkellä kunnanjohtajana.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.hteensä 23.