Pienen palokunnan pelastajilla tuli mitta täyteen – iso osa aikoo irtisanoutua

Ylöjärven Kurun sivutoimisen palokunnan pelastajat moittivat hyvinvointialuetta palkkojen maksuun liittyvien ongelmien huonosta ja hitaasta hoidosta. Nyt moni suunnittelee lähtöä.

Kaksiosainen kuva, jossa toisessa kuvassa kaksi palomiestä ja oikealla Kurun paloauton kylki.
Sivutoimiset pelastajat Pasi Kujanpää ja Lauri Hemminki ovat päättämässä työsuhteensa Pirkanmaan hyvinvointialueeseen. Kuva: Valtteri Kujansuu / Yle
  • Pekka Ruissalo
  • Valtteri Kujansuu

Ylöjärven Kurun sivutoimisessa palokunnassa käy tällä hetkellä joukkokato. Asiasta kertovien työntekijöiden mukaan palokunnan 18:sta sivutoimisesta pelastajasta 10 on joko irtisanoutunut tai suunnittelee irtisanoutumista. Kaksi on jo ilmoittanut lopettavansa työt.

Irtisanoutuvien sivutoimisten pelastajien mukaan Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) ei ole pystynyt hoitamaan palkka-asioita kuntoon. Työntekijöiden mukaan esimerkiksi palkkoja on maksettu väärin ja myöhässä. He sanovat ongelmien jatkuneen alkuvuodesta asti.

Pelastaja Lauri Hemminki sanoo, että esimerkiksi työkorvauksissa on ollut sopimusteknisiä ongelmia, joita Pirha on luvannut selvittää koko vuoden. Hemmingin mukaan niihin ei ole vieläkään tullut ratkaisuja, joten osa työntekijöistä on tehnyt omat johtopäätöksensä.

Ennen Pirkanmaan hyvinvointialuetta ongelmia ei Lauri Hemmingin mukaan ollut.

Videolla Hemminki kertoo, millaisia ajatuksia yhteistyö Pirhan kanssa on herättänyt.

Video: kuvaus Valtteri Kujansuu / Yle, editointi Sanni Isomäki / Yle

Liikuttunut tunnelma

Kurun palokunnan ryhmänjohtaja Pasi Kujanpää sanoo, että työntekijät ovat aikoinaan tehneet työsopimuksen Pirkanmaan pelastuslaitoksen kanssa. Käytäntö eroaa sopimuspalokunnan käytännöstä, jossa työntekijä on sopimuspalokunnan palkkalistalla.

Työntekijät toimivat pelastajina tarpeen mukaan esimerkiksi hälytystehtävissä. He tekevät pelastusalan työtä palokunnassa pääsääntöisesti muun työn ohella.

Nyt sopimuspuolella on ilmennyt niin paljon kiistoja, että Kujanpään 32 vuoden työura on lauantaina päättymässä. Silloin hän on aikeissa lähettää tiedon työsuhteen päättämisestä sähköpostilla Pirhalle.

– Vuoden vaihtuessa tulimme Pirhan alaisuuteen. Sen jälkeen monilla on tullut ongelmia palkka-asioiden kanssa. Minulla ei ole ollut epäselvyyksiä, mutta tuen kollegoita.

Asioita on yritetty hänen mukaansa laittaa kuntoon useamman kuukauden ajan.

Palokunnassa on eletty viime aikoina liikuttuneissa tunnelmissa. Pienen yhteisön ihmiset ovat oppineet tuntemaan toisensa hyvin, ja työ on kasvattanut yhteishenkeä.

Videolla ryhmänjohtaja Pasi Kujanpää kuvailee tuntemuksiaan työn jättämisestä.

Video: kuvaus Valtteri Kujansuu / Yle, editointi Sanni Isomäki / Yle

Pelastusjohtaja tunnistaa ongelman

Pelastusjohtaja Mika Kontio myöntää, että korvauksissa on ollut ongelmia. Hän on harmissaan irtisanoutumisista.

– Selvityspyyntöjä on tullut, ja olemme käsitelleet niitä yhdessä palkanmaksusta vastaavan Monetran kanssa. Kaikki epäselvyydet on löydetty ja korjattu.

Pelastajia kaikki korjaukset eivät ole kuitenkin tyydyttäneet. Kyseessä on pelastusjohtajan mukaan tulkinnallisista kysymyksistä kuten hälytyskorvauksista. Niistä määritellään virka- ja työsuhteissa.

– Kaksi on jo ilmoittanut irtisanoutuvansa. Pahoittelemme sitä. Olemme pyrkineet siihen, että kiistakysymyksiin saadaan vielä vastaukset.

Kymmenen työntekijän poistuminen tekee ison loven 18 työntekijän yksikköön. Pelastusjohtaja sanoo, että tilanne saadaan hoidettua.

– Tukeudumme lähimmän yksikön periaatteeseen. Lähin pelastustoimen yksikkö on Kihniössä ja tukea saadaan myös Virroilta, Ylöjärven Teivosta ja Ruovedeltä, Kontio kertoo.

Videolla Lauri Hemminki kertoo, miltä rakkaasta työstä irtisanoutuminen tuntuu.

Video: kuvaus Valtteri Kujansuu / Yle, editointi Sanni Isomäki / Yle