Tanskan turvallisuuspoliisi PET on torstaina tehnyt laajamittaisen terrorismin vastaisen operaation eri puolilla maata, Tanskan yleisradioyhtiö DR kertoo. Pidätettyjä on Tanskan poliisin mukaan kolme. Lisäksi yksi henkilö on pidätetty Hollannissa.
– Tutkinta on hyvin varhaisessa vaiheessa. Kyseessä on verkosto, joka on valmistellut terroritekoa ja sillä on yhteyksiä ulkomaille Loyal to Familia -jengiin. Kyseessä on tutkinta, joka ei ole vielä ohi, sanoi poliisipäällikkö Flemming Drejer tiedotustilaisuudessa.
Kööpenhaminan poliisin mukaan poliisi tulee olemaan entistä enemmän läsnä julkisessa tilassa. Hän muistutti, että esimerkiksi joulumarkkinoille on turvalllista lähteä.
– Haluamme rohkaista kaikkia tanskalaisia jatkamaan elämäänsä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kööpenhaminassa on turvallista asua, ja niin se tulee olemaan myös tämän päivän jälkeen.
Poliisi kertoi lehdistötilaisuudessa kiinnittävänsä erityistä huomiota juutalaisiin instituutioihin.
Pääministeri Fredriksen: ”Tilanne on niin vakava kuin se voi olla”
– Tilanne on niin vakava kuin se voi olla, Tanskan pääministeri Mette Frederiksen sanoi vastatessaan aiemmin median kysymyksiin Brysselissä.
Mette Frederiksenin mukaan on valitettavaa, että Tanskassa asuu ihmisiä, jotka eivät toivo Tanskalle hyvää.
– He vastustavat demokratiaamme, vapauttamme ja yhteiskuntaamme, joka edustaa useita hienoja arvoja, kuten tasa-arvoa, hän jatkaa.
Frederiksen ei paljastanut sitä, kuinka paljon hän torstain poliisioperaatiosta tietää. Hän kuitenkin kiitti maan viranomaisia hyvästä työstä.
– Tilanne on hyvin vakava, ja liittyy luonnollisesti Israeliin ja Gazaan. On täysin hyväksymätöntä, että muiden maiden konfliktit tuodaan Tanskaan, Frederiksen sanoo.
Saksassa pidätettiin Hamasin jäseniä
Saksan liittovaltion poliisi puolestaan kertoi myöhemmin torstaina, että Saksassa olisi pidätetty kolme terrorijärjestö Hamasin jäseneksi epäiltyä henkilöä. Asiasta uutisoi muun muassa saksalaislehti Der Spiegel.
Pidätetyt olivat liittovaltion poliisin mukaan saaneet toimeksiannon Hamasilta kuljettaa aseita Berliiniin. Aseita olisi tarkoitus käyttää iskuihin juutalaisia kohteita vastaan eri puolilla Eurooppaa.
Liittovaltion syyttäjät uskovat, että pidätetyt henkilöt olisivat useaan otteeseen etsineet Hamasin ohjeistamana asekätköä, mutta ilmeisesti tuloksetta. Liittovaltion poliisi ei löytänyt aseita ratsioiden yhteydessä.
Ei ole tiedossa, onko Tanskan ja Saksan tapauksilla yhteyttä toisiinsa.
Saksankin syyttäjät kertoivat kuitenkin pidättäneensä neljännen Hamasin jäseneksi epäillyn henkilön Hollannissa. Hollannin yleisradioyhtiö NOS:n mukaan Rotterdamissa pidätettyä henkilöä etsivät sekä Tanskan että Saksan viranomaiset.
Israel on puolestaan väittänyt, että Tanskassa pidätetyt henkilöt olisivat Hamasin jäseniä.
Toimia Odensessa ja Århusissa
Tanskan poliisi vahvistaa DR:lle, että terrorinvastaisia toimia on torstaina suoritettu ainakin Odensessa ja Århusissa.
DR:n mukaan poliisi eristi aiemmin päivällä Århusin keskusrautatieaseman kaikista suunnista. Paikalla oli tilannetta seuranneen DR:n toimittajan mukaan paljon raskaasti aseistautuneita poliiseja ja räjähdeyksikköjä koirien kanssa.
Poliisi totesi myöhemmin epäillyn vaarallisen esineen olleen vaaraton.
Yhteyttä torstain terrorinvastaiseen operaatioon ei kuitenkaan ole vahvistettu.
Poliisi ei ennen iltapäivän tiedotustilaisuutta suostunut kertomaan, mistä operaatiossa tarkalleen oli kyse. Elokuussa terroristijärjestö al-Qaida yllytti ihmisiä kohdistamaan terrori-iskuja Tanskaan maassa poltettujen Koraanien vuoksi.