Olemme matkalla kohti kolmatta sotavuotta. Olo täällä Venäjän kupeessa käy yhä raskaammaksi. Tuntuu kuin joutuisimme elämään jatkuvassa hälytystilassa. Näin ei voi jatkua loputtomiin. Kukaan meistä ei kestä vuosikausien hermojännitystä.
Jo mielenterveyden vuoksi meidän olisi löydettävä olemisen tapa, johon Venäjä-ahdistus ei enää kuulu.
Se on tietenkin vaikeaa. Iltapäivälehtien lööpit pommittavat meitä jatkuvasti. Onko tämä Putinin suuri suunnitelma? Mikä on Putinin seuraava siirto? ne kysyvät.
Ne vyöryttävät silmille järjettömiä spekulaatioita, joiden tarkoitus on myydä lisää iltapäivälehtiä. Ne piehtaroivat fantasioissa.
Voi olla, että nyt on syytä varautua tähän tai tuohon, he tärkeilevät.
Tiedotusvälineissä asiantuntijat arvailevat. He ovat löytäneet valokeilansa ja nauttivat siitä. He ovat jatkuvasti huolestuneita. Voi olla, että nyt on syytä varautua tähän tai tuohon, he tärkeilevät.
Voi olla.
Televisiossa toimittajat tivaavat vauhkoina: mitä jos jotakin tapahtuu? Mikä on pahinta, mikä voi tapahtua? Voisiko tapahtua vielä pahempaa kuin pahin mahdollinen?
Puhutaan Putinin häijyistä suunnitelmista. Hänellä on mukamas pelikirja. Hänellä on ovela juoni ja käsikirjoitus.
Kun Suomen itärajalle ilmaantui pakolaisia, kyseessä saattoi kuulemma olla kiero konsti Putinin kannatuksen nostamiseksi Venäjän presidentinvaaleissa.
Mutta eihän Putin mitään juonia tarvitse. Hän saa joka tapauksessa seitsemänkymmentä prosenttia annetuista ja sata prosenttia väärennetyistä äänistä.
Eikä se myöskään ollut juoni kannatuksen lisäämiseksi Suomessa asuvien venäläisten piirissä. Moni heistä kannattaa Venäjän sotaa valmiiksi. Tällaisissa spekulaatioissa ei ole mitään mieltä. Ne voi yksinkertaisesti sivuuttaa.
On vain todellisuudesta eristäytynyt fasistinen diktaattori, joka aitauksessaan sohii sokeasti ympärilleen ja toivoo, että jotakin hänelle edullista tapahtuisi.
Ensimmäinen askel kohti mielentyyneyttä onkin ymmärtää, ettei Putinilla ole suurta, nerokasta suunnitelmaa. Ei ole käsikirjoitusta eikä pelikirjaa. On vain todellisuudesta eristäytynyt fasistinen diktaattori, joka aitauksessaan sohii sokeasti ympärilleen ja toivoo, että jotakin hänelle edullista tapahtuisi.
Tapan teidät kaikki, hän huutaa muttei uskalla murtautua aitauksestaan, sillä ulkopuolella odottaa Nato.
Venäjä ei ole vahva vaan heikko. Venäjä ei ole rationaalinen toimija. Putin ei ole suuri strategi.
Siitä todistavat Ukrainan mullassa makaavat kymmenet ja taas kymmenet tuhannet kuolleet venäläiset sotilaat. Siitä todistaa yhteiskunta, joka hitaasti kirskuen on pysähtymässä stalinistiseen stagnaatioon.
Niinpä järkevintä on jättää kokonaan huomiotta iltapäivälehtien vihjailevat otsikot.
Toinen askel kohti mielentyyneyttä on ymmärtää, että Venäjä on valheiden suurvalta. Mitään, mitä siellä sanotaan, ei voi ottaa todesta. Kyse ei ole valkoisista hätävalheista vaan valheita pumpataan markkinoille kuin öljyä Siperiasta.
Tästä huolimatta raportoidaan tohkeissaan, mitä Venäjällä meistä kirjoitetaan.
Mutta se, mitä Venäjällä kirjoitetaan, on yhdentekevää.
Ei ole väliä, mitä Kremlin tiedottajat Suomesta sanovat. Satunnaisen venäläisen katuhaastattelu on kannaltamme epäolennainen. Venäjän ilma on niin sakeaa, ettei normaali tiedonvälitys yksinkertaisesti toimi.
Ottakaamme kaikki sikäläinen puhe ja uhkailu sellaisena kuin se todellisuudessa on, taustahälynä.
Muistetaan, ettei ole meidän asiamme yrittää ymmärtää venäläisiä. Pikemmin heikäläisten tulisi ponnistella ymmärtääkseen suomalaisia.
Todetkaamme tyynesti: tällaista on elämämme nyt ja tulevaisuudessa.
Älkäämme siis kiusatko itseämme Venäjän valheilla. Ryhdytään stoalaisiksi. Suhtaudutaan Venäjään tyynesti kuin säätilaan.
Emmehän myrskyltäkään kysele, mitä se miettii tai tahtoo. Se vain tulee, ja me suojaudumme siltä. Vedämme päälle järkevät vaatteet, kunnes päivä taas paistaa.
Suru koostuu viidestä vaiheesta. Venäjä-suhteessamme meneillään on neljäs eli masennus, mutta meidän on jo siirryttävä viidenteen eli hyväksymiseen. Todetkaamme tyynesti: tällaista on elämämme nyt ja tulevaisuudessa.
Luovutaan sekä pelosta että kiihkeästä toivosta. Totutaan siihen, ettei rauha ole näköpiirissä. Totutellaan siihen, että sotimisen loputtuakaan ei tule rauhantilaa.
Kun se kerran sitten tulee, se on sitä suurempi positiivinen yllätys, kuin kesä joka saapuu ennen aikojaan.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja kirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.
Korjaus 8.1. klo 9.41. Kolumnissa oli lause ”Enemmistö heistä kannattaa Venäjän sotaa valmiiksi.” Enemmistö korvattiin sanalla moni.