Viranomaiset tekivät ohjeet sote-alan työntekijöiden tuberkuloosiriskin kartoittamiseen – ”Ajankohtaista juuri nyt”

Korkeamman riskin maista tuleva työvoima lisääntyy Suomessa. Sote-alalla työnantajalla oleva selvittämisvelvoite on huonosti tunnettu.

Lapsen käsi piirtää.
Kristiinankaupungissa selvitetään kyselyllä varhaiskasvatukseen palkattavilta uusilta työntekijöiltä heidän tuberkuloosiriskinsä taso. Tarvittaessa työterveys ohjaa henkilöt jatkoselvittelyihin. (Kuvituskuva) Kuva: Mikko Koski / Yle
  • Merja Siirilä
  • Birgitta Vuorela

Tartuntatautilain (§ 55) mukaan kaikkien sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä alle kouluikäisten lasten hoitotehtävissä työskentelevien työntekijöiden tulee esittää tuberkuloosia koskeva selvitys.

Laki tuli voimaan jo vuonna 2017, mutta se tunnetaan yhä melko huonosti, sanoo johtava asiantuntija Hanna Soini Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

– Vastuu on työnantajalla. Lakia on noudatettu vaihtelevasti, eivätkä kaikki työnantajat ole olleet tietoisia tästä laista.

Yhä enemmän työvoimaa tulee riskimaista

THL patistaa yhteistyössä Filhan ja Työterveyslaitoksen kanssa alan työnantajia huomioimaan tuberkuloosiriskin selvittämisvelvoitteen viimeistään nyt.

Yhteistyössä on kehitetty toimintamalli, jonka avulla työnantajan on helpompi selvittää, ketkä työntekijät tulee ohjata tuberkuloositarkastukseen.

– Tämä on ajankohtaista juuri nyt, koska ulkomaisen työvoiman määrä kasvaa nopeasti sote-alalla ja monet työntekijät tulevat maista, joissa tuberkuloosi on edelleen yleinen tauti, muistuttaa Soini.

Tilanne tuberkuloosin osalta on Suomessa hyvä, sanoo Soini. Vuosittain tartuntoja todetaan noin 200.

– Noin puolet tapauksista todetaan suomalaissyntyisillä ja puolet ulkomaalaissyntyisillä potilailla.

Kristiinankaupungissa kartoitetaan uudet varhaiskasvatuksen työntekijät

Kristiinankaupungissa Pohjanmaalla suunnitellaan prosessia varhaiskasvatuksen työntekijöiksi hakevien testaamiseen tuberkuloosin varalta.

Kaupunkiin on muuttanut paljon esimerkiksi ukrainalaisia, mikä näkyy varhaiskasvatuksessa niin hoitolapsina kuin työntekijöinä.

THL:n mukaan Ukrainassa tuberkuloosia esiintyy enemmän kuin esimerkiksi Suomessa, ja maassa on havaittu myös paljon lääkkeille vastustuskykyisiä tuberkuloosimuotoja.

Kristiinankaupungin henkilöstöpäällikkö Agneta Wedenberg mukaan kartoitus tehdään uusille varhaiskasvatuksen työntekijöille.

– Olemme saaneet todella hyvät ohjeet ja prosessikuvaukset viidellä kielellä, Wedenberg kertoo.

Kartoituksessa varhaiskasvatuksen työntekijäksi tulevat vastaavat kyselyyn, jossa selvitetään esimerkiksi henkilön syntymä- ja asuinpaikkatietoja.

Jos tuberkuloosiriski on olemassa, ohjataan henkilö työterveyden pariin, jossa teetetään seuraava kysely.

– Työterveydestä voidaan sitten tarvittaessa tehdä lähetteen keuhkokuviin, Wedenberg.

Tuberkuloosi on yksi maailman yleisimmistä infektiotaudeista. Noin 10 miljoonaa ihmistä sairastuu ja 1,5 miljoonaa kuolee tautiin vuosittain.